Haku

PKL 6/12

Tulosta

Asianumero: PKL 6/12 (2012)

Asiaryhmä: Tilinkäyttö ja maksaminen

Ratkaisu annettu: 26.10.2012

Yhdistelmäkortin ja yrityskortin oikeudeton käyttö törkeä huolimattomuus

Tapahtumatiedot 

 Asiakas kiistää tehneensä yhdistelmäkortillaan 19.6.2011 noin klo 14 Helsingissä tehdyt kaksi ostosta ja klo 17:24-17:25 Lahdessa tehdyt yhteensä 1200 euron automaattinostot sekä yrityskortillaan Lahdessa klo 05:06 tehdyn 91,29 euron polttoaineostoksen ja klo 05:53-05:55 tehdyt yhteensä 2800 euron automaattinostot. Pankki on vastaanottanut asiakkaan ilmoitukset korttien sulkemisesta 20.7. ja 22.7.2011.

Poliisin tutkintailmoituksen (14.7.2011) mukaan asiakas on noussut tuntemattomien naisten kyytiin Helsingin Mannerheimintiellä ja asiakkaan luottokortilla on nostettu luvatta yhteensä 1200 euroa Lahden kaupungissa. Asiakas oli sattumoisin jäänyt juttelemaan kolmen naisen kanssa eduskuntataloa vastapäätä. Asiakas kertoo nauttineensa aikaisemmin olutta eikä ollut kovinkaan päihtynyt. Autossa oli tarjottu jotain juomaa ja asiakkaan otettua ryypyn muistikuvia tämän jälkeen ei ollut muita kuin hataria. Asiakas kertoo, ettei ole ikinä juonut niin, että muisti olisi mennyt. Jossain vaiheessa oli käyty bensa-asemalla ja hampurilaisbaarissa, joissa paikoissa ilmeisimmin oli kurkittu asiakkaan luottokortin tunnusluvut. Asiakas muistaa myös autossa heräilleensä ja ihmetelleensä olinpaikkaansa, mutta hänelle oli tarjottu ”vettä”, mitä ainetta nyt jälkikäteen asiakas epäilee joksikin aivan muuksi. Asiakas muistaa, että oli ajettu välillä Lahden kaupunkiin, missä sitten hänen luottokorttiaan olikin käytetty luvatta. Asiakkaalla on myös muistikuva, että autossa oli huomannut luottokorttinsa puuttuvan lompakosta ja oli sitten myöhemmin löytänyt sen pikkutakkinsa sivutaskusta. Lahdesta oli ajettu takaisin Helsinkiin ja asiakas oli noussut autosta. –- Asiakas ilmoitti 22.7.2011, että myös hänen yrityskorttiaan oli käytetty luvatta. Kortilla oli ostettu aluksi bensiiniä Lahdessa kylmäasemalla 91,29 euron arvosta ja lisäksi Lahdessa oli nostettu 7x400 euroa.

Asiakkaan valitus Pankkilautakunnalle

Asiakas katsoo joutuneensa ennalta hyvin suunnitellun rikoksen uhriksi ja vaatii, että pankki ottaa vastatakseen korttien oikeudettomasta käytöstä aiheutuneen vahingon.

Asiakkaalle juotettiin ainetta, joka vei hänen tajuntansa välittömästi. Hän oli täysin rosvokoplan vietävissä ja hänen omat muistikuvansa yön tapahtumista ovat olemattomat. Asiakas ei ole vapaaehtoisesti antanut tunnuslukujaan tai mitään muutakaan tietoja rosvoille. Asiakas ei ole säilyttänyt tunnuslukuja lompakossa vaan ne ovat olleet puhelimessa naamioituna puhelinnumeroiksi noin 150 muun joukossa.

Asiakas oli lauantaina 18.6.2011 ystävänsä kanssa viettämässä iltaa. He tapasivat ravintolassa klo 18 ja joivat siellä yhdet drinkit. Sieltä he lähtivät syömään toiseen ravintolaan. Illan aikana (n. 3,5 tuntia) he joivat puoleksi pullon punaviiniä ja molemmat miehet muutaman pullon olutta. Lähtiessään ravintolasta asiakas ei tuntenut itseään päihtyneeksi. Ystävä lähti jatkamaan iltaa hotelliinsa ja asiakas lähti kohti rautatieasemaa ottamaan taksikyytiä kotiin.

Matkalla asemalle oli auto pysäkissä ja auton molemmat toisen puolen ovet olivat auki. Auton ulkopuolella oli kaksi naista ja auton etupenkillä istui yksi nainen jalat oven ulkopuolella roikkuen. Asiakkaan tullessa auton kohdalle, naiset pyysivät häneltä tupakkaa ja asiakas tarjosi kaikille kolmelle savukkeet. Naiset alkoivat kysellä, minne asiakas oli menossa ja mitä tekemässä. Asiakas jäi suustaan kiinni heidän kanssaan. Tupakkaa poltellessaan asiakas istahti auton takapenkille siten, että jalat olivat ulkopuolella. Kahden savukkeen polton jälkeen yksi naisista tarjosi asiakkaalle ryyppyä pullosta ja asiakas otti pullosta ryypyn. Asiakas ei voinut kuvitella, että pullossa oli jotakin muuta kuin sitä itseään. Tämän ryypyn jälkeen asiakas ei muista seuraavien 12 tunnin tapahtumista käytännöllisesti katsoen mitään. Hänelle oli juotettu jotakin ainetta joka vei tajun totaalisesti. Asiakas ei muista, kuinka hän joutui naisten autoon sisälle ja mitä kaikkea on sen jälkeen tapahtunut ja missä he ovat olleet.

