Tapahtumatiedot

F Oy:n alihankkijan alihankkija oli ottanut 4.4.2022 B & Co Ky:lle menevän lähetyksen kuljetettavaksi Helsingistä Ouluun. Liikenneonnettomuuden seurauksena lähetyksen tuotteet vaurioituivat 4.4.2022.

Vakuutusyhtiö on 24.5.2023 ja 21.7.2023 päivättyjen korvauspäätösten mukaisesti katsonut, ettei vakuutuksenottaja F Oy ole korvausvastuussa vahingoista, sillä B GmbH:n (päärahdinkuljettaja, jäljempänä B) oikeus vaatia korvausta on vanhentunut 5.4.2023 tiekuljetussopimuslain 41 §:n nojalla, kun kannetta ei ole nostettu vuoden kuluttua vahingon sattumisesta. Korvausoikeuden vanhentumisesta oli ilmoitettu vakuutuksenottajalle myös sähköpostitse 5.4.2023 vakuutuksenottajan tiedustellessa asian käsittelyä.

Asian ollessa käsittelyssä FINEssä Vakuutuslautakunta on pyytänyt vakuutusyhtiöltä ja vakuutuksenottajalta lausuntoa tiekuljetussopimuslain 41 §:n mukaisesta vanhentumisajan alkamisesta. Vakuutusyhtiö on tällöin katsonut alkuperäisistä päätöksistään poikkeavasti, että oikeus korvaukseen onkin vanhentunut viimeistään vasta 23.5.2023.

Vakuutuksenottajan mukaan vakuutusyhtiö on toiminut virheellisesti, koska se on päätöksessään katsonut, että oikeus korvaukseen on ollut vanhentunut, vaikka näin ei ole ollut. Vakuutuksenottajan mukaan vakuutusyhtiö on lisäksi toiminut asiassa hyvän vakuutustavan vastaisesti viivytellessään korvauspäätöksen antamisen kanssa. Vakuutusyhtiö katsoo toimineensa oikein ja hyvän vakuutustavan mukaisesti.

Asiakkaan valitus

Asiakkaan vaatimukset

Vakuutuksenottajan näkemyksen mukaan asiassa on kyse siitä, että vakuutusyhtiö on toiminut vastoin Finanssiala ry:n hyvää vakuutustapaa ja vakuutustoiminnan yleisiä periaatteita sekä vakuutussopimuslain (543/1994) säännöksiä korvausmenettelyn aikana ja jättänyt tekemättä korvauspäätöksen oikea-aikaisesti, mikä on lopulta johtanut virheellisen korvauspäätöksen tekemiseen virheellisin perustein. Vakuutusyhtiö on passiivisuudellaan aiheuttanut väittämänsä tiekuljetussopimuslain (345/1979, jäljempänä myös TKSL) 41 §:n mukaisen kanneajan vanhentumisen ja tämän mukaisesti perustanut korvauspäätöksensä virheellisesti tähän vanhentumiseen.

Hyvän vakuutustavan mukaisesti vakuutusyhtiön olisi tullut tehdä asiassa päätös tarvittavat tiedot saatuaan ennen kanneajan vanhentumista tai ainakin ilmoittaa vakuutuksenottajalle ja päärahdinkuljettajalle, että korvausasian käsittely viivästyy.

Kanneajan vanhentuminen, johon vakuutusyhtiö vetoaa päätöksessään, ei ole tässä asiassa relevantti kysymys, koska vakuutuksenottajan ja päärahdinkuljettajan näkemyksien mukaan vahingon perusteesta ei ole epäselvyyttä, jolloin tiekuljetussopimuslain 41 §:n mukaiselle kanteelle ei ole tässä korvausasiassa tarvetta. Vakuutuksenottajan käsityksen mukaan vakuutusyhtiön tekemä korvauspäätös on tehty virheellisin perustein eikä sitä voida pitää asianmukaisena käsillä olevassa asiassa, ja siksi vakuutusyhtiön tulisi ottaa korvausasia uudelleen ratkaistavaksi niin, että uudessa ratkaisussa otettaisiin huomioon tapahtunut vahinko ja sitä koskeva selvitys. Tiekuljetussopimuslain 41 §:n kanneajan päättymistä ei tulisi huomioida korvausvelvollisuutta arvioitaessa, koska asia olisi alun perin tullut ratkaista huomattavasti ennen kanneajan teoreettista päättymishetkeä.

Vakuutuksenottaja pyytää Vakuutuslautakuntaa ratkaisemaan asian vakuutuksenottajan ja päärahdinkuljettajan näkemyksen mukaisesti.

Tapahtumatiedot

Päärahdinkuljettajan vakuutuksenottajalle esittämä vaatimus toimitettiin vakuutuksenottajan toimesta vakuutusyhtiölle 15.11.2022. Tässä vaiheessa vakuutuksenottaja ja päärahdinkuljettaja ovat olleet samaa mieltä vahinkotapahtumasta ja sen perusteesta (aiheuttajasta). Vakuutuksenottaja ei kuitenkaan tässä vaiheessa ole ottanut kantaa vahingon määrän oikeellisuuteen.

Vakuutusyhtiö ilmoitti 18.11.2022 vakuutuksenottajalle, että vakuutusyhtiö tulee keskustelemaan vahinkotapahtumasta ja sen selvittämisestä suoraan päärahdinkuljettajan kanssa. Tämän jälkeen vakuutusyhtiö on ollut vakuutuksenottajaan yhteydessä seuraavan kerran vasta vakuutuksenottajan aloitteen jälkeen huhtikuussa 2023. Vakuutuksenottajaa ei siis ole aikavälillä 11/2022–4/2023 informoitu asian ja käsittelyn etenemisestä.

Vakuutusyhtiö pyysi oman ilmoituksensa mukaisesti seuraavia asiakirjoja päärahdinkuljettajalta: 1) commercial invoices related to shipments; 2) documents which shows that B has paid customers’ claims 3) report of damages for goods, what is residual value for goods.

Päärahdinkuljettajan ja vakuutusyhtiön välillä on käyty viestinvaihtoa, joka ilmenee lautakunnalle toimitetusta materiaalista. Liitteen perusteella tapahtumankulku on ollut pääpiirteissään seuraava.

Päärahdinkuljettaja on 28.12.2022 ilmoittanut vakuutusyhtiölle, että päärahdinkuljettajan sekä sen oman vakuutusyhtiön käsityksen mukaan 28.12.2022 toimitettu materiaali on ollut riittävää korvauspäätöksen tekemiseksi ja pyytänyt asian käsittelyä toimitetun materiaalin perusteella. Lisäksi päärahdinkuljettaja on ehdottanut Teams-palaveria avoinna olevien kysymysten selkiyttämiseksi.

Vakuutusyhtiö on 3.1.2023 ilmoittanut päärahdinkuljettajalle, että asian käsittelyn edellytys on, että vakuutusyhtiön pyytämät dokumentit toimitetaan. Lisäksi viestissä on lueteltu uudelleen pyydetyt dokumentit, mutta ei ole otettu kantaa päärahdinkuljettajan ehdotukseen Teams-palaverin järjestämisestä avointen kysymysten selkiyttämiseksi.

Päärahdinkuljettaja on 18.1.2023 ilmoittanut, että se on käsityksensä mukaan jo toimittanut vastaukset vakuutusyhtiön esittämiin kysymyksiin, pois lukien raportti koskien tavaralle aiheutuneita vahinkoja. Tämän raportin osalta päärahdinkuljettaja on pyytänyt vakuutusyhtiötä kääntymään vakuutuksenottajan puoleen. Lisäksi päärahdinkuljettaja on ehdottanut uudelleen Teams-palaveria asian selvittämiseksi.

Vakuutusyhtiö on 6.2.2023 vastannut päärahdinkuljettajalle, että vakuutusyhtiö tarvitsee kaikki laskut selvittääkseen mitä tavaroita rahti sisälsi, kuinka paljon tavarat maksoivat ja kuka tavaran omisti. Tässä vaiheessa ei ole enää pyydetty toimittamaan raporttia tavaralle aiheutuneista vahingoista, vaikka vakuutusyhtiö ei ole kyseessä olevan asian osalta missään vaiheessa kääntynyt myöskään vakuutuksenottajan puoleen. Myöskään päärahdinkuljettajan ehdottamaan Teams-palaveriin ei ole tässäkään viestissä otettu kantaa.

