Vakuutuksenottaja (syntynyt v. 1950) teki vakuutusyhtiön kanssa sopimukset 14:sta eri säästöhenkivakuutuksesta vuosina 1999 –2004. Marraskuussa 1999 tehtiin kolme vakuutusta, joulukuussa 1999 taas kolme, tammikuussa 2000 kaksi, vuonna 2001 kolme, vuonna 2003 kaksi ja viimeisin vakuutus tehtiin syyskuussa 2004. Sopimukset tehtiin vakuutusyhtiötä edustaneen pankin konttorissa. Kolmea viimeistä lukuun ottamatta vakuutukset tehtiin sijoitussidonnaisina. Suurin osa vakuutuksista on kertamaksuisia, mutta viisi vakuutusta – joista ensimmäinen tehtiin 25.5.2001 – oli jatkuvamaksuisia. Vakuutuksiin maksettujen maksujen määrät vaihtelivat välillä 3.000 – 25.228,19 euroa, mutta 25.5.2001 tehtyyn jatkuvamaksuiseen vakuutukseen vakuutuksenottaja maksoi yhteensä 163.268,89 euroa kuudellatoista eri maksulla.
Kun vakuutuksenottaja asioi välillä pankin toisessa konttorissa, hänelle selvisi, että jokaisesta vakuutusmaksusta oli peritty 5 %:n kulu. Kulun enimmäismäärä vakuutusyhtiön vuoden 1999 hinnaston mukaan oli ollut 3.363,76 euroa. Koska vakuutuksia oli tehty useita sen sijaan, että häntä olisi neuvottu laittamaan rahat jo olemassa olleeseen vakuutukseen, vakuutuksenottaja katsoi joutuneensa maksamaan turhia kuluja. Vakuutuksenottaja vaati vakuutusyhtiötä palauttamaan sen osan kuluista, jolla kulut olivat ylittäneen yhden vakuutuksen maksuista perittävien kulujen enimmäismäärän.
Vakuutusyhtiön päätös
Vastauksessa 24.11.2005 vakuutusyhtiö totesi, että säästövakuutuksia oli tehty useita, koska vakuutuksenottaja oli niin halunnut. Asiamieheltä saatujen tietojen mukaan vakuutuksenottajalle on ollut merkityksellistä mm., että vakuutuksia erääntyy hänen haluaminaan ajankohtina ja sijoitukset tai ”eri rahat” kyetään pitämään erillään. Vakuutusyhtiön käsityksen mukaan vakuutuksenottaja ei ollut tätä sellaisenaan kiistänyt.
Asiamiehen selvityksen mukaan vakuutuksenottajalle oli kerrottu vakuutuksen kuluista ja annettu hinnasto. Edustajan nimenomaisen ilmoituksen mukaan kulujen ja hinnaston osalta oli myös kerrottu, että yhden jatkuvan sopimuksen tekeminen olisi taloudellisesti kannattavampaa. Valinta oli luonnollisesti jäänyt vakuutuksenottajalle. Asiamiehen näkemyksen mukaan valinta on perustunut vakuutuksenottajan silloisiin motiiveihin.
Vakuutusyhtiö katsoi, että asiassa oli toimittu vakuutussopimuslain 5 ja 6 §:ssä säädetyllä tavalla eikä vakuutusyhtiö ole jättänyt antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai antanut siitä virheellisiä tai harhaanjohtavia tietoja.
Vakuutukset myynyt pankin sijoitusneuvoja on todennut asiasta 24.11.2005 lähettämässään selvityksessä vakuutuksista seuraavaa:
”Ensimmäinen niistä tehty 02.11.1999 ja jokainen kertamaksuinen säästövakuutus on tehty 10 vuoden ajaksi. Kertamaksuisia on 9 kpl. Hänellä (vakuutuksenottaja) oli alunperin ajatus että niitä erääntyisi pienin väliajoin. 25.05.2001 on tehty ensimmäinen jatkuva säästövakuutus ja hän itse halusi tehdä uusia jatkuviakin joita on 5 kpl. Tosin yhteen niistä on laitettu jo yli 60.000,- joten siihen lisääminen ei enää maksa.