Asiakkaan korteilla on 19.6.2011 klo 01:44 ja 02:07 tehty ostot (18,80 ja 17,20 euroa) ravintolassa, jossa asiakas oli alkuillasta 18.6.2011. Asiakkaalla ei ole ravintolassa käynnistä muistikuvia, mutta asiakas kertoi naisille heidät tavatessaan, missä hän oli ollut, ja mahdollisesti he ovat käyttäneet häntä siellä uudestaan saadakseen asiakkaan tunnusluvun urkittua.

Asiakas muistaa erittäin hämärästi, että he olivat jossakin vaiheessa bensa-asemalla ja jossakin hampurilaisia myyvässä paikassa. Asiakkaan yhdistelmäkortilla on maksettu hampurilaisravintolassa 19.6.2011 klo 13:56 7,30 euroa maksanut lasku. Asiakkaalla ei ole mitään muistikuvaa, kuka tämän laskun on maksanut ja kuka on näpytellyt tunnusluvun. Asiakas ei tiedä, onko hän itse näpytellyt numeron ja naiset kurkkineet numeron.

Asiakkaan muistikuvissa on myös hämärästi, että naiset juttelivat Lahden kaupungista, jonne heidän pitäisi mennä ja jossa kaikki korttinostot on tehty. Asiakas ei tiedä, miten naiset ovat saaneet hänen korttinsa ja korttien tunnusluvut. Kortit olivat hänen lompakossaan. Asiakkaan ollessa tajuttomassa tilassa takapenkillä rosvot olivat kaiketi käyneet taskuilla ja onkineet sieltä kortit. Miten he ovat saaneet korttien tunnusluvut, on täysi mysteeri. Tieten tahtoen asiakas ei ole heille tunnuslukuja antanut. Ovatko he lypsäneet asiakkaalta tiedot vai kurkkineet tunnusluvut, kun ovat vieneet hänet bensa-asemalle ja laittaneet hänet maksamaan laskun. Asiakkaalla on yöstä myös muistikuva, että hän ihmetteli, miksi hänen pikkutakkinsa taskussa oli hänen korttinsa, jota hän pitää aina lompakossaan. Asiakas muistaa myös, että aina herätessään naiset juottivat hänelle lisää jotakin nestettä.

Tultuaan vihdoin tajuihinsa ja alettuaan tajuta maailman menoa, oli maanantai-aamu ja kello n. 10:30. Asiakas kirjoitti valituksessaan alun perin väärin, että kyse olisi ollut sunnuntaista, mutta oikea päivä oli tietysti maanantai, koska hän oli ollut kyydityksessä lähes puolitoista vuorokautta. He olivat Helsingin keskustassa ja naiset kertoivat asiakkaan nukkuneen autossa koko yön. Asiakas yritti kysellä, missä he olivat olleet ja miksi hän oli ollut heidän autossaan noin 10 tuntia. Vastaus oli ainoastaan: "Sie oot nukkunut niin sikeästi". Asiakas poistui autosta naisten kehotuksesta ja yritti miettiä, mitä yön aikana oli tapahtunut.

Autosta päästyään asiakas tarkasti välittömästi taskunsa ja lompakkonsa. Puhelin ja kaikki muu omaisuus oli tallella kuten myös kortit. Toinen kortti oli lompakossa ja toinen taskussa. Asiakas muistaa miettineensä, että miksi yhdistelmäkortti oli taskussa eikä lompakossa. Hän ajatteli, että naiset olivat ottaneet kortin lompakosta ja ehkä yrittäneet käyttää sitä. Kortin tunnusluvut ovat aina olleet piilotettuna puhelimeen kahden eri nimen taakse ja asiakas uskoi, että kortteja ei oltu voitu väärinkäyttää. Hän päätteli, että naiset olivat ehkä yrittäneet käyttää yhdistelmäkorttia mutta eivät olleet onnistuneet aikeissaan, koska heillä ei ollut tunnuslukuja.

Asiakas mietti myös, että tekeekö hän poliisille ilmoituksen yöstä ja päätyi ratkaisuun, ettei ole mitään ilmoitettavaa. Hänet oli huumattu, mutta kortit ja muu omaisuus olivat edelleen hänen hallussa eikä häntä oltu fyysisesti pahoinpidelty ja hän kuvitteli, että kaikki oli hyvin. Asiakas mietti, mitä hyötyä on mennä kertomaan poliiseille, että hän on nukkunut huumattuna toisten ihmisten autossa yön yli.

Yhdistelmäkortin väärinkäytöstä hän sai tietää vasta tiliotteelta. Hän teki välittömästi poliisille rikosilmoituksen. Muutaman päivän kuluttua hän sai pankilta yrityskortin tiliotteen ja huomasi, että sitäkin oli väärinkäytetty.