Viesteistä voidaan havaita, että vakuutusyhtiö ei ole viesteissään tarkemmin kuvannut, miltä osin sille toimitetut asiakirjat ovat olleet puutteellisia, vaan kaavamaisesti pyytänyt samoja asiakirjoja, joiden merkitystä ja sisältöä päärahdinkuljettaja ei ole ymmärtänyt.

Päärahdinkuljettaja on puolestaan toistuvasti todennut olevansa valmis keskustelemaan jo toimitetuista asiakirjoista ja avoinna olevista kysymyksistä, mikäli se on tarpeen asian ratkaisemiseksi. Päärahdinkuljettajalla ei ole ollut kohtuudella mahdollisuutta toimittaa edellä mainittua kattavampaa tai parempaa materiaalia ja se on ilmaissut vakuutusyhtiölle useita kertoja, että sillä ei ole mahdollisuutta toimittaa muuta kuin jo toimittamaansa materiaalia.

Vakuutusyhtiön 6.2.2023 toimittaman viestin jälkeen asian selvittäminen on jäänyt kesken. Vakuutusyhtiö ei ole informoinut päärahdinkuljettajaa Suomen tiekuljetussopimuslakiin perustuvan kanneajan käsillä olosta taikka siitä, että vakuutusyhtiön vaatiman materiaalin toimittamatta jättäminen voi vakuutusyhtiön tulkinnan mukaan johtaa siihen, että vakuutusyhtiö voi vetäytyä korvausvastuusta. Vakuutusyhtiö ei ole myöskään informoinut vakuutuksenottajaa käsittelyn viivästymisestä ja sen syistä.

Koska asian käsittely oli jo tässä vaiheessa kestänyt pitkään, eikä vakuutuksenottajalla ollut mitään yhteyttä vakuutusyhtiöön 18.11.2022 jälkeen, vakuutuksenottaja oli 3.4.2023 yhteydessä vakuutusyhtiöön kysyen, mikä on asian käsittelyn tilanne. Tähän vakuutusyhtiö vastasi 5.4.2023 samalla ilmoittaen, että vahinko on tiekuljetussopimuslain 41 §:n mukaisesti vakuutusyhtiön tulkinnan mukaan vanhentunut vakuutusyhtiön antaman vastauksen kanssa samana päivänä 5.4.2023. Vakuutuksenottaja on siis lähestynyt vakuutusyhtiötä ennen kuin kanneaika on vakuutusyhtiön tulkinnan mukaan vanhentunut ja tiedustellut asian etenemistä, mutta vakuutusyhtiö on palannut asiaan vasta samana päivänä, jona se on tulkinnut kanneajan vanhentuneeksi. Tälle seikalle tulee vakuutuksenottajan käsityksen mukaan antaa erityinen merkitys arvioitaessa vakuutusyhtiön toimintaa asiassa.

Hyvän vakuutustavan noudattaminen

Finanssiala ry:n hyvän vakuutustavan ja vakuutustoiminnan yleisten periaatteiden (päivitetty 30.4.2021) kohdan 2.1 mukaan ”onnistuneen korvaustoiminnan kannalta on tärkeää, että vakuutusyhtiöt pitävät asiakkaat sekä ennen vakuutuksen ottamista että vakuutuksen voimassaoloaikana selvillä vakuutussopimuksen kummankin osapuolen – asiakkaan ja vakuutusyhtiön – oikeuksista ja velvollisuuksista” sekä ”korvaustoiminnan tavoitteena on, että asiakas saa sen korvauksen, joka hänelle lain ja vakuutussopimuksen mukaan kuuluu. Asiakas saa kaikki ne korvaukset, joihin hän on oikeutettu, vaikka ei osaisi niitä hakeakaan. Kaikkia asiakkaita kohdellaan oikeudenmukaisesti, tasapuolisesti ja samanarvoisina.”

Periaatteiden kohdan 2.2 mukaan ”vakuutustapahtuman sattumisen jälkeen vakuutusyhtiö antaa asiakkaalle tietoja vakuutuksen sisällöstä ja korvauksen hakemismenettelystä” sekä ”asiakkaan kanssa myös pyritään selvittämään vakuutustapahtumaan liittyvät tosiasiat siten, että vahingon korvattavuuteen ja korvauksen määrään vaikuttavat seikat selviävät ja mahdollisten lisäselvitysten tarve tulee ilmi jo korvausta haettaessa. Näin varmistetaan, että korvauspäätös voidaan tehdä viivytyksettä.”

Periaatteiden kohdan 2.3 mukaan ”jos korvauskäsittely viivästyy, ilmoitetaan viivästymisestä ja sen syistä asiakkaalle”.

Kun vakuutusyhtiö on 18.11.2022 ilmoittanut vakuutuksenottajalle jatkavansa asian käsittelyä suoraan päärahdinkuljettajan kanssa, on vakuutuksenottaja vakuutusyhtiön asiakkaana ja alkuperäisenä korvausasian vireille panijana voinut perustellusti luottaa asian käsittelyn viivytyksettömään etenemiseen sekä siihen, että hyvän vakuutustavan mukaisesti vakuutuksenottajaa informoitaisiin, mikäli asiaa ei saataisikaan ratkaistua tai mikäli asiassa tulee viivästystä.

Vakuutusyhtiö on kuitenkin päättänyt vastoin päärahdinkuljettajan pyyntöä ja hyvää vakuutustapaa olla pyytämättä vakuutuksenottajalta lisätietoja ja informoimatta päärahdinkuljettajaa vakuutuskäsittelyn etenemiseen liittyvistä ongelmista. Koska päärahdinkuljettajan viestinnästä on voinut päätellä, että päärahdinkuljettaja ei ole ymmärtänyt mitä ja mihin tarkoitukseen vakuutusyhtiö on materiaalia pyytänyt, eikä se ole kyennyt sitä vakuutusyhtiön edellyttämässä laajuudessa toimittamaan, olisi vakuutusyhtiön hyvän vakuutustavan mukaisesti tullut itse aktiivisesti opastaa päärahdinkuljettajaa asiassa ja vähintäänkin suostua päärahdinkuljettajan ehdottamaan Teams-palaveriin asian selvittämiseksi. Tässä tilanteessa myös vakuutuksenottajan informoiminen olisi ollut erityisen olennaista. Näin ei ole kuitenkaan toimittu.

Vakuutusyhtiön olisi tullut ymmärtää päärahdinkuljettajan viesteistä, että päärahdinkuljettaja on toimittanut jo 28.12.2022 ja viimeistään 18.1.2023 kaiken materiaalin mitä sillä on ollut asiassa mahdollisuus ja kyky toimittaa. Vakuutusyhtiön olisi näin ollen pitänyt viimeistään edellä mainitusta hetkestä luettuna yhden kuukauden kuluessa tehdä asiassa vakuutussopimuslain 70 §:n mukaisesti ratkaisu. Oikea-aikainen kielteinen ratkaisu olisi mahdollistanut kanteen nostamisen päärahdinkuljettajan toimesta.

Vakuutusyhtiön passiivisuudella ja korvausmenettelyn viivästymisellä on ollut suora vaikutus asiassa annettuun ratkaisuun, joka on ollut niin vakuutuksenottajan kuin päärahdinkuljettajan näkökulmasta negatiivinen. Edellä kuvattujen tapahtumien perusteella vaikuttaakin siltä, että vakuutusyhtiö on pyrkinyt tietoisesti pysymään asiassa passiivisena ja olemaan ratkaisematta asiaa ennen kuin sillä on ollut oman tulkintansa mukaisesti mahdollisuus vedota tiekuljetussopimuslain 41 §:n mukaiseen kanneajan päättymiseen.

Vakuutuksenottajan näkemyksen mukaan vakuutusyhtiö on toiminut asiassa vastoin hyvää vakuutustapaa ja vakuutustoiminnan yleisiä periaatteita sekä vakuutussopimuslain 70 §:n säännöksiä. Hyvän vakuutustavan sekä vakuutussopimuslain 70 §:n vastainen toiminta ovat mahdollistaneet sen, että vakuutusyhtiö on 24.5.2023 tekemässään päätöksessä voinut perustella ratkaisunsa virheellisesti tiekuljetussopimuslain 41 §:ään nojaten.

Vakuutuksenottajan lisälausumat (30.4. ja 4.6.2024)

Valituksenalainen 24.5.2023 päivätty päätös on ollut virheellinen, koska päätöksessä vanhentumisajan alkamisajankohdaksi on katsottu virheellisesti tavaran vaurioitumisajankohta (4.4.2022), eikä TKSL 41 §:n mukainen tavaran luovutusajankohta.