”Ensimmäinen niistä tehty 02.11.1999 ja jokainen kertamaksuinen säästövakuutus on tehty 10 vuoden ajaksi. Kertamaksuisia on 9 kpl. Hänellä (vakuutuksenottaja) oli alunperin ajatus että niitä erääntyisi pienin väliajoin. 25.05.2001 on tehty ensimmäinen jatkuva säästövakuutus ja hän itse halusi tehdä uusia jatkuviakin joita on 5 kpl. Tosin yhteen niistä on laitettu jo yli 60.000,- joten siihen lisääminen ei enää maksa.
Keskusteluissa vakuutusta tehtäessä on kyllä kerrottu, että alkukulu on 5 % ja ylläpitokulu 0,4 % vuositasolla ja annettu hinnasto, siinä yhteydessä muistan kyllä maininneeni, että kannattaisi tehdä yksi jatkuva sopimus, johon lisätään, mutta hänellä oli ajatus että kukin erääntyy 10 vuoden kuluttua.
25.05.2001 tehty sitten jatkuva sopimus ja siihen lisätty aika paljon. Myöhemmin hän on itse halunnut avata erillisen sopimuksen, johon on laitettu jokin tietty raha. En erityisesti ole asiakkaalle sanonut, että se pitää nyt laittaa olemassa olevaan jatkuvaan sopimukseen, kun hän itse oli halunnut niin.
Kevään 2005 jälkeen en ole keskustellut aiheesta asiakkaan kanssa. Syyskuussa 2005 hän otti lainaa [konttorista] ja kaksi vakuutusta pantattiin
sen vakuudeksi. Sen verran hän sanoi vähän itsekseen, että se vakuutusasia on vielä kesken käydessään konttorissa 17.10.2005. En ottanut kantaa asiaan, kun sitä ei varsinaisesti minulta kysytty.
Tässä vaiheessa en osaa muuta sanoa. Mitään lupauksia palauttamisesta en ole antanut, mutta silloin keväällä olen kehottanut tekemään kirjelmän asiasta jos hän haluaisi asiaa käsiteltävän.”
Lausuntopyyntö
Vakuutuksenottaja viittaa selvityksiinsä asiain kulusta. Vakuutuksenottaja katsoo, ettei hänen kohdallaan ole lainkaan tehty vakuutustarpeen arviointia, vaan hänelle on myönnetty 9 kpl ja sitten 5 kpl samanlaisia vakuutuksia. Hän ei ole saanut tarpeellisia tietoja avattaessa uutta vakuutusta ja kyseenä oleva ”virhe” on tullut täytenä yllätyksenä. Vakuutus on myönnetty, vaikka sitä ei olisi tarvinnut tehdä. Vakuutuksenottaja vaatii liikaa maksamiensa avausmaksujen palauttamista korkoineen ja myös liikaa maksamiaan hoitokuluja korkoineen. Perusteena on, että vakuutusyhtiö on saanut turhia avausmaksuja edustajansa menettelyn vuoksi.
Virkailija muistaa maininneensa, että kannattaisi tehdä yksi jatkuva sopimus, mutta hän ei ole maininnut, mistä syystä tai mitä kannattavuus tarkoittaa. Virkailija on kertonut 5 %:n alkukulusta, mutta ei sitä, että sen olisi voinut välttää avaamalla yhden jatkuvan sopimuksen, kun säästössä oli 60.000 euroa yhdessä sopimuksessa. Asia selvisi keskustelussa toisen virkailijan kanssa.
Väitetään, että jokainen kertavakuutus olisi tehty 10 vuoden ajaksi, mutta näin ei ole. Aikavälit erääntymisille ovat epätasaiset eikä vakuutusten erääntymiseen tiettynä aikana ollut mitään tarvetta. Omaisuudelle ei ole ketään edunsaajaa, vaan edunsaajaksi on merkitty joku, jotta se ei menisi valtiolle tai kaukaisille sukulaisille.
Vakuutuksenottaja toteaa nyt lisänneensä 25.5.2001 tehtyyn jatkuvaan sopimukseen jo 4 kpl purkamiaan kertamaksuisia sopimuksia. Tämä todistanee halusta säästää hoitokuluissa 0,4 %:sta 0,2 %:iin ja kumoaa väittämän eri rahoista. Kaikki säästöt ovat samaa rahaa. Jos hän olisi saanut tiedon, että 5 %:n avausmaksun voi välttää, hän olisi lisännyt rahaa jo olemassa olevaan jatkuvaan vakuutukseen. Ensimmäisiä vakuutuksia lukuun ottamatta hän on antanut toimeksiannot puhelimitse sitä mukaa, kun summat vapautuivat toisaalta. Hän kävi allekirjoittamassa ne myöhemmin. Sopimukset ja sopimusehdot niiden uusiutuessa virkailija laittoi tallelokeroon pankkiin, josta hän ne sai 2.6.2006.