Pankin tulkinnan mukaan asiakas myötävaikuttanut tapahtumainkulkuun ja olisi mennyt rosvokoplan autoon vapaaehtoisesti. Tämä ei pidä yhtä todellisuuden kanssa. Asiakas muistaa, että naiset tarjosivat jossakin vaiheessa kyytiä hänen kotiinsa bensan ostoa vastaan, mutta hän ei tarttunut tarjoukseen. Poliisiraportissa lukee, että asiakas olisi sopinut naisten kanssa kyydistä. Tämä ei pidä paikkaansa, he ainoastaan juttelivat tästä asiasta.

Ko. naiset olivat suunnitelleet etukäteen koko juonen. He odottelivat kadulla saalista ja asiakas lankesi heidän järjestämään ansaan. Asiakkaan virhe oli jäädä turisemaan heidän kanssaan ja vielä suurempi virhe oli ottaa ryyppy tarjotusta pullosta, jota tarjottiin sen jälkeen kun hän oli kieltäytynyt kyydistä. Tämä todistanee sen, että kaikki oli ennalta suunniteltu. Jos ei kerran vapaaehtoisesti lähdetä kyytiin niin annetaan tarpeellinen määrä tajun vievää "lääkettä," otetaan auton kyytiin ja kyyditetään sen jälkeen. Ko. naiset olivat nuoria, joten heidän arvomaailmansa on erilainen kuin vanhemman sukupolven.

Pankin vastaus asiakkaan valitukseen

Asiakkaan korttitapahtumat:

Yhdistelmäkortti 19.6.-20.6.2011

klo 01:44                18,80€       Ravintola, Helsinki

klo 03:53                30,07         Huoltoasema A, Helsinki

klo 13:56                7,30           Hampurilaisravintola, Helsinki

klo 14:14                9,77           Huoltoasema B, Helsinki

klo 17:24                400            atm-nosto, Lahti

klo 17:25                400            atm-nosto, Lahti

klo 17:25                400            atm-nosto, Lahti

klo 17:25                400            atm-nostoyritys, Lahti

 

klo 00:03                400            atm-nostoyritys, väärä PIN, Vantaa

klo 00:03                400            atm-nostoyritys, väärä PIN, Vantaa

klo 00:03                400            atm-nostoyritys, väärä PIN, Vantaa

 

Yrityskortti 19.6.2011

klo 02:07                17,20         Ravintola, Helsinki

klo 05:06                91,29         Huoltoasema, Lahti

klo 05:53                400            atm-nosto, Lahti

klo 05:54                400            atm-nosto, Lahti

klo 05:54                400            atm-nosto, Lahti

klo 05:55                400            atm-nosto, Lahti

klo 05:55                400            atm-nosto, Lahti

klo 05:56                400            atm-nosto, Lahti

klo 05:56                400            atm-nosto, Lahti

klo 05:57                400            atm-nostoyritys, Lahti

 

Kortit on suljettu vasta 20.7. ja 22.7.2011. Kortteja käyttäneellä taholla on ollut hallussaan asiakkaan alkuperäiset kortit sekä kortteihin liittyvät tunnusluvut. Asiakkaan kiistämä 91,29 euron polttoaineostos on hyvitetty luotolle, koska osto on saatu reklamoitua myyjäliikkeelle.

Maksupalvelulain 7 §:n perusteella palveluntarjoaja ja maksupalvelun käyttäjä, joka ei ole kuluttaja, voivat sopia toisin seikoista, joista säädetään mm. lain 62 §:ssä. Yrityskortti on yrityksille tarkoitettu maksuaikakortti. Korttisopimukseen sovellettavien ehtojen mukaan tilinomistajan ja kortinhaltijan vastuu kortin väärinkäytöstä lakkaa silloin, kun pankki on vastaanottanut ilmoituksen kortin tai tunnusluvun katoamisesta, joutumisesta sivullisen haltuun tai kortin käyttöoikeuden lakkaamisesta ja kun pankilla on ollut mahdollisuus estää kortin käyttö. Tilinomistaja vastaa siihen saakka aiheutuneesta vahingosta.

Edellä mainitun ehdon nojalla pankki ei koskaan vastaa ennen kortin sulkuilmoitusta tapahtuneesta kortin väärinkäytöstä tilinomistajan ollessa osakeyhtiö. Vastuu jää siis yhtiön vastattavaksi. Näin ollen vastuunjako pankin ja asiakkaan välillä tulee tarkemmin arvioitavaksi ainoastaan asiakkaan yhdistelmäkortilla tehtyjen oikeudettomien tapahtumien osalta.

Asiakkaan selvityksestä ilmenee, että kortin oikeudettomaan käyttöön johtanut tapahtumainkulku on saanut alkunsa siitä, että asiakas on liittynyt lauantaina 18.6.2011 illalla naisten seuraan ja juonut hänelle tarjottua juomaa. Asiakas epäilee tulleensa huumatuksi ja on ensin kertonut tulleensa kunnolla tajuihinsa vasta sunnuntai-aamuna klo 10:30. Yhdistelmäkortilla tehdyt kiistetyt tapahtumat on kuitenkin tehty vasta sunnuntaina iltapäivällä ja lisäksi korttia on yritetty käyttää vielä seuraavan vuorokauden puolella. Näin ollen asiakkaan kertomus ja yhdistelmäkortilla tehtyjen tapahtumien tiedot ovat tältä osin ristiriidassa keskenään.