Tavaran vaurioitumisen johdosta tavaraa ei ole luovutettu vastaanottajalle ollenkaan. Vaurioitunut tavara on sen sijaan purettu kuljetusliike Pu-Vap Oy:n terminaaliin vasta vaurioitumisajankohdan (4.4.2022) jälkeen. Vakuutuksenottaja katsoo, että kyseisessä tilanteessa TKSL 41 §:n mukaisen vanhentumisajankohdan on katsottava alkavan jäljempänä kuvatulla tavalla.

Vakuutusyhtiö on 12.4.2024 päivätyssä lausumassaan ilmaissut käsityksenään, että sellaisessa tavaran vaurioitumistilanteessa, jossa tavaraa ei luovuteta vastaanottajalle, TKSL 41 §:n mukainen vanhentumisajan alkaminen edellyttäisi ensinnäkin sitä, että vahingoittunut tavara on purettu terminaaliin/varastoon, sekä sitä, että tavaraan oikeutettu vastaanottajataho on tullut tietoiseksi aiheutuneesta vahingosta ja tavaran purkamisesta.

Vakuutusyhtiö on ilmaissut käsityksenään, että tavaraan oikeutettu taho (päärahdinkuljettaja B) on saanut tiedon tavaran purkamisesta 23.5.2022. Vakuutusyhtiön lausumasta voitaneen päätellä, että vakuutusyhtiön riidaton käsitys on, että oikeus vaatia korvausta olisi vanhentunut vuoden kuluttua päivästä 23.5.2022 lukien (eli kanneoikeus olisi vanhentunut vasta 24.5.2023).

Vakuutuksenottaja toteaa ensinnäkin vakuutusyhtiön kannan olevan ristiriidassa sen kanssa, että vakuutusyhtiön aikaisempi vakuutuskorvauksen hylkääminen on perustunut siihen, että kanneoikeus olisi vanhentunut jo 5.4.2023. Vakuutusyhtiön aikaisemmin esittämä hylkäämisperuste on ollut siten virheellinen.

Noudattamalla edellä mainittua vakuutusyhtiön käsityksen mukaista kanneoikeuden vanhentumisajankohtaa (eli 24.5.2023), on 24.5.2023 päivätty hylkäävä päätös ollut ilmeisen virheellinen, sillä kanneoikeus ei tosiasiassa ole ollut vanhentunut vielä 24.5.2023 päätöksen tekemisen ajankohtana. Valituksenalainen päätös on ollut virheellinen jo pelkästään tällä perusteella.

Vastoin vakuutusyhtiön esittämää käsitystä oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että osapuolet voivat pätevästi sopia TKSL 41 §:n mukaisen vanhentumisajan pidentämisestä, jopa siinäkin tapauksessa, että aika olisi sopimishetkellä jo kulunut umpeen. On katsottu, että vanhentumisajan pidentämisestä sopimisen ei tarvitse tapahtua edes nimenomaisesti, vaan pelkkä osapuolten toiminta voi olla tähän riittävä (mm. Viinikka, Tuija: Rahdinkuljettajan tavaravastuu tiekuljetuksissa, s. 409–410). Näin ollen käsillä olevassa tapauksessa voitaisiin päätyä perustellusti myös siihen lopputulokseen, että rahdinkuljettaja ja korvaukseen oikeutettu taho olisivat toiminnallaan pidentäneet vanhentumisajankohtaa, jolloin vanhentumisaika ei olisi kulunut umpeen.

Vakuutuksenottaja katsoo, että vakuutuskorvausta on joka tapauksessa haettu kanneoikeuden voimassaolon aikana, joten vakuutuskorvausta ei voida hylätä kanneoikeuden vanhentumiseen vedoten. Vakuutuksenottaja katsoo, että valituksenalaisen vakuutuspäätöksen kannalta merkityksellinen päivä vanhentumisajan arvioimiseen ei ole se ajankohta, kun vakuutusyhtiö on antanut päätöksen, vaan se ajankohta, kun korvausta on vakuutusyhtiöltä haettu. Vakuutusta koskeva hakemushan on tässä tapauksessa laitettu vireille jo 28.4.2022. Tämän lisäksi myös päärahdinkuljettaja B:n vakuutuksenottajalle esittämä vaatimus on toimitettu vakuutusyhtiölle 15.11.2022, eli huomattavasti ennen vakuutusyhtiön käsityksen mukaista kanneajan vanhentumispäivää 24.5.2023. Asia on saatettu vakuutusyhtiön korvauskäsittelyyn riittävällä tavalla ennen kanneoikeuden päättymistä.

Vakuutusyhtiön korvauspäätöksen käsittelyyn käyttämä käsittelyaika ei voi koitua vakuutuksenottajan tai vakuutuskorvaukseen oikeutetun vahingoksi, sillä muutoin vakuutushakemuksen käsittelyn pitkittyminen kanneajan päättymisajankohdan yli koituisi näiden osapuolten vahingoksi. Vakuutusyhtiön esittämä tulkinta johtaisi käytännössä tilanteeseen, jossa rahdinkuljettajan korvausvastuusta yhtä mieltä olevat osapuolet joutuisivat sopimaan siitä, että korvaukseen oikeutetun tulisi ikään kuin ”varmuuden vuoksi” laittaa vireille tarpeeton oikeudenkäynti vain estääkseen kanneoikeuden vanhenemisen ja sen ettei vakuutusyhtiö voisi siihen vedoten hylätä korvausvaatimusta. Vakuutusyhtiön esittämän käsityksen mukainen tulkinta olisi oikeusjärjestyksen ja lainsäädännön tarkoituksen vastainen, sillä se ei edistäisi, vaan päinvastoin vaikeuttaisi sääntelyn tavoitteiden mukaista asioiden sovinnollista ratkaisemista ja johtaisi tarpeettomien oikeudenkäyntien vireille saattamiseen.

Vakuutuksenottaja katsoo tarpeelliseksi lausua myös vakuutusyhtiön väitteeseen siitä, että valituksenalaisessa päätöksessä olisi kyse pelkästään ”vakuutuksenottajaa puolustavasta päätöksestä”. Tosiasiassa näin ei ole, sillä vakuutuskorvauksen hylkäämisellä on potentiaalisesti negatiivisia seuraamuksia myös vakuutuksenottajalle.

Asian taustana on, että vakuutuskorvaukseen oikeutettu päärahdinkuljettaja B ei ole nähnyt syytä nostaa asiasta kannetta aikaisemmin, koska se on katsonut vakuutuksenottajan korvausvastuun olevan riidaton, mm. vakuutuksenottajan toiminnan ja osapuolten yhteisymmärryksen perusteella.

Korvaukseen oikeutettu taho (päärahdinkuljettaja B) voisi esimerkiksi kanneoikeuden pidentämisestä sopimiseen vedoten väittää, että vanhentumisajankohtaa on osapuolten toimesta jatkettu, jolloin vakuutuksenottaja voisi joutua korvausvastuuseen. Jo pelkästään se, että vakuutuksenottaja joutuisi vastaamaan asiaan tuomioistuinprosessissa olisi (virheellisestä) vakuutuskorvauspäätöksestä aiheutunut seuraus. Vakuutuksenottaja hakee muutosta päätökseen koska vakuutuskorvauksen hylkääminen (virheellisellä perusteella) johtaisi myös vakuutuksenottajan kannalta negatiivisiin seurauksiin.

Vakuutusyhtiö on päätöksellään hylännyt vakuutuksenottajan vakuutuskorvausta koskevan hakemuksen vetoamalla kanneajan umpeen kulumiseen. On huomionarvoista, että vakuutusyhtiö ei ole kuitenkaan ennen hylkäävää päätöstä edes pyrkinyt selvittämään sitä seikkaa, että onko kanneajan pidentämisestä sovittu. Käytännössä kanneoikeuden pidentämisestä on ollut yhteisymmärrys, vaikkakaan osapuolet (vakuutuksenottaja ja vahingonkärsijä) eivät ole nähneet tarpeelliseksi sopia kanneajan pidentämisestä nimenomaisesti. Käsillä olevassa tapauksessa voitaisiin päätyä perustellusti siihen lopputulokseen, että kanneajan pidentämisestä on sovittu osapuolten välisen toiminnan perusteella, eikä kanneaika siten ole vielä edes kulunut loppuun.

