Haku

Kannattaako vakuutus? Näin arvioit vakuutustarvetta

Asiakkaat pohtivat vakuutusten kannattavuutta ja tarpeellisuutta erityisesti oman elämäntilanteensa kautta, etsien itselleen sopivinta vaihtoehtoa

Tässä artikkelissa tarkastelemme vakuutusten hyötyjä ja kustannuksia eri näkökulmista, kuten taloudellisen tilanteen ja riskinsietokyvyn perusteella, ja annamme vinkkejä oman vakuutustarpeen arviointiin.

Miksi vakuutuksia otetaan?

Vakuutukset tuovat taloudellista turvaa odottamattomien tapahtumien varalle ja tarjoavat mielenrauhaa, kun vahinko sattuu. Ne suojaavat vakavilta taloudellisilta menetyksiltä, jotka voisivat pahimmillaan romuttaa oman talouden. Esimerkiksi tulipalo, sairastuminen tai matkan peruuntuminen voivat aiheuttaa merkittäviä kustannuksia, ja vakuutus auttaa kantamaan näiden tilanteiden taloudellista taakkaa.

Vakuutusten avulla voi varautua ennalta vahinkojen seurauksiin. Siksi kannattaa pohtia, mitä riskejä on valmis kantamaan itse ja mitkä haluaa jakaa vakuutuksen kautta. Monelle vakuutusmaksut tuntuvat pieneltä hinnalta verrattuna siihen, mitä yllättävistä vahingoista aiheutuisi ilman vakuutusturvaa.

Vakuutuksen kannattavuuteen vaikuttaa moni tekijä

Vakuutusten tarpeellisuutta kannattaa pohtia ainakin kolmesta näkökulmasta: elämäntilanne, taloudellinen tilanne ja riskinsietokyky.

Tarve vakuutuksille voi muuttua elämäntilanteen muutosten myötä. Esimerkiksi lapsen syntymä ja yhteisen kodin ostaminen puolison kanssa ovat usein tilanteita, joissa vakuutusten uudelleenarviointi kannattaa.

Arvioi oma elämäntilanne

Elämäntilanne vaikuttaa merkittävästi vakuutusten tarpeellisuuteen. Mitä enemmän on vakuutettavaa, sitä kannattavampaa vakuutuksen ottaminen todennäköisesti on. Monella on puoliso, lapsia, arvokas koti, mökki, lemmikkejä ja auto, tai useampikin auto.

Perheelliset voivat kaivata enemmän turvaa esimerkiksi siltä varalta, että toinen vanhemmista menehtyy ja perheen toimeentulo on vain yhden henkilön tulojen varassa.

Nuorella aikuisella ei välttämättä ole vielä yhtä paljon vakuutettavaa, mutta esimerkiksi sairauskuluvakuutus kannattaa ottaa jo siinä vaiheessa, kun vakavia tai ikääntymisen aiheuttamia sairauksia ei vielä ole.

Taloudellinen tilanne ohjaa päätöstä

Taloudellinen tilanne määrittää pitkälti, kuinka paljon vakuutusmaksuihin pystyy käyttämään rahaa. Toisaalta se määrittää myös, kuinka suuria taloudellisia iskuja kykenee ottamaan vastaan.

Moni pohtii omaa taloudellista tilannettaan eri näkökulmasta. Jos esimerkiksi taloudellinen tilanne on vakaa, säästöjä on kertynyt ja säästöistä voi ottaa mittavankin summan rahaa ilman taloustilanteen liiallista horjumista, vakuutusten ottaminen ei kenties ole välttämättä yhtä tarpeellista. Toisaalta, jos merkittävä osa varallisuudesta on kiinni asunnoissa tai muissa kohteissa, tilannetta kannattaa arvioida uudelleen. Oma tilannearviointi on siis oleellista.