Asiakkaalla ei ole varmaa käsitystä siitä, miten hänen korttinsa salainen tunnusluku on joutunut sivullisten tietoon. Asiakkaan yhdistelmäkortilla tehdyn ensimmäisen oikeudettoman automaattinoston yhteydessä tunnusluku on annettu heti ensi yrittämällä oikein. Oikea tunnusluku on siten ollut korttia käyttäneen tiedossa, eikä tunnuslukua ole nostojen yhteydessä tarvinnut kokeilemalla selvittää. Mikäli asiakas on ollut vielä 19.6.2011 päivällä seurueen mukana, tapauksessa on mahdollista se, että kortin tunnusluku on selvitetty kortilla 19.6.2011 tehtyjen ostosten yhteydessä.

Asiakkaan yhdistelmäkortilla on tehty 19.6.2011 osto klo 01:44 ravintolassa ja toinen osto 03:53 huoltoasemalla. Asiakas ei ole kiistänyt kyseisiä tapahtumia, vaikka asiakkaan kertoman perusteella hän ei ole ollut enää lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ravintolassa. Asiakas ei ole kiistänyt kortilla tehtyä ostoa bensa-asemalla ja siten vaikuttaisi siltä, että asiakas on ottanut ns. pimeän taksin tankkausta vastaan, kuten poliisin tutkintailmoituksessakin todetaan. Asiakkaan kertoman ja kortin tapahtumatietojen välillä on ristiriitaa.

Kaiken kaikkiaan pankki katsoo, että tapauksessa asiakas on itse myötävaikuttanut tapahtumainkulkuun ja vahingon syntymiseen lähtemällä myöhään illalla hänelle entuudestaan tuntemattomien henkilöiden matkaan ja juoden näiden tarjoamaa juomaa. Yhdistelmäkortin käyttöä koskevien tietojen valossa kortti on ollut sivullisten hallussa mahdollisesti vielä 20.6.2011 vuorokauden puolella. Tapahtumaketju on jäänyt tapauksessa osin epäselväksi asiakkaan antamien tietojen perusteella. Pankki oudoksuu, ettei asiakas ole ilmoittanut tapauksesta heti poliisille, mikäli epäili heti seurueen kyydistä poistuttuaan, että hänet oli huumattu.

Pankin näkemyksen mukaan asiakkaan menettely tapauksessa osoittaa sen laatuista piittaamattomuutta korttiehtojen noudattamisesta sekä kortin käyttöön liittyvistä turvallisuusriskeistä, että pankki katsoo asiakkaan vastaavan yhdistelmäkortin oikeudettomasta käytöstä aiheutuneesta vahingosta kokonaisuudessaan.

Selvitykset

Valitusta koskevan osapuolten kirjelmöinnin lisäksi lautakunnalle on toimitettu seuraavat asiakirjat:

-tutkintailmoitus (ilmoitusaika 14.7.2011)

Pankkilautakunnan ratkaisusuositus

Tapauksessa on kysymys siitä, miten vastuu asiakkaan korteilla tehdyistä asiakkaan riitauttamista korttitapahtumista jakautuu asiakkaan ja pankin välillä. Asiakas katsoo joutuneensa ennalta hyvin suunnitellun rikoksen uhriksi ja vaatii, että pankki ottaa vastatakseen korttien oikeudettomasta käytöstä aiheutuneen vahingon. Pankki toteaa, että yrityskorttiin sovellettavien ehtojen mukaan pankki ei koskaan vastaa ennen kortin sulkuilmoitusta tapahtuneesta kortin väärinkäytöstä tilinomistajan ollessa osakeyhtiö. Yhdistelmäkortin osalta pankki katsoo asiakkaan menettelyn osoittavan sen laatuista piittaamattomuutta korttiehtojen noudattamisesta sekä kortin käyttöön liittyvistä turvallisuusriskeistä, että asiakas vastaa kortin oikeudettomasta käytöstä aiheutuneesta vahingosta kokonaisuudessaan.

Sovellettavat lainkohdat ja korttiehdot

Maksupalvelulaissa säännellään maksuvälineen haltijan velvollisuudesta huolehtia maksuvälineestä (53 §) sekä maksupalvelun käyttäjän vastuusta maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä (62 §). Lain säännökset maksupalvelun käyttäjän vastuusta maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä ovat pakottavia maksupalvelun käyttäjän hyväksi, kun tämä on kuluttaja, mutta muussa tapauksessa maksupalvelun käyttäjä ja palveluntarjoaja voivat sopia toisin lain 62 §:ssä säädetystä (7 §).

Maksupalvelulain 53 §:n 1 momentin mukaan maksuvälineen haltijan on käytettävä maksuvälinettä sen myöntämistä ja käyttöä koskevien ehtojen mukaisesti. Erityisesti hänen on kohtuullisin toimenpitein huolehdittava maksuvälineestä ja siihen liittyvistä tunnistetiedoista.