Joka tapauksessa vanhentumisajankohdan tulisi katsoa alkaneen aikaisintaan siitä, kun tavaraan oikeutettu taho (päärahdinkuljettaja B) on saanut tiedon tavaran purkamisesta (23.5.2022), jolloin vanhentumisajan voitaisiin katsoa umpeutuneen aikaisintaan 24.5.2023.

Siinäkin tapauksessa, että kanneajan katsottaisiin umpeutuneen 24.5.2023, samana päivänä tehty korvauspäätös on joka tapauksessa ollut virheellinen, koska hylkäävää päätöstä on perusteltu sellaisella seikalla, joka on aiheutunut vakuutusyhtiön viivästelystä. Vaikka katsottaisiin, että vahinkoilmoituksen tekemisellä tai päärahdinkuljettajan ilmoituksilla vakuutusyhtiölle ei olisi suoraan vaikutusta vanhentumisen ajankohdan jatkumisen arvioinnissa, tulee asiassa ottaa huomioon, että väitetty kanneajan ylittyminen johtuu siitä, että vakuutusyhtiö ei ole tehnyt korvauspäätöstä asiallisessa ajassa.

Korvausta koskeva hakemus on laitettu vireille jo 28.4.2022 ja päärahdinkuljettaja B:n vakuutuksenottajalle esittämä vaatimus on toimitettu vakuutusyhtiölle 15.11.2022. Vakuutuksenottaja katsoo, että vakuutuskorvausta on joka tapauksessa haettu kanneoikeuden voimassaolon aikana, joten vakuutuskorvausta ei voida hylätä kanneoikeuden vanhentumiseen vedoten. On selvää, että mikäli vakuutusyhtiö olisi tehnyt päätöksensä kohtuullisessa ajassa, tai viimeistään huhtikuuhun 2023 mennessä, vanhentumista koskevaa perustetta ei tarvitsisi edes arvioida. Vakuutusyhtiön ei voida sallia hyötyvän asian käsittelyn ja päätöksen tekemisen viivästyttämisestä väitetyn kanneajan kulumisen yli.

Vakuutusyhtiön vastine

F Oy (jäljempänä myös vakuutuksenottaja) on solminut kuljetussopimuksen B GmbH:n (päärahdinkuljettaja) kanssa lähetyksen kuljettamisesta Helsingistä Ouluun. Liikenneonnettomuuden seurauksena lähetyksen tuotteet vaurioituivat 4.4.2022. Nyt käsillä oleva riita-asia koskee sitä, onko vakuutuksenottaja korvausvastuussa vahingoittuneesta tavarasta suhteessa päärahdinkuljettajaan.

Asiaa on käsitelty vakuutusyhtiössä vakuutuksenottajan tiekuljetuksen vastuuvakuutuksesta.

Tässä tapauksessa vakuutuksenottaja ja päärahdinkuljettaja ovat eri mieltä vakuutusyhtiön korvauspäätöksen kanssa. Vakuutusyhtiö pitää omaa korvausratkaisua asianmukaisena ja voimassa olevan oikeuden mukaisena. Vakuutusyhtiö pyytää vakuutuslautakuntaa ratkaisemaan asian vakuutusyhtiön näkemyksen mukaisesti.

Sopimusketju tässä tapauksessa on seuraavanlainen: B & Co Ky (tavaran omistaja) → Päärahdinkuljettaja → Vakuutuksenottaja (alirahdinkuljettaja) F Oy → P Oy (alirahdinkuljettaja) → N Ou (alirahdinkuljettaja).

Vakuutusyhtiölle ilmoitettiin vahingosta 28.4.2022, ja vakuutusyhtiö selvitti vakuutuksenottajalle, että vaatimukset tulee käsitellä sopimusketjun mukaisesti. Vakuutusyhtiö pyysi, että vakuutuksenottaja ilmoittaa, kun päärahdinkuljettaja on arvioinut oman vastuunsa suhteessa tavaran omistajaan ja maksanut itse korvauksia.

Päärahdinkuljettajan vakuutuksenottajalle esittämä vaatimus toimitettiin vakuutusyhtiölle 15.11.2022. Vakuutusyhtiö ilmoitti 18.11.2022 vakuutuksenottajalle, että vakuutusyhtiö tulee keskustelemaan suoraan päärahdinkuljettajan kanssa ja pyytää päärahdinkuljettajaa toimittamaan asiakirjat esittämiensä vaatimusten tueksi. Vakuutusyhtiö pyysi seuraavia asiakirjoja päärahdinkuljettajalta: 1) commercial invoices related to shipments; 2) documents which shows that B has paid customers’ claims; 3) report of damages for goods, what is residual value for goods.

Päärahdinkuljettaja ei kuitenkaan suostunut toimittamaan kaikkia asiakirjoja useista pyynnöistä huolimatta. Asia jäi odottamaan sitä, että päärahdinkuljettaja vastaa vakuutusyhtiön viestiin ja toimittaa pyydetyt asiakirjat. Huhtikuussa 2023 vakuutuksenottaja ja päärahdinkuljettaja olivat keskustelleet vahingosta ja vakuutuksenottaja kysyi vakuutusyhtiöltä, mikä käsittelyn tilanne on. Vakuutusyhtiö ilmoitti tällöin, että B:n selvityksiä odotetaan yhä. Samalla vakuutusyhtiö huomasi ja ilmoitti, että jos kyse on kotimaisesta kuljetuksesta, on päärahdinkuljettajan oikeus vaatia korvausta vanhentunut.

Vakuutusyhtiölle toimitettujen selvitysten mukaan vakuutuksenottajan kuljetustoimeksianto on alkanut vakuutuksenottajan varastosta Suomessa ja päättynyt B & Co Ky:n varastoon Suomessa. Vakuutuksenottajalta on siis ostettu kotimaan kuljetus ja vakuutuksenottaja on ostanut alihankkijoilta vastaavasti kotimaisen kuljetuksen. Vakuutuksenottaja osallistui kuljetukseen vain Suomessa. Saatujen selvitysten mukaan H Oy on vastannut kontin noutamisesta satamasta ja sen kuljettamisesta Hangosta Helsinkiin.

Vakuutuksenottajan korvausvastuu määräytyy vakuutusyhtiön korvauspäätöksen mukaisesti tiekuljetussopimuslain kotimaista kuljetusta koskevan lainsäädännön pohjalta. Vakuutuksenottajan rahtikirja on kotimainen rahtikirja ja vakuutuksenottajan kuljetustoimeksianto on koskenut yksinomaan kotimaista kuljetusta.

Vahinko sattui 4.4.2022 ja päärahdinkuljettajan on 41 §:n nojalla nostettava kanne vuoden kuluessa vahingon sattumisesta saatavan vanhentumisen uhalla. Päärahdinkuljettaja ei ole nostanut kannetta, jolloin päärahdinkuljettajan oikeus vaatia korvausta vakuutuksenottajalta on vanhentunut. Koska vakuutuksenottajalla ei ole korvausvastuuta, ei vahinkoa voida korvata vakuutuksesta.

Vakuutuksenottajan vastuun arvioinnin kannalta ei ole merkitystä sillä, miten B:n vastuu määräytyy omaan sopimuskumppaniinsa nähden. Kuljetussopimusketjun eri osapuolten keskinäiset vastuut voivat määräytyä eri perustein, niin kuin tässäkin tapauksessa. B:n näkemyksestä kyse voi siten kokonaisuudessaan olla ulkomaisesta kuljetuksesta, mutta F Oy:n näkökulmasta kyse on ollut puhtaasti kansallisesta kuljetuksesta.

Vakuutusyhtiön pyytämä ulkopuolinen asiantuntijalausunto

Vakuutusyhtiö pyysi ulkopuoliselta kuljetusoikeuden asiantuntijalta LKOS Law Office Oy:ltä lausuntoa. Vakuutusyhtiö katsoo, että LKOS Law Office Oy edustaa korkeinta juridista osaamista kuljetusoikeuden alalta Suomessa. Vakuutusyhtiö ei selosta vastauksessaan koko lausunnon sisältöä vaan viittaa tarkempien perustelujen osalta itse lausuntoon.

Vakuutusyhtiö pyysi LKOS Law Office Oy:tä lausumaan kolmesta eri asiasta:

1. Voivatko kuljetussopimusketjun eri osapuolten keskinäiset vastuut määräytyä eri perustein esimerkiksi niin, että yhden osapuolen vastuu määräytyy tiekuljetussopimuslain 41 §:n kotimaisia kuljetuksia koskevien säännösten perusteella samalla kun toisen osapuolen vastuu määräytyy tiekuljetussopimuslain 41 §:n ulkomaisia kuljetuksia koskevien säännösten perusteella tai CMR:n säännösten perusteella?