Vakuutusyhtiön vastine
Vakuutusten myyntitilanne
Vakuutuksenottaja on allekirjoittanut mainittujen säästövakuutusten vakuutushakemukset, joiden mukaan hän on tutustunut vakuutussopimusten sisältöön sekä sen liitteisiin, joita ovat tuoteseloste, ehdot ja hinnasto, ja allekirjoituksellaan hyväksynyt ne. Vakuutussopimusten sisältö perustuu vakuutushakemuksiin, vakuutusehtoihin, tuoteselosteisiin ja hinnastoihin. Asiakas on siten ollut tietoinen, että hänelle on tehty jokaisella kerralla uusi säästövakuutus. Vakuutuksissa säästön edunsaajana on vakuutettu itse ja kuolintapausturvan edunsaajana on sama erikseen nimetty henkilö.
Asiakkaan väite siitä, että hänelle ei ole tehty vakuutustarpeen arviointia, kumoutuu vakuutusyhtiön mielestä sillä, että hänelle on esitetty tehtäväksi jatkuvamaksuinen säästövakuutus. Jatkuvamaksuiseen säästövakuutukseen hän olisi voinut tehdä rajattomasti lisäsijoituksia, joka olisi ollut myös taloudellisesti kannattavaa. Asiakas itse myöntää lausuntopyynnöstä ilmenevin tavoin, että virkailija on ehdottanut näin, mutta hänen mielestään ei ole käyty tarkempia perusteluja läpi sille, miksi yhden jatkuvamaksuisen vakuutuksen ottaminen olisi ollut kannattavampaa.
Vakuutuksen myyneeltä virkailijalta saadun tiedon mukaan myyntitilanteessa on tullut mm. esille, että asiakas haluaa vakuutusten erääntyvän tietyin väliajoin ja haluaa pitää sijoitukset erillisinä. Myyntitilanteessa on myös kerrottu olennaiset asiat vakuutuksesta kuten liikekulut ja annettu asiakkaalle kirjallinen materiaali. Vakuutuksen tekohetken 2.11.1999 olosuhteisiin perustuen on asiakkaalle tehty kertamaksuinen säästövakuutus, johon lisäsijoitukset eivät ole olleet mahdollisia, hänen omasta tahdostaan. Myös muut kertamaksuiset säästövakuutukset on tehty asiakkaan omaan tahtoon perustuen.
Ensimmäinen jatkuvamaksuinen säästövakuutus on tehty 25.5.2001. Siihen asiakkaalla on mahdollisuus tehdä rajattomasti lisäsijoituksia. Vakuutukseen on tähän mennessä kirjattu 16 eri maksua. Asiakas on maksanut vakuutukseen avausmaksun lisäksi mm. 252,28 euroa 1.6.2001, 1.934,16 euroa 20.6.2001 ja 16.818,79 euroa 3.10.2001.
Ennen kuin asiakas on tehnyt toisen jatkuvamaksuisen vakuutuksen 9.11.2001, hän on siis maksanut useita maksuja ensimmäiseen jatkuvamaksuiseen vakuutukseen. Asiakas on näin ollen ennen toisen jatkuvamaksuisen vakuutuksen tekemistä ollut tietoinen siitä, että lisäsijoituksia varten uusia sopimuksia ei ole tarpeen tehdä.
Asiakas on tehnyt edellä mainittujen jatkuvamaksuisten vakuutusten lisäksi vielä kolme uutta jatkuvamaksuista säästövakuutusta, 23.1.2003, 20.3.2003 ja 30.9.2004, joiden tekohetkien välisinä aikoina hän on jatkanut lisäsijoitusten tekemistä myös ensimmäiseen jatkuvamaksuiseen säästövakuutukseen. Vakuutukset ovat ominaisuuksiltaan samankaltaisia, joten perittävät kulut niin maksusta kuin säästöstäkin ovat hänellä olleet tiedossa.