Lain 54 §:n 1 momentin mukaan maksuvälineen haltijan on ilman aiheetonta viivytystä ilmoitettava palveluntarjoajalle tai sen nimeämälle muulle taholle havaitsemastaan maksuvälineen katoamisesta, joutumisesta oikeudettomasti toisen haltuun tai oikeudettomasta käytöstä.

Lain 62 §:n mukaan maksupalvelun käyttäjä, joka on tehnyt maksuvälinettä koskevan sopimuksen palveluntarjoajan kanssa, vastaa maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä vain, jos:

1) hän tai muu maksuvälineen haltija on luovuttanut maksuvälineen sen käyttöön oikeudettomalle;

2) maksuvälineen katoaminen, joutuminen oikeudettomasti toisen haltuun tai oikeudeton käyttö johtuu siitä, että hän tai muu maksuvälineen haltija on huolimattomuudesta laiminlyönyt 53 §:n 1 momentin mukaiset velvollisuutensa; taikka

3) hän tai muu maksuvälineen haltija on laiminlyönyt ilman aiheetonta viivytystä ilmoittaa palveluntarjoajalle tai sen nimeämälle muulle taholle havaitsemastaan maksuvälineen katoamisesta, joutumisesta oikeudettomasti toisen haltuun tai oikeudettomasta käytöstä.

Maksupalvelun käyttäjän vastuu maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä 1 momentin 2 ja 3 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa on enintään 150 euroa. Tätä rajoitusta ei sovelleta, jos maksupalvelun käyttäjä tai muu maksuvälineen haltija on toiminut tahallisesti tai törkeän huolimattomasti.

Pykälän 3 momentin mukaan maksupalvelun käyttäjä ei vastaa maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä siltä osin kuin maksuvälinettä on käytetty sen jälkeen, kun palveluntarjoajalle tai sen nimeämälle muulle taholle on ilmoitettu maksuvälineen katoamisesta, joutumisesta oikeudettomasti toisen haltuun tai oikeudettomasta käytöstä paitsi jos maksupalvelun käyttäjä tai muu maksuvälineen haltija on tahallaan tehnyt väärän ilmoituksen tai toiminut muuten petollisesti.

Pankin korttien yhteisten ehtojen kohta, joka koskee kuluttajan asemassa olevan kortinhaltijan vastuuta kortin oikeudettomasta käytöstä, vastaa maksupalvelulain 62 §:n kuluttajan hyväksi pakottavia säännöksiä.

Pankin korttien erityisten ehtojen yrityskortin väärinkäyttöä koskevan kohdan mukaan tilinomistajan ja kortinhaltijan vastuu kortin väärinkäytöstä lakkaa silloin, kun pankki on vastaanottanut ilmoituksen kortin tai tunnusluvun katoamisesta, joutumisesta sivullisen haltuun tai kortin käyttöoikeuden lakkaamisesta ja kun pankilla on ollut mahdollisuus estää kortin käyttö. Tilinomistaja vastaa siihen saakka aiheutuneesta vahingosta. Kortinhaltija vastaa tilinomistajan kanssa yhteisvastuullisesti vahingosta, kun tilinomistaja on elinkeinonharjoittaja, avoin yhtiö tai kommandiittiyhtiö tai muuten on erikseen sovittu.

Pankin korttien yhteisissä ehdoissa asiakas on kortinhaltijana sitoutunut säilyttämään korttiaan ja tunnuslukuaan huolellisesti. Korttiehtojen mukaan tunnusluku on säilytettävä erillään kortista siten, ettei sivullisen ole mahdollista saada tunnuslukua tietoonsa eikä yhdistää sitä korttiin. Kortinhaltija on velvollinen toteuttamaan kaikki kohtuullisiksi katsottavat toimet säilyttääkseen kortin ja tunnusluvun turvallisesti ja erillään toisistaan, jotta kortti tai tunnusluku ei joutuisi sivullisen haltuun tai tietoon. Kortinhaltija sitoutuu hävittämään pankista saamansa tunnusluvun ja olemaan kirjaamatta tunnuslukuaan helposti tunnistettavaan muotoon. Kortinhaltija on velvollinen varmistamaan säännöllisesti kulloisten olosuhteiden mukaisesti, että kortti on tallessa. Kortinhaltija on velvollinen näppäillessään tunnuslukuaan suojaamaan näppäimistön siten, ettei sivullisen ole mahdollista nähdä käytettyä tunnuslukua. Kortinhaltijan on viipymättä ilmoitettava pankille kortin katoamisesta, kortin joutumisesta sivullisen haltuun sekä tunnusluvun joutumisesta sivullisen tietoon.

Ratkaisun perustelut

Pankkilautakunta toteaa, että yrityskortin väärinkäytöstä aiheutuneen vahingon vastuunjakoa koskevan korttiehtojen kohdan mukaan tilinomistaja vastaa aiheutuneesta vahingosta siihen saakka, kun pankki on vastaanottanut kortin katoamisilmoituksen ja pankilla on ollut mahdollisuus estää kortin käyttö. Tapauksessa on riidatonta, että asiakas on tehnyt yrityskortista katoamisilmoituksen riitautettujen korttitapahtumien jälkeen ja näin ollen vastuu yrityskortin oikeudettomasta käytöstä aiheutuneesta vahingosta jää tilinomistajalle.