Lausunnossa todetaan vakuutusyhtiön näkemyksen mukaisesti, että kyseessä on kotimaan kuljetus, johon sovelletaan tiekuljetussopimuslain kotimaan kuljetusta säänteleviä ehtoja. Lausunnossa myös vahvistetaan, että päärahdinkuljettajan vastuu suhteessa tavaran omistajaan voi perustua eri säännöksiin kuin esimerkiksi alirahdinkuljettajan vastuu suhteessa päärahdinkuljettajaan.

2. Sovelletaanko tässä kyseisessä kuljetusvahingossa vakuutuksenottajan kuljetussopimukseen ja vastuuperusteeseen tiekuljetussopimuslain 41 §:n mukaisia kotimaisia vai ulkomaisia kuljetuksia koskevia säännöksiä?

Lausunnossa todetaan vakuutusyhtiön näkemyksen mukaisesti, että vakuutuksenottajan vastuu määräytyy kyseisessä tapauksessa tiekuljetussopimuslain 41 §:n kotimaan kuljetusta koskevien vanhentumissäännösten perusteella

3. Jos sovellettavaksi tulevat tiekuljetussopimuslain 41 §:n kotimaisia kuljetuksia koskevat säännökset, onko B GmbH:n oikeus vaatia korvausta vakuutuksenottajalta vanhentunut kuljetussopimuslain 41 §:n perusteella?

Lausunnossa todetaan vakuutusyhtiön näkemyksen mukaisesti, että päärahdinkuljettajan vaatimukset ovat vanhentuneet vuoden kuluttua vahingosta eli 4.4.2023 eikä vakuutuksenottaja siten ole korvausvastuussa aiheutuneista vahingoista.

Vakuutusyhtiön toiminta asian hoitamisessa

Vakuutusyhtiö huomauttaa, että asiassa on kyse kahden ammatillista kuljetustoimintaa harjoittavan yrityksen välisestä vahingonkorvausasiasta, johon sovelletaan tiekuljetussopimuslakia. Vahinkoa käsitellään tiekuljetusvastuuvakuutuksesta, josta on annettu vakuutuksenottajaa puolustava korvauspäätös ja joka perustuu tiekuljetussopimuslakiin.

Vakuutuksenottajalla ei ole korvausvastuuta tiekuljetussopimuslain perusteella päärahdinkuljettajaa kohtaan siitä syystä, että korvausta vaativa päärahdinkuljettaja, joka on toiminut pitkään kuljetusalalla ja on (tai ainakin tulisi olla) tietoinen pohjoismaisesta kuljetuslainsäädännöstä, ei ole huolehtinut omista oikeuksistaan vaan on antanut kanneoikeutensa vanhentua.

Tässä tapauksessa vakuutuksenottaja ei ole korvausvastuussa suhteessa päärahdinkuljettajaan riippumatta siitä onko mukana vastuuvakuutusyhtiö vai ei. Päärahdinkuljettajan tulee tuntea toimintaansa liittyvät lait ja huolehtia ettei oma kanneoikeus pääse vanhentumaan. Asiassa ei siten ole merkitystä sillä, miten vakuutusyhtiö on käsitellyt vahinkoa ja onko käsittely viivästynyt vakuutusyhtiön toiminnasta vai ei. Vakuutusyhtiöllä ei ole tässä riita-asiassa velvollisuuksia suhteessa päärahdinkuljettajaan, saati velvollisuutta ilmoittaa vahingon osapuolille, että vastapuolen oikeus vaatia korvausta vanhenee.

Vakuutuksenottaja vetoaa lisäkirjelmässään vakuutussopimuslain 1, 3, 69 ja 70 §:ään. Tältä osin vakuutusyhtiö toteaa, että vastuuvakuuttajan korvauskäsittelyn viivästymisen oikeusseuraamuksena on viivästyskorko silloin, kun kyse on vakuutuksesta korvattavasta vahingosta. Tässä ei ole nyt kyse korvattavasta vahingosta, vaan vakuutuksenottajaa puolustavasta päätöksestä. Siten viitatuilla vakuutussopimuslain pykälillä ei ole merkitystä tässä asiassa.

Vakuutuksenottaja viittaa Hyvän vakuutustavan kohtiin 2.1, 2.2 ja 2.3. Kohdan 2.1 osalta vakuutusyhtiö toteaa, ettei tässä asiassa ole kyse vakuutussopimuksen velvoitteiden tai oikeuksien tiedottamisesta. Vakuutussopimuksessa ei ole edes väitetty olevan mitään virhettä. Tässä on kyse vahingon käsittelystä ja siitä, että vastapuoli eli päärahdinkuljettaja ei ole nostanut kannetta lain edellyttämässä ajassa. Kyse ei ole myöskään siitä, etteikö vakuutusyhtiön asiakas eli vakuutuksenottaja olisi saanut korvausta, joka hänelle lain tai vakuutussopimuksen mukaan kuuluisi. Päinvastoin vakuutusyhtiö täyttää vastuuvakuutuksen tarkoitusta ja puolustaa vakuutuksenottajaa aiheettomia vaatimuksia vastaan.

Kohdan 2.2 osalta vakuutusyhtiö toteaa, että vakuutusyhtiö on aktiivisesti selvittänyt vahingon taustoja ja pyytänyt lisäselvityksiä eikä vakuutusyhtiö katso, että kohta 2.2 olisi relevantti erityisesti, kun kyse on tässä nyt vastuuvahingosta. Sanottu koskee myös kohtaa 2.3, sillä tässä käsittely ei ole vakuutusyhtiön toiminnan takia viivästynyt.

Vakuutuksenottaja kirjoittaa lisäkirjelmässään: ”Oikea-aikainen kielteinen ratkaisu olisi mahdollistanut kanteen nostamisen”. Tältä osin vakuutusyhtiö toteaa, ettei mikään ole estänyt päärahdinkuljettajaa nostamasta kannetta ennen kanneoikeuden vanhentumista.

Vakuutusyhtiö lausuu lopuksi vielä vahingon käsittelystä seuraavaa. Vakuutusyhtiö ilmoitti 15.11.2022 vakuutuksenottajalle, että vakuutusyhtiö ryhtyy selvittämään asiaa vastapuolen eli päärahdinkuljettajan kanssa. Päärahdinkuljettaja ilmoitti 28.12.2022 vakuutusyhtiölle, ettei heidän tarvitse lähettää vakuutusyhtiön pyytämiä tietoja. Vakuutusyhtiö vastaa 3.1.2023 päärahdinkuljettajalle, ettei vahinkoasia edisty ilman selvityksiä ja huomauttaa, että päärahdinkuljettajalla on korvausta vaativana näyttötaakka siitä, että he ovat kärsineet vahinkoa sekä vahingon määrästä/laadusta.

Päärahdinkuljettaja vastaa tähän toimittamalla osan pyydetyistä selvityksistä 18.1.2023. Tällöin päärahdinkuljettaja ei kuitenkaan toimittanut tarvittavia selvityksiä. Vakuutusyhtiö pyysi toimittamaan loput selvityksistä 6.2.2023 ja selitti mitä vakuutusyhtiö tarvitsee ja miksi (vakuutusyhtiö halusi saada selville, mitä vahingoittunut tavara on ollut, mikä sen arvo on ollut vahinkohetkellä ja selvyyttä kuka edes omistaa tavaran). Tämä on ollut viimeinen yhteydenotto. Päärahdinkuljettaja lopetti vakuutusyhtiölle vastaamisen, ja asia jäi odottamaan päärahdinkuljettajan vastauksia. Jos päärahdinkuljettajalle on jäänyt epäselväksi mitä heiltä odotetaan, on se ollut heidän tehtävä tiedustella asiaa. Sen sijaan he ovat olleet hiljaa kuukausia ja seuraavan kerran kun vahingosta oltiin vakuutusyhtiöön päin yhteydessä, oli vahinko vanhentunut. Vakuutusyhtiö on siis lähettänyt viimeisen viestin, ja asia on jäänyt odottamaan päärahdinkuljettajan vastausta. Vakuutusyhtiö on toiminut asianmukaisesti ja pyrkinyt selvittämään vahinkoasiaa aktiivisesti ja ammattitaitoisesti. Vakuutusyhtiön toimintaa ei voida pitää hyvän vakuutustavan tai vakuutussopimuslain vastaisena. Päinvastoin vakuutusyhtiö on huolehtinut vakuutuksenottajan oikeuksista ja puolustaa vakuutuksenottajaa aiheettomilta vaatimuksilta.

