Tapahtumatiedot
Asiakas ja hänen silloinen puolisonsa ML ostivat 22.9.2010 omakotikiinteistön, jonka hankintaa varten pankki myönsi ML:lle 420.000 euron lainan. Kiinteistö pantattiin lainan vakuudeksi. Puolisoiden avioeroasia tuli vireille 23.5.2012 ja heidät tuomittiin avioeroon 28.12.2012.
Asiakas ja ML myivät kiinteistön 7.2.2013. Kauppahinnasta vähennettiin ensin välittäjän palkkio 10.112 euroa ja jäljelle jäänyt summa 384.988 euroa siirrettiin pankissa olevalle tilille. Summasta maksettiin ML:n asuntolainan loppusaldo 145.441,26 euroa. Loppuosa, yhteensä 239.546,74 euroa, jaettiin puoliksi asiakkaalle ja ML:lle, joten kumpikin sai 119.773,37 euroa.
Asiakkaan ja ML:n välillä tehtiin omaisuuden erottelu ja ositus 5.11.2013. Asiakas nosti kanteen ML:ää vastaan osituksesta. Käräjäoikeus antoi tuomion 18.12.2015 ja hovioikeus 4.1.2017. Korkein oikeus päätti 11.8.2017 olla myöntämättä valituslupaa. Hovioikeus katsoi, että yksi ML:n lainoista tuli kattaa hänen avio-oikeudesta vapaasta omaisuudesta ja puolisoiden avio-oikeudesta vapaan omaisuuden tilalle tullut omaisuus oli katsottava olevan myös avio-oikeudesta vapaata. Asian käsittely palautettiin hovioikeuden päätöksellä pesänjakajalle, joka suoritti erottelun ja osituksen oikaisun 11.9.2018.
Pesänjakajan erottelun ja osituksen oikaisuun haettiin muutosta. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 15.10.2019 ja hovioikeus 1.7.2020. Hovioikeus katsoi, että pesänjakajalla olisi ollut toimivalta ratkaista asiakkaan vaatimus koskien aiemmalla hovioikeuden tuomiolla avio-oikeudesta vapaaksi katsotun omaisuuden hankintaa varten otetun lainan kattamista koskevaa kysymystä. Hovioikeus palautti asian käsittelyn pesänjakajalle.
Asiakkaan vaatimukset ja palveluntarjoajan kanta
Asiakas on valituksessaan vaatinut asian FINE-001860 uudelleenkäsittelyä, koska hovioikeus on uudelleen muuttanut ositusta. Asiakas katsoo, että pankki on puuttunut kiinteistön myynnistä saatujen varojen jakoon asiakkaan ja hänen ex-puolisonsa välillä ja jako on tapahtunut tämän vuoksi virheellisesti. Ilman pankin väliintuloa ja puuttumista osituksen toimittamiseen, kiinteistöstä saatu kauppahinta olisi jaettu osapuolten omistussuhteessa 50/50 ja velka olisi katettu lain säännösten mukaisesti yksin ML:n saannosta. Asiakas katsoo, että hän on saanut 72.720,63 euroa liian vähän. Asiakas tulee vaatimaan oikeusteitse ML:tä tätä summaa, mutta ML ei ole vastuussa korosta, jonka asiakas on menettänyt. Asiakas vaatii pankkia korvaamaan hänelle viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisesti ajalta 7.2.2013–1.7.2020.
Pankki on vastineessaan katsonut, että asiakkaan vaatimus on kohdistunut väärään osapuoleen. Pesänjakaja tulee aikanaan tekemään uuden osituksen ja arvioimaan mikä merkitys hovioikeuden päätöksellä on asiassa ja tulee tarvittaessa oikaisemaan ositusta, jolloin mahdollisesti liikaa saanut osapuoli on velvollinen palauttamaan varoja toiselle osapuolelle, jolloin asia tulee hoidetuksi. Eli mahdollinen palautus-/korvausvelvollinen tällaisessa tapauksessa olisi ML, ei pankki. Lisäksi pankki on todennut, että asiakas on hyväksynyt varojen tilityksen.
Sopimusehdot ja lainsäädäntö
Korkolain 4 §:n 1 momentin (340/2002) mukaan:
”Velan maksun viivästyessä velallisen on maksettava viivästyneelle määrälle vuotuista viivästyskorkoa, joka on seitsemän prosenttiyksikköä korkeampi kuin kulloinkin voimassa oleva 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko.”
Lain 7 §:n mukaan:
”Vahingonkorvaukselle tai vastaavanlaiselle velalle, jonka määrän ja perusteen toteaminen edellyttää erityistä selvitystä, viivästyskorkoa on maksettava siitä lähtien, kun 30 päivää on kulunut päivästä, jona velkoja esitti vaatimuksensa sekä sellaisen korvauksen perustetta ja määrää koskevan selvityksen, jota häneltä kohtuudella voidaan vaatia ottaen huomioon myös velallisen mahdollisuudet hankkia selvitys. Jos selvitystä on pidettävä riittämättömänä ainoastaan velan määrän osalta, viivästyskorkoa on kuitenkin maksettava sille velan määrälle, jota kohtuudella voidaan pitää selvitettynä.”
Ratkaisusuositus
Asiakas on vaatinut pankkia maksamaan hänelle viivästyskorkoa 72.720,63 euron summasta. Asiakkaan vaatimuksen perusteena on se, että asiakkaan näkemyksen mukaan hän on saanut liian vähän varoja entisen aviopuolisonsa kanssa omistetun kiinteistön myynnistä.
FINE toteaa, että asiakkaan ja hänen entisen puolisonsa välinen varojen jako ratkeaa lopullisesti avioliiton päättymisen jälkeen tehtävässä erottelussa ja osituksessa. Tämä prosessi on kesken, koska ositus on palautettu pesänjakajalle eikä pesänjakaja ole ainakaan FINElle esitettyjen tietojen mukaan tehnyt asiassa ratkaisua, joka olisi lainvoimainen.
FINE katsoo siten, että asiakkaan viivästyskorkoa koskeva vaatimus on ennenaikainen, koska se perustuu sellaiseen saatavaan ja seikkaan, joiden perustetta tai määrää ei ole vielä asian tuomioistuinkäsittelyn yhteydessä lainvoimaisen osituksen myötä vahvistettu, joten saatavalle ei ole vielä voinut kertyä asiakkaan pankilta vaatimaa viivästyskorkoakaan.
Lopputulos
FINE ei suosita korvausta.
FINE
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta
Jaostopäällikkö Sainio
Esittelijä Heino