Ratkaistakseen asiakkaan ja pankin välisen vastuunjaon yhdistelmäkortin oikeudettomasta käytöstä Pankkilautakunnan on arvioitava, ovatko riitautetut korttitapahtumat tehnyt asiakas itse vai joku ulkopuolinen asiakkaan korttia käyttäen.

Mikäli asiakkaan katsotaan tehneen korttitapahtumia itse, ei näiden korttitapahtumien osalta kyse ole kortin oikeudettomasta käytöstä ja asiakas vastaa hyväksymistään korttitapahtumista. Mikäli asiassa katsotaan olevan kyse kortin oikeudettomasta käytöstä, on Pankkilautakunnan asiakkaan ja pankin välisen vastuunjaon ratkaisemiseksi arvioitava, voidaanko kortin oikeudettoman käytön katsoa johtuneen siitä, että asiakas on huolimattomuudestaan laiminlyönyt maksupalvelulain 53 §:n 1 momentin ja korttiehtojen mukaiset velvollisuutensa ja onko asiakkaan mahdollinen huolimattomuus törkeää.

Pankkilautakunta toteaa vastuun kortin ja sen tunnusluvun huolellisesta säilyttämisestä olevan maksupalvelulain ja korttiehtojen mukaan kortinhaltijalla. Tämä on luonnollista ottaen huomioon sen, että viime kädessä - riippumatta esimerkiksi kortinmyöntäjän ohjeistuksesta tai korttisopimuksen ehdoista - ainoastaan kortinhaltija voi vaikuttaa siihen, miten ja missä olosuhteissa hän korttiaan ja sen tunnuslukua säilyttää ja käyttää.

Tilanteissa, joissa kortti on päätynyt ulkopuolisen haltuun ja sitä on käytetty oikeudetta, on kortinhaltijan ja kortinmyöntäjän välisen vastuunjaon kannalta pääsääntöisesti ratkaisevaa se, kuinka huolellisesti kortinhaltijan voidaan katsoa menetelleen korttinsa ja sen tunnusluvun suhteen. Jotta kortinhaltijan huolellisuutta voitaisiin arvioida, on saatava selvitystä siitä, missä olosuhteissa ja millä tavoin kortinhaltija on korttiaan ja tunnuslukuaan säilyttänyt ja miten ne ovat päätyneet ulkopuolisen haltuun/tietoon. Parhaat mahdollisuudet selvityksen antamiseen on kortinhaltijalla ja kortinhaltijan vaatiessa kortinmyöntäjää ottamaan vastuun kortin oikeudettomasta käytöstä, voidaan kortinhaltijan edellyttää antavan oman selvityksensä tapahtumista ja omasta menettelystään. Tietoa tapahtumienkulun yksityiskohdista, esimerkiksi siitä, miten ja minä hetkenä kortti on tarkalleen viety, ei aina ole mahdollista saada eikä myös kortinhaltijalta voida edellyttää, mutta kortinhaltijan voidaan aina edellyttää antavan selvityksen omasta menettelystään.

Tapauksessa asiakkaan korttien tapahtumatietojen mukaan molempia kortteja on käytetty aamuyöstä 19.6.2012 klo 02 aikaan ravintolassa, jossa asiakas on kertomansa mukaan ollut alkuillasta 18.6.2012. Asiakkaalla ei kertomansa mukaan ole tästä ravintolassa käynnistä muistikuvia ja hänen mukaansa hänet huumanneet naiset ovat mahdollisesti käyttäneet häntä siellä uudestaan saadakseen asiakkaan tunnusluvun urkittua.

Näiden ostotapahtumien jälkeen seuraavaksi asiakkaan yhdistelmäkortilla on ensin tehty 30,07 euron polttoaineostos Helsingissä klo 03:53, minkä jälkeen Lahdessa on tehty asiakkaan yrityskortilla klo 05:06 91,29 euron polttoaineostos ja klo 05:53-05:56 2800 euron automaattinostot. Asiakkaan kertoo muistavansa hämärästi, että naiset juttelivat Lahden kaupungista, jonne heidän pitäisi mennä. Poliisin tutkintailmoitukseen kirjatun mukaan asiakas muistaa, että välillä oli ajettu Lahden kaupunkiin.

Seuraavat maksutapahtumat on tehty asiakkaan yhdistelmäkortilla Helsingissä hampurilaisravintolassa klo 13:56 ja huoltoasemalla klo 14:14. Asiakas muistaa kertomansa mukaan erittäin hämärästi, että he olivat jossakin vaiheessa bensa-asemalla ja jossakin hampurilaisia myyvässä paikassa, mutta hänellä ei ole mitään muistikuvaa, kuka laskun on maksanut ja kuka on näpytellyt tunnusluvun.

Tämän jälkeen asiakkaan yhdistelmäkortilla on tehty 1200 euron automaattinostot Lahdessa klo 17:24-17:25, minkä jälkeen yhdistelmäkortilla on 20.6.2011 klo 00:03 yritetty Vantaalla tehdä automaattinostoja väärää tunnuslukua käyttäen. Asiakas on kertomansa mukaan havahtunut 20.6.2011 noin klo 10:30 autossa Helsingin keskustassa.