Vakuutusyhtiöt yleisesti eivät pysty eikä niiltä vaadita kykyä vastata kaikkiin sähköposteihin yhden tai kahden päivän sisällä. Tässä tapauksessa vahinkoasia ei ole ollut mitenkään kiireellinen 3.4.2022, ja asiaan liittyvä sähköposti on käsitelty normaalisti saapumisjärjestyksessä. Vakuutusyhtiö ei ole perehtynyt viestin sisältöön, ennen kuin vahinko on päässyt vanhentumaan.

Vakuutusyhtiö kuitenkin toteaa, että vaikka viestin sisältö olisi huomattu saapumispäivänä eli päivää ennen vanhentumista, ei tällä olisi ollut mitään merkitystä. Ensiksi vakuutusyhtiöllä ei olisi ollut mitään velvollisuutta ilmoittaa tästä vastapuolelle (vakuutusyhtiö viittaa aikaisempiin antamiinsa lausuntoihin) ja toiseksi, kannetta ei olisi muutenkaan ehditty nostaa päivän sisällä.

Vahingon määrä

Jos asiassa katsotaan vastoin vakuutusyhtiön näkemystä, että päärahdinkuljettajan oikeus vaatia korvausta ei ole vanhentunut, varaa vakuutusyhtiö mahdollisuuden lausua tarkemmin vahingon määrästä. Korvausta vaativalla on näyttötaakka vahingosta ja sen määrästä. Vakuutusyhtiölle on toimitettu muutamia kuvia vahingoista, mutta mitään tarkempaa selvitystä vahinkojen laadusta ei ole esitetty.

Vakuutusyhtiön lisäkirjelmät (12.4., 16.5. ja 28.6.2024)

Vakuutuslautakunta on pyytänyt vakuutusyhtiön näkemystä TKSL 41 §:n mukaisesta vanhentumisajan alkamisesta.

Vakuutusyhtiö on pyytänyt asiantuntijalausuntoa LKOS LAW Office Oy:ltä. Lausunnon mukaan jos tavara on vahingoittunut matkalla eikä sitä jostain syytä luovuteta vastaanottajalle tai siitä määräämään oikeutetulle, tulee sovellettavaksi tiekuljetussopimuslain 25 §. Kyseisen lainkohdan mukaan ”jos kuljetuksen aikana ilmenee, että kuljetuksen suorittaminen on mahdotonta, tai jos tavaran luovuttamiselle määräpaikassa on este, rahdinkuljettaja voi purkaa tavaran siihen oikeutetun lukuun. Kuljetuksen on katsottava päättyneen tavaran purkamisen jälkeen, mutta rahdinkuljettajan on säilytettävä tavara siihen oikeutetun lukuun.” Asiantuntijalausunnon mukaan jos tavara on tuhoutunut/vahingoittunut arvottomaksi tiekuljetuksen aikana, lienee kuljetuksen loppuun suorittaminen tavanomaisesti mahdotonta. Tällöin vastaanottajalla tai lähettäjälläkään ei ole intressiä vastaanottaa kyseistä tavaraa, jolloin kyseeseen tulee tilanne, jossa kuljetuksen suorittaminen on mahdotonta tai tavaran luovuttamiselle määräpaikassa on este, koska vastaanottaja ei tahdo vastaanottaa ko. arvonsa menettänyttä tavaraa. Tällöin laissa säädetyn mukaisesti milloin rahdinkuljettaja purkaa kyseisen vaurioituneen tavaran terminaaliin/varastoon, kyseisen kuljetuksen katsotaan päättyvän. Tätä purkamisen ajankohtaa olisi oikeuskirjallisuudessa esitetysti pidettävä TKSL 41 §:n 1 kohdan mukaisena tavaran luovutuspäivänä. Kyseisestä ajankohdasta tulee laskea määräajan/vanhentumisen alkaminen.

Asiantuntijalausunnossa esitetyn kannan mukaan määräajan/vanhentumisen alkaminen tulee siis laskea alkavaksi siitä hetkestä, kun vaurioitunut tavara on purettu terminaaliin/varastoon. Vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan vanhentumisajan alkaminen edellyttää kuitenkin myös sitä, että tavaraan oikeutetulle taholle (tässä tapauksessa päärahdinkuljettaja B) ilmoitetaan tavaralle aiheutuneesta vahingosta sekä siitä, mihin tavara on purettu. Päärahdinkuljettaja B on todennäköisesti tullut heti vahingon sattumisen jälkeen tietoiseksi siitä, että vahingoittunut tavara on purettu Pu-Vapin varastoon. Päärahdinkuljettaja on tullut viimeistään asiasta tietoiseksi 23.5.2022, kun se on kysellyt sähköpostitse tavaran tarkastamisesta Pu-Vapilta, joka on puolestaan samana päivänä tiedustellut asiaa vakuutusyhtiöltä. Korvausta vaativan velvollisuutena on itse huolehtia siitä, ettei oikeus korvaukseen pääse vanhentumaan.

TKSL:n mukainen saatavan vanhentuminen tapahtuu reklamaation esittämisen ajankohdasta huolimatta vuoden kuluessa tavaran luovutuspäivästä, ellei vanhentumista katkaista nostamalla kanne toimivaltaisessa tuomioistuimessa. Ajanpidennystä on myös mahdollista pyytää, mutta kuljetustoimialalla vakiintunut tapa on, että ajanpidennyspyynnön tulee tapahtua nimenomaisesti, ja se tulee myös nimenomaisesti myöntää. Näin ollen sillä seikalla, että vahinkoilmoitus on tehty 28.4.2022 tai että päärahdinkuljettajan vakuutuksenottajalle esittämä vaatimus on toimitettu vakuutusyhtiölle 15.11.2022, ei ole korvausoikeuden vanhentumisen kannalta merkitystä. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksenottajan voimassa olevan tiekuljetussopimuslain mukaista korvausvastuuta, ja tällaista korvausvastuuta ei ole, jos korvausoikeus on vanhentunut.

Kun päärahdinkuljettaja on tullut tietoiseksi tavaran vahingoittumisesta ja siitä, että se on purettu varastolle, on saatavan vanhentumisaika lähtenyt käyntiin, ja heidän on itse tullut huolehtia siitä, että jos korvausta ei vuoden määräajassa ole saatu, vanhentuminen katkaistaan. Jokaisen kuljetusalalla toimivan tulee tuntea omaa alaansa olennaisesti koskeva lainsäädäntö ja tietää, millä tavoin vanhentumisen katkaiseminen voidaan tehokkaasti tehdä. Vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan on täysin selvää, että korvausta vaatineen on itse huolehdittava siitä, ettei oikeus korvaukseen pääse vanhentumaan. Vakuutusyhtiön tai sen, jolta korvausta on vaadittu, ei tarvitse huolehtia tai muistutella, että korvausta vaatinut noudattaa lain edellytyksiä korvausoikeuden vanhentumisen estämisestä.

Tässä tapauksessa päärahdinkuljettaja ei ole ryhtynyt korvausoikeuden vanhentumisen estämiseksi mihinkään toimiin. Se seikka, että asia on väitetysti ollut osapuolten mukaan riidaton, ei tarkoita, että asiaan olisi syntynyt jonkinlainen sanaton sopimus ajanpidennyksestä. Kuljetustoimialalla on varsin tavanomaista, että ajanpidennystä pyydetään ja se myös saadaan, mutta se tehdään käytännössä poikkeuksetta nimenomaisesti. Vakuutusyhtiölle ilmoitettujen tietojen mukaan minkäänlaisia ajanpidennyksiä koskevia keskusteluja ei ole asiassa käyty ennen saatavan vanhentumista eikä myöskään sen jälkeen. Näin ollen lausunnonpyytäjän esittämä näkemys siitä, että ” [vakuutusyhtiön] esittämä tulkinta johtaisi käytännössä tilanteeseen, jossa rahdinkuljettajan korvausvastuusta yhtä mieltä olevat osapuolet joutuisivat sopimaan siitä, että korvaukseen oikeutetun tulisi ikään kuin ’varmuuden vuoksi’ laittaa vireille tarpeeton oikeudenkäynti vain estääkseen kanneoikeuden vanhenemisen ja sen ettei vakuutusyhtiö voisi siihen vedoten hylätä korvausvaatimusta” ei pidä paikkaansa. Myös ajanpidennyksen pyytäminen on mahdollista, mutta sitä ei ole tässä tapauksessa tehty.

