Huijarit ovat löytäneet tiensä netin myyntialustoille, joissa pahaa-aavistamattomia myyjiä ja ostajia vedätetään tämän tästä. FINEn asiantuntija Hanna Pöntinen kertoo, mitä keinoja huijarit käyttävät ja miten huijaukselta voi välttyä.
FINE on julkaissut vuosikertomuksensa 2024. Kuluneen vuoden aikana FINEn toimintaan vaikuttivat etenkin lisääntyneet pankkihuijaustapaukset sekä monimutkaisten ja uudentyyppisten tapausten selvittely vakuutus-, pankki- ja sijoitusasioissa. Yhteydenottoja tuli kaikkiaan noin 10 000, joista yli kolmasosa koski pankkiasioita, vakuutusasioiden pysyessä edelleen määrällisesti suurimpana ryhmänä.
Valesivustohuijaukset ovat yleistyneet viime vuosina, ja moni suomalainen on menettänyt rahansa – pahimmillaan jopa satojatuhansia euroja. FINEn asiantuntija Hanna Pöntinen kertoo, millainen on tyypillinen huijaus ja miten siltä voi välttyä.
Vuoden 2024 aikana FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvontaan otettiin yhteyttä vakuutus-, pankki- ja sijoitusasioissa yhteensä noin 10000 kertaa. Valtaosa, eli noin kaksi kolmasosaa, koski vakuutusasioita, kolmasosa pankkiasioita. Sijoitusasioiden määrä pysyi edelleen melko pienenä. Asioista yhdeksän kymmenestä ratkeaa neuvonnan keinoin, ja noin joka kymmenes ratkaistaan asiakkaan ja palveluntarjoajan välisenä riita-asiana, josta FINE antaa ratkaisusuosituksen.
Avioliiton luoma avio-oikeus voi vaikuttaa merkittävästi puolisoiden varallisuuteen avioeron myötä, jos osapuolilla ei ole avio-oikeutta osittain tai täysin poissulkevaa avioehtoa. Avioeron tai parisuhteen päättymisen myötä myös yhteiset vakuutukset ja sitoumukset pankin kanssa kannattaa käydä läpi ja päivittää tilanteen mukaan. Tässä artikkelissa käydään läpi seikkoja, jotka on hyvä huomioida parisuhteen päättyessä eroon.
Maailma muuttuu yhä monimutkaisemmaksi, mutta oikeusvarmuus pitäisi pystyä varmistamaan muuttuvissakin olosuhteissa. Professori Anssi Keinänen arvioi, että toimiva valvontajärjestelmä on sekä asiakkaiden että yritysten etu.