Asiakas ei kertomansa mukaan tiedä, miten naiset ovat saaneet hänen korttinsa ja korttien tunnusluvut, mutta että todennäköisesti hänen ollessa tajuttomassa tilassa takapenkillä hänen taskuillaan on käyty ja kortit viety. Asiakas muistaa ihmetelleensä yöllä, miksi hänen korttinsa, jota hän piti aina lompakossa, oli pikkutakin taskussa. Edelleen hän oli maanantaina 20.6.2011 autosta noustuaan ihmetellyt kortin sijaintia. Poliisin tutkintailmoitukseen kirjatun mukaan asiakkaalla on muistikuva, että autossa hän oli huomannut luottokorttinsa puuttuvan lompakosta ja oli sitten myöhemmin löytänyt sen pikkutakkinsa sivutaskusta.

Pankkilautakunta toteaa asiassa saadun selvityksen perusteella jäävän merkittävin osin epäselväksi, mitä lauantai-alkuillan 18.6.2012 ja maanantai-aamun 20.6.2012 välillä on tapahtunut, eikä lautakunnan näin ollen ole saadun selvityksen perusteella mahdollista luotettavasti arvioida tapahtumien yksityiskohtaista kulkua. Tarkemman selvityksen puuttuessa ja sen saamisen ollessa tapauksessa muutoinkin epätodennäköistä Pankkilautakunnan on arvioitava asiakkaan menettelyä asiassa nyt saadun selvityksen perusteella.

Tunnusluvun käyttäminen

Pankkilautakunta katsoo, että 19.6.2012 klo 02 aikaan ravintolassa tehtyjen ostoksien täytyy olla asiakkaan itsensä korteillaan tekemiä ja niiden tunnusluvuilla hyväksymiä, sillä lautakunnan näkemyksen mukaan on hyvin epätodennäköistä, että kortit haltuunsa ja tunnusluvut tietoonsa saanut ja rikollisesti taloudellista hyötyä tavoitteleva sivullinen olisi käyttänyt kortteja tällä tavoin. Pankkilautakunta pitää saadun selvityksen perusteella myös todennäköisenä, että asiakas on ennen kyseisiä ostoja lähtenyt kadulla tapaamiensa naisten kanssa takaisin kyseiseen ravintolaan, jossa hän oli aiemmin ollut ystävänsä kanssa. Edelleen Pankkilautakunta pitää todennäköisenä, että sivullinen on onnistunut urkkimaan asiakkaan korttien tunnusluvut ravintolassa tehtyjen korttiostojen yhteydessä. 

Pankin korttiehtojen mukaan kortinhaltija on velvollinen tunnuslukua näppäillessään suojamaan näppäimistön siten, ettei sivullisen ole mahdollista nähdä käytettyä tunnuslukua. Pankkilautakunta katsoo, että riippumatta siitä, miten korttiehdoissa on nimenomaisesti ohjeistettu menettelemään tunnusluvun kanssa, turvalliseen ja huolelliseen kortin ja tunnusluvun käyttämiseen ja huolelliselta kortinhaltijalta edellytettäviin kohtuullisiin toimenpiteisiin kuuluu se, että kortinhaltija pyrkii toimimaan korttitapahtumaa tunnusluvulla hyväksyessään niin, ettei ulkopuolinen voi nähdä tunnuslukua. Siihen, mitä yksittäisen maksutapahtuman kohdalla voidaan kortinhaltijan huolellisuudelta edellyttää, vaikuttaa maksutapahtumaa ympäröivät olosuhteet. Huolellisen kortinhaltijan voidaan edellyttää kiinnittävän erityistä huomiota tunnusluvun suojaamiseen esimerkiksi tilanteissa, joissa näköetäisyydellä maksupäätteestä on paljon muita ihmisiä. Pankkilautakunnan näkemyksen mukaan voi myös olla olosuhteita ja tilanteita, joissa huolellisen kortinhaltijan voidaan edellyttää kieltäytyvän hyväksymästä korttitapahtumaa tunnusluvullaan, ellei tunnusluvun asianmukainen suojaaminen ole mahdollista.

Tapauksessa ei ole saatu tarkempaa selvitystä asiakkaan korttiostoja ympäröineistä olosuhteista ravintolassa tai asiakkaan omasta menettelystä maksutapahtumien yhteydessä. Pankkilautakunta katsoo, että asiakkaan olisi huolellisesti toimiessaan tullut korttiensa tunnuslukuja ravintolassa aamuyöllä näppäillessään kiinnittää erityistä huomiota tunnuslukujensa suojaamisen siten, etteivät ne olisi päätyneet ulkopuolisen tietoon. Asiassa saadun kokonaisselvityksen perusteella Pankkilautakunta katsoo asiakkaan korttien tunnuslukujen joutumisen ulkopuolisen tietoon johtuneen siitä, että asiakas on huolimattomuudestaan laiminlyönyt maksupalvelulain 53 §:n 1 momentin ja korttiehtojen mukaisia velvollisuuksiaan. Ottaen huomioon, että asiakas on käyttänyt molempia korttejaan jälkimmäisen ravintolassa käynnin yhteydessä vain kerran ja sivullinen on siis onnistunut molemman asiakkaan suorittaman korttioston yhteydessä näkemään asiakkaan näppäilemän tunnusluvun oikein, Pankkilautakunta katsoo asiakkaan menettelyn tunnuslukujen suojaamisen suhteen osoittavan vakavaa varomattomuutta ja piittaamattomuutta kortin käyttöön liittyviin turvallisuusriskeihin.