Vakuutusyhtiö huomauttaa, että vakuutusyhtiö tekee aina korvausratkaisunsa niiden tietojen perusteella, joita sille on asiassa toimitettu. Tässä tapauksessa korvausoikeuden vanhentumista koskevan korvauspäätöksen antamisaikaan on ollut tilanne, että vakuutusyhtiö on pyytänyt asiaan lisäselvityksiä, jotta vakuutusyhtiö pystyisi selvittämään vakuutuksenottajan korvausvastuun ja mahdollisen korvattavan vahingon määrän, mutta vakuutusyhtiö ei ole saanut tarvittavia selvityksiä. Korvausratkaisua ei siten olisi ollut mahdollista tehdä. Päärahdinkuljettaja ei ole vakuutusyhtiön tietojen mukaan nostanut asiassa kannetta toimivaltaisessa tuomioistuimessa myöskään vakuutusyhtiön korvausratkaisun antamisen jälkeen, jotta päärahdinkuljettaja olisi voinut turvata saatavan perimiskelpoisuuden, jos päärahdinkuljettaja ja vakuutuksenottaja ovat katsoneet, ettei korvausoikeus ole vanhentunut. Vakuutusyhtiön antama korvauspäätös ei ole millään lailla tosiasiallisesti vaikuttanut päärahdinkuljettajan mahdollisuuksiin estää korvausoikeutensa vanhentuminen.

Jos kuljetusvahinkoasia on käsiteltävänä vakuutusyhtiössä, vakiintuneena käytäntönä on, että jos ajanpidennyksestä sovitaan osapuolten välillä, asiasta ilmoitetaan myös vakuutusyhtiölle, jotta se voi ottaa asian huomioon omassa käsittelyssään. Vakuutusyhtiö ei ole saanut ilmoitusta tai muutakaan tietoa siitä, että vakuutuksenottajan ja päärahdinkuljettajan välillä olisi sovittu ajanpidennyksestä. Jos ajanpidennyksestä olisi sovittu, olisi asiasta mitä todennäköisimmin ilmoitettu yhtiölle heti korvauspäätöksen antamisen jälkeen.

Vakuutusyhtiö katsoo, että koska päärahdinkuljettaja on viimeistään 23.5.2022 tullut tietoiseksi vahingosta, on vakuutusyhtiön aiemman esittämän kannan mukaisesti oikeus vaatia korvausta vanhentunut.

Ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kysymys vakuutusyhtiön menettelystä tilanteessa, jossa vakuutusyhtiö on soveltanut tiekuljetussopimuslain vanhentumista koskevaa säännöstä virheellisesti ja antanut vakuutuksenottajalle virheellisen tiedon vahinkoasian vanhentumisesta.

Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot

Sovellettavat vakuutusehdot

Tiekuljetuksen vastuuvakuutuksen ehtokohdan 1 mukaan vakuutuksesta korvataan vakuutuskirjassa mainittujen kotimaisten tai kansainvälisten moottoriajoneuvolla tapahtuvien kuljetusten yhteydessä kuljetettavalle tavaralle tapahtuneesta katoamisesta, vähentymisestä ja vahingoittumisesta tai tavaran luovutuksen viivästymisestä aiheutuneet vahingot, joista vakuutettu on kulloinkin voimassa olevan tiekuljetussopimuslain tai CMR-yleissopimuksen mukaan korvausvastuussa.

Sovellettavat lainkohdat

Tiekuljetussopimuslaki 345/1979

41 § Vanhentuminen

Tässä laissa tarkoitettua kuljetusta koskeva kanne on pantava vireille vuoden kuluessa tai, jos kanteen perusteena on tahallisuus tai törkeä huolimattomuus, kolmen vuoden kuluessa. Tämä määräaika alkaa:

1) kun tavara on vähentynyt tai vahingoittunut tai sen luovutus on viivästynyt, tavaran luovutuspäivänä;

2) kun tavara on kadonnut, kolmenkymmenen päivän kuluttua sovitusta luovutuspäivästä tai, milloin erityistä luovutuspäivää ei ole sovittu, kuudenkymmenen päivän kuluttua siitä, kun rahdinkuljettaja otti tavaran kuljetettavakseen; sekä

3) muussa tapauksessa kolmen kuukauden kuluttua kuljetussopimuksen tekemisestä.

Kansainvälisessä kuljetuksessa kirjallinen vaatimus keskeyttää vanhentumisen siihen päivään asti, jolloin rahdinkuljettaja kirjallisesti torjuu vaatimuksen ja palauttaa siihen liitetyt asiakirjat. Jos vaatimus osaksi myönnetään, jatkuu vanhentumisajan kuluminen vaatimuksen vielä riitaiselta osalta. Näyttövelvollisuus vaatimuksen tai siihen annetun vastauksen vastaanottamisesta tai asiakirjan palauttamisesta on sillä, joka siihen vetoaa. Samaa asiaa koskevan vaatimuksen uudelleen esittäminen ei keskeytä vanhentumista.

Jos kanne nostetaan suomalaisessa tuomioistuimessa, on muutoin sovellettava Suomen oikeuden vanhentumisajan katkaisemista ja pidentämistä koskevia säännöksiä. Muussa tapauksessa sovelletaan sen maan lakia, jossa kanne on pantu vireille.

Vanhentunutta saatavaa ei voida saattaa voimaan vastakantein tai kuittausvaatimuksin.

Laki vakuutusten tarjoamisesta (234/2018)

30 § Vakuutuksentarjoajan toiminta ja asiakkaan edun etusija

Vakuutuksentarjoajan on toimittava rehellisesti, tasapuolisesti, ammattitaitoisesti, huolellisesti ja asiakkaan edun mukaisesti. Vakuutuksenantajan, asiamiehen ja sivutoimisen asiamiehen on lisäksi noudatettava hyvää vakuutustapaa sekä vakuutusmeklarin ja sivutoimisen vakuutusmeklarin lisäksi hyvää vakuutusmeklaritapaa.

[ – – ]

75 § Vakuutuksenantajan vahingonkorvausvastuu

Vakuutuksenantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, joka sen tai sitä edustavan asiamiehen 30, 34, 45 taikka 46 §:n vastaisesta menettelystä aiheutuu asiakkaalle tai muulle, jonka oikeutta vakuutus koskee. Vakuutuksenantaja vapautuu kuitenkin vastuusta, jos se osoittaa toimineensa ja myös sitä edustavan asiamiehen toimineen ammattitaitoisesti ja huolellisesti.

[ – – ]

Vakuutussopimuslaki (543/1994)

69 § Korvauksen hakijan velvollisuus antaa selvityksiä

Korvauksen hakijan on annettava vakuutuksenantajalle sellaiset asiakirjat ja tiedot, jotka ovat tarpeen vakuutuksenantajan vastuun selvittämiseksi ja joita häneltä kohtuudella voidaan vaatia ottaen myös huomioon vakuutuksenantajan mahdollisuudet hankkia selvitys.

Asian arviointi

Vakuutuksenottaja, F Oy:n alihankkijan alihankkija oli ottanut 4.4.2022 B & Co Ky:lle menevän lähetyksen kuljetettavaksi Helsingistä Ouluun. Liikenneonnettomuuden seurauksena lähetyksen tuotteet olivat vaurioituneet 4.4.2022. Vakuutusyhtiö on alun perin päätöksessään katsonut, ettei vakuutuksenottaja F Oy ole korvausvastuussa vahingoista, sillä päärahdinkuljettaja B:n oikeus vaatia korvausta on vanhentunut 5.4.2023 tiekuljetussopimuslain 41 §:n nojalla, koska kannetta ei ole nostettu vuoden kuluttua vahingon sattumisesta.

Tiekuljetussopimuslain 41 §:n mukaan laissa tarkoitettua kuljetusta koskeva kanne on pantava vireille vuoden kuluessa siitä, kun tavara on vähentynyt tai vahingoittunut, tai jos sen luovutus on viivästynyt, tavaran luovutuspäivästä.