Asiakas myöntää lausuntopyynnössään virkailijan kertoneen hänelle mahdollisuudesta tehdä jatkuvamaksuinen säästövakuutus. Lisäksi sen jälkeen, kun hän on tehnyt ensimmäisen jatkuvamaksuisen säästövakuutuksen, on hän maksanut siihen useita lisäsijoituksia. Edellä olevista seikoista johtuen vakuutusyhtiö katsoo, että asiakkaan väite siitä, ettei hän olisi ollut tietoinen jatkuvamaksuisen sopimuksen tekomahdollisuudesta ja siitä, että samaan säästövakuutukseen ei voi tehdä useita lisäsijoituksia, ei ole uskottava.
Asiakkaalle on hänen allekirjoittamaansa vakuutushakemukseen perustuen annettu jokaisella kerralla tuoteseloste, vakuutusehdot, hinnasto ja arviolaskelma vakuutussäästön kehityksestä ja kuluista. Asiakas on siten saanut lain vaatimat tarpeelliset tiedot. Myös asiakkaalla itsellään on velvollisuus tutustua saamaansa vakuutusmateriaaliin. Ellei hän näin tee, vastaa hän itse mahdollisista väärinymmärryksistä. Materiaalista käy ilmi mm. vakuutusmuoto, perittävät liikekulut ja niiden enimmäismäärät.
Vakuutuksista perittävistä kuluista
Jokaisesta vakuutukseen maksetusta maksusta peritään 5 %:n kulu. Kulua peritään hinnaston mukaiseen ylärajaan saakka, jonka jälkeen kulua ei enää peritä. Ennen vuotta 2002 alkaneissa vakuutuksissa maksusta perittävä liikekulun enimmäismäärä on 3.363,76 euroa (20.000 mk) ja vuonna 2002 tai sen jälkeen alkaneissa vakuutuksissa 3.000,00 euroa.
Vakuutuksen säästöstä peritään kulua hinnaston mukaiseen ylärajaan saakka, jonka jälkeen perittävä kulu pienenee. Ennen vuotta 2002 alkaneissa kertamaksuisissa vakuutuksissa säästöstä peritään 0,4 % vuodessa. Kulua peritään enintään 2.522,82 euroa (15.000 mk) ei kuitenkaan enempää kuin 5 % maksetusta vakuutusmaksusta. Ennen vuotta 2002 alkaneissa jatkuvamaksuisissa vakuutuksissa säästöstä peritään 0,5 % vuodessa. Kulua peritään enintään 1.681,88 euroa (10.000 mk), ei kuitenkaan enempää kuin 5 % maksetuista vakuutusmaksuista. Vuonna 2002 tai sen jälkeen alkaneissa vakuutuksissa (sekä kerta- että jatkuvamaksuisissa) säästöstä peritään 0,4 % vuodessa, kun 3.000,00 euroa on tullut täyteen, peritään tämän jälkeen säästöstä 0,2 % vuodessa.
Vakuutusmyyjästä
Vakuutuksen myyjänä toiminut virkailija on pankin lausunnon mukaan pankin kokeneimpia ja osaavimpia sijoitusneuvojia. Hän on tunnettu korkeasta työmoraalistaan ja perusteellisesta työstään. Hän tuntee hyvin vakuutusyhtiön tuotteet ja käy asiakastilanteissa läpi vakuutuksen ominaisuudet, ehdot ja kulut ohjeiden mukaisesti.
Vakuutusyhtiön kannanotto
Asiakas on saanut lain vaatimat kirjalliset materiaalit tekemistään ja allekirjoittamistaan säästövakuutuksista. Asiakas myöntää lausuntopyynnössään, että hänelle on kerrottu mahdollisuudesta tehdä myös jatkuvamaksuinen säästö-vakuutus, joka olisi hänen tilanteessaan ollut taloudellisesti kannattavampaa. Vakuutukset on kuitenkin tehty hänen omasta tahdostaan liitteessä ilmenevin tavoin. Asiakkaan väite siitä, ettei hän olisi saanut riittävää tietoa vakuutuksista, ei pidä paikkaansa, koska hän on tehtyään ensimmäisen jatkuvamaksuisen vakuutuksen maksanut siihen useita maksuja ja siitäkin huolimatta tehnyt uusia jatkuvamaksuisia säästövakuutuksia.
Esittämänsä perusteella vakuutusyhtiö katsoo, että vakuutuksenottaja on tehnyt kaikki 14 säästövakuutusta omasta tahdostaan. Vakuutussopimuksia