Kortin säilyttäminen, tallella olon seuraaminen ja katoamisilmoituksen tekeminen

Arvioidessaan aamuyöllä 19.6.2011 tapahtuneen ravintolasta lähdön jälkeisiä tapahtumia Pankkilautakunta kiinnittää huomiota siihen, että asiakkaan alun perin valituksessaan esittämästä huolimatta asiakas on todennäköisesti edellä esitetyllä tavalla mennyt kadulla tapaamiensa naisten kanssa takaisin ravintolaan, jossa hän oli aiemmin ollut ystävänsä kanssa. Lautakunta kiinnittää huomiota myös siihen, että asiakkaalla on kertomansa mukaan muistikuvia bensa-asemalla ja hampurilaisravintolassa käynnistä, ja erityisesti siihen, että tutkintailmoitukseen kirjatun mukaan asiakkaalla on muistikuva myös siitä, että hän oli autossa huomannut luottokorttinsa puuttuvan lompakosta ja oli myöhemmin löytänyt sen pikkutakkinsa sivutaskusta. Edelleen lautakunta kiinnittää huomiota siihen, että vaikka asiakas on käsityksensä mukaan ollut noin puolitoista vuorokautta huumattuna, on hän tehnyt rikosilmoituksen asiassa vasta lähes neljä viikkoa tapahtumien jälkeen.

Ottaen huomioon, että korteilla ei olisi voitu tehdä oikeudettomia automaattinostoja ilman tunnuslukuja, Pankkilautakunta katsoo asiassa saadun selvityksen puutteellisuudesta huolimatta todennäköiseksi, että kortteja ei olisi anastettu, mikäli tunnusluvut eivät olisi päätyneet tätä ennen ulkopuolisen tietoon. Pankkilautakunta katsoo näin ollen ravintolasta poistumisen jälkeiseen tapahtumien kulkuun, asiakkaan korttien väliaikaiseen anastamiseen ja oikeudettomaan käyttöön vaikuttaneen olennaisesti sen, että korttien tunnusluvut ovat päätyneet ravintolassa sivullisen tietoon asiakkaan huolimattoman menettelyn johdosta. Saadun kokonaisselvityksen perusteella Pankkilautakunta katsoo tunnuslukujen lisäksi myös korttien joutumisen ulkopuolisen haltuun johtuneen siitä, että asiakas on huolimattomuudestaan laiminlyönyt korttiehtojen mukaisia velvollisuuksiaan. Ottaen huomioon, että asiakas on kertomansa mukaan huomannut autossa korttinsa puuttuvan lompakosta ja/tai ihmetellyt sen sijaintia, Pankkilautakunta katsoo asiakkaan huolimattomuudestaan laiminlyöneen myös velvollisuuksiaan korttien tallella olon seuraamisen ja katoamisilmoituksen tekemisen suhteen. 

Ratkaisu

Pankkilautakunta toteaa, että tapauksessa asiakkaan korttien oikeudeton käyttö on tapahtunut ennen kuin asiakas on tehnyt korteistaan sulkuilmoituksen. Korttiehtojen mukaan tilinomistaja vastaa yrityskortin väärinkäytöstä aiheutuneesta vahingosta aina siihen saakka, kun pankki on kyseisen ilmoituksen vastaanottanut.

Pankkilautakunta katsoo asiassa saadun kokonaisselvityksen perusteella korttien oikeudettoman käytön johtuneen siitä, että asiakas on huolimattomuudestaan laiminlyönyt maksupalvelulain 53 §:n 1 momentin ja korttiehtojen mukaisia velvollisuuksiaan tunnuslukujen käyttämisen, korttien säilyttämisen ja tallella olon seuraamisen sekä katoamisilmoitusten tekemisen suhteen. Pankkilautakunta katsoo asiakkaan menettelyn kokonaisuutena arvioiden osoittavan selvästi piittaamatonta suhtautumista korttien ja niiden tunnuslukujen hallintaan ja käyttöön liittyviin turvallisuusriskeihin. Näin ollen Pankkilautakunta katsoo, että asiakkaan menettely kortinhaltijana osoittaa maksupalvelulaissa tarkoitettua törkeää huolimattomuutta.

Edellä esitettyyn viitaten Pankkilautakunta ei suosita asiassa hyvitystä.

Pankkilautakunnan päätös on ollut yksimielinen. Tämän päätöksen antamiseen osallistuivat puheenjohtaja Sillanpää, jäsenet Kallio, Lampela ja Lehtonen sekä varajäsen Pulkkinen. Sihteerinä toimi Hidén.

PANKKILAUTAKUNTA

Tulosta