Usein taloudellinen liikkumavara on rajallinen, ja silloin vakuutus voi tarjota kaivattua turvaa odottamattomien vahinkojen varalta. On myös hyvä pohtia vakuutusmaksujen suuruutta ja ovatko ne järkevällä tasolla. Vakuutusmaksujen suuruuteen voi vaikuttaa omilla päätöksillä, mitä suurempi omavastuu vakuutuksessa on, sitä pienemmät vakuutusmaksut ovat.

Paljonko siedät riskiä?

Riskinsietokyky on henkilökohtainen ominaisuus, joka voi vaihdella paljonkin eri ihmisten välillä. Jotkut ovat valmiita kantamaan suurempia riskejä ja voivat ajatella, että vakuutusmaksut ovat turhia kulueriä, jos riski toteutumisesta on pieni.

Toiset taas haluavat minimoida mahdollisia riskejä, haluavat maksaa vakuutuksistaan saadakseen taloudellista turvaa eri tilanteisiin.  Mieti siis omaa ja läheistesi tilannetta ja riskinsietokykyä ja -halua arvioidessasi vakuutusten tarpeellisuutta. Mitä tapahtuu, jos esimerkiksi sinä tai perheenjäsenesi sairastuu ja tulot tippuvat sen seurauksena.

Huomioi useampi näkökulma

Vakuutuksen ottaminen on henkilökohtainen päätös, joka vaatii omien tarpeiden ja olosuhteiden arviointia. Tässä muutamia kysymyksiä, joita kannattaa miettiä:

  • Mitä riskejä haluan kattaa vakuutuksella?
  • Kuinka suuri taloudellinen menetys olisi, jos en ottaisi vakuutusta?
  • Kuinka todennäköistä on, että vakuutuksen kattama tapahtuma sattuu minulle? Mieti, vaikka tätä asiaa onkin vaikea arvioida.
  • Kuinka paljon voin maksaa vakuutusmaksuja?

Nämä kysymykset auttavat hahmottamaan, mitkä ja minkälaiset vakuutukset olisivat tarpeellisia juuri omassa tilanteessa. Ne auttavat myös arvioimaan, kuinka paljon on valmis maksamaan vakuutuksista tai vahingon sattuessa omavastuuta.

Käy vaihtoehdot läpi ja vertaile vakuutuksia

Vaihtoehtojen ja vakuutusten vertailu on tärkeä osa vakuutuksen valintaa. Jos päätät olla ottamatta vakuutusta, mieti miten toimisit vahingon sattuessa.

Jos vakuutuksen tai vakuutuksia päättää ottaa, vertailu on valintaprosessin tärkeä vaihe. Kannattaa vertailla vakuutusten hintaa, sisältöä sekä mahdollisesti saatavilla olevia alennuksia. Aina edullisin tarjous ei ole järkevin valinta.

Vakuutuksia kannattaa vertailla etukäteen, mutta myös myöhemmin. Kilpailuttamalla voi saada paremman tarjouksen ja sen seurauksena säästää vakuutusmaksuissa pitkän pennin. Vakuutusten vertailussa kannattaa huomioida myös ne asiat mitä vakuutus ei korvaa tai korvaa vain osittain.

Kohti harkittua päätöstä

Kannattaako tietyn vakuutuksen ottaminen? Kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta. Se riippuu omasta riskinsietokyvystä, taloudellisesta tilanteesta ja siitä, miltä kaikelta haluaa itsensä turvata. Tärkeintä on pohtia huolellisesti omia tarpeitaan ja mahdollisia riskejä sekä tehdä päätös sen perusteella.

Päätöksen pitää olla taloudellisesti järkevä, mutta myös itselle oikealta tuntuva. Vakuutus voi tarjota merkittävää taloudellista turvaa ja mielenrauhaa, joten harkinta ja valinta kannattaa tehdä huolella.

FINEn sivuilta löydät oppaita ja artikkeleita vakuutuksiin liittyen. Esimerkiksi seuraavat oppaat voivat auttaa valinnan tekemisessä:

 

Lähetys epäonnistui. Tarkista, että täytit vaaditut kentät.

Palaute julkaisusta

Voit auttaa meitä kehittämään oppaidemme sisältöjä antamalla palautteesi

Kiitos!