Vakuutusyhtiö on Vakuutuslautakunnalle antamassaan lisälausunnossa korjannut käsitystään vahingon vanhentumisesta ja katsonut, että oikeus korvaukseen on vanhentunut viimeistään 23.5.2023. Vakuutusyhtiö on todennut aiemmasta virheellisestä lainsoveltamisestaan, että korvausta vaativan velvollisuutena on itse huolehtia siitä, ettei oikeus korvaukseen pääse vanhentumaan.

Saatujen selvitysten mukaan asiassa ei ole nostettu tiekuljetussopimuslain 41 §:ssä tarkoitettua kannetta eivätkä osapuolet ole nimenomaisesti sopineet vanhentumisajan pidentämisestä. Asiassa ei ole osoitettu, että osapuolten välillä olisi sovittu hiljaisestikaan vanhentumisajan pidentämisestä.

Arvioitavassa asiassa on kyse kahden ammatillista kuljetustoimintaa harjoittavan yrityksen välisestä vahingonkorvausasiasta, johon sovelletaan tiekuljetussopimuslakia. Lautakunta katsoo, että osapuolten tulisi olla tietoisia voimassa olevasta ja sovellettavasta lainsäädännöstä. Nyt käsillä olevassa tapauksessa vakuutusyhtiö on kuitenkin soveltanut tiekuljetussopimuslain 41 §:ää virheellisesti ja antanut asiassa päätöksen perustuen tähän virheelliseen lain soveltamiseen. Vakuutusyhtiön edustaja on ennen varsinaisen päätöksen antamista sähköpostitse 5.4.2023 ilmoittanut vakuutuksenottajalle tämän tiedustellessa asian käsittelyvaihetta, että vahinko on vanhentunut samana päivänä, jos kyseessä on ollut kotimainen kuljetus.

Vakuutusten tarjoamisesta annetun lain 30 §:n 1 momentin mukaan vakuutuksentarjoajan on toimittava rehellisesti, tasapuolisesti, ammattitaitoisesti, huolellisesti ja asiakkaan edun mukaisesti. Vakuutuksenantajan, asiamiehen ja sivutoimisen asiamiehen on lisäksi noudatettava hyvää vakuutustapaa sekä vakuutusmeklarin ja sivutoimisen vakuutusmeklarin lisäksi hyvää vakuutusmeklaritapaa.

Vaikka tiekuljetusalan ammattilaisena vakuutuksenottajan on tunnettava tiekuljetukseen sovellettava lainsäädäntö, myös vakuutusyhtiön on tunnettava vakuutettavaan toimintaansa liittyvä lainsäädäntö. Ammattitaitoiseen ja huolelliseen toimintaan kuuluu lain oikein soveltaminen. Vakuutuslautakunta katsoo, että antaessaan virheellistä tietoa korvausoikeuden vanhentumisesta vakuutuksenottajalle vakuutusyhtiö ei ole toiminut asiassa ammattitaitoisesti ja huolellisesti asiakkaan etu huomioiden.

Vakuutuslautakunta katsoo, että vakuutuksenottajalla on ollut tässä tilanteessa perusteltu syy luottaa vakuutusyhtiön sähköpostitse toimittamaan arvioon korvausoikeuden vanhentumisesta. Vakuutuksenottajalla ja päärahdinkuljettajalla olisi ollut sähköpostin lähettämisajankohdasta lukien lähes puolitoista kuukautta aikaa katkaista vanhentuminen, ja korvausasian käsittelyä olisi voitu jatkaa.

Vakuutusten tarjoamisesta annetun lain 75 §:n 1 momentin mukaan vakuutuksenantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, joka sen tai sitä edustavan asiamiehen 30, 34, 45 taikka 46 §:n vastaisesta menettelystä aiheutuu asiakkaalle tai muulle, jonka oikeutta vakuutus koskee. Vakuutuksenantaja vapautuu kuitenkin vastuusta, jos se osoittaa toimineensa ja myös sitä edustavan asiamiehen toimineen ammattitaitoisesti ja huolellisesti.

Vakuutuslautakunta katsoo, että vakuutusyhtiö on toiminut asiassa huolimattomasti soveltaessaan tiekuljetussopimuslakia virheellisesti ja tämän johdosta antaessaan vakuutuksenottajalle virheellisen tiedon korvausoikeuden vanhentumisesta. Vakuutuslautakunta katsoo kuitenkin, että lautakunnan käytettävänä olevasta selvityksestä ei ilmene, että vanhentumista koskevasta virheellisestä tiedosta olisi aiheutunut lausunnon pyytäjänä olevalle vakuutuksenottajalle vahinkoa.

Vakuutuksenottajan mukaan vakuutusyhtiö on toiminut asiassa edelleen hyvän vakuutustavan vastaisesti viivytellessään asian selvittämisessä.

Vakuutusyhtiö on kertomansa mukaan ilmoittanut 15.11.2022 vakuutuksenottajalle, että vakuutusyhtiö ryhtyy selvittämään asiaa vastapuolen eli päärahdinkuljettajan kanssa. Vakuutusyhtiö on 18.11.2022 sähköpostitse pyytänyt päärahdinkuljettajaa toimittamaan vahinkoon liittyviä asiakirjoja. Päärahdinkuljettaja on ilmoittanut 28.12.2022, ettei se toimita kaikkia vaadittuja selvityksiä. Vakuutusyhtiö on tämän jälkeen 3.1.2023 edelleen pyytänyt toimittamaan vaaditut selvitykset. Päärahdinkuljettaja on 18.1.2023 todennut, ettei se katso tarpeelliseksi toimittaa tiettyjä selvityksiä. Päärahdinkuljettaja on myös kehottanut vakuutusyhtiötä kääntymään tietyn selvityksen (raportti tavaroille aiheutuneista vahingoista (report of damages for goods)) osalta vakuutuksenottajan puoleen. Vakuutusyhtiö on 6.2.2023 lähettänyt päärahdinkuljettajalle viestin, jossa se toteaa tarvitsevansa selvitykset (vahingoittuneita tavaroita koskevat laskut (commercial invoices)), jotta se voi arvioida vahingon. Tämän jälkeen päärahdinkuljettaja ei ole vastannut vakuutusyhtiölle. Vakuutusyhtiö ei ole ollut yhteydessä vakuutuksenottajaan ennen kuin vakuutuksenottajan yhteydenoton jälkeen huhtikuun 2023 alussa.

Vakuutussopimuslain 69 §:n mukaan korvauksen hakijan on annettava vakuutuksenantajalle sellaiset asiakirjat ja tiedot, jotka ovat tarpeen vakuutuksenantajan vastuun selvittämiseksi ja joita häneltä kohtuudella voidaan vaatia ottaen myös huomioon vakuutuksenantajan mahdollisuudet hankkia selvitys.

Käsillä olevassa tapauksessa vakuutusyhtiö on pyytänyt päärahdinkuljettajalta lisäselvitystä kolme kertaa. Vakuutusyhtiö on myös ilmoittanut päärahdinkuljettajalle, ettei asiaa voida ratkaista ennen kuin vaaditut selvitykset on annettu. Vakuutuslautakunta katsoo, että vakuutusyhtiö on toiminut asiassa tältä osin asianmukaisesti ja hyvän vakuutustavan mukaisesti. Lautakunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että Finanssiala ry:n Hyvän vakuutustavan ja vakuutustoiminnan yleisten periaatteiden (30.4.2021) kohdan 2.3 mukaan jos korvauskäsittely viivästyy, viivästymisestä ja sen syistä tulisi ilmoittaa asiakkaalle. Lautakunta katsookin, että vakuutusyhtiön olisi tullut ilmoittaa vakuutuksenottajalle, ettei asiaa pystytä käsittelemään päärahdinkuljettajan toimittamatta jääneiden asiakirjojen vuoksi. Päärahdinkuljettaja oli lisäksi erikseen pyytänyt vakuutusyhtiötä kääntymään tiettyjen selvitysten osalta vakuutuksenottajan puoleen, mitä vakuutusyhtiö ei ollut tehnyt. Vakuutuslautakunta katsoo kuitenkin, ettei vakuutusyhtiön menettelystä ole tältäkään osin osoitettu aiheutuneen vahinkoa vakuutuksenottajalle.

Lopputulos

Vakuutuslautakunta katsoo, ettei vakuutusyhtiön toiminnasta ole näytetty aiheutuneen vahinkoa vakuutuksenottajalle.

Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Norros
Sihteeri Luukkonen Yli-Rahnasto

Jäsenet:
Haapasaari
Karimäki
Korpiola
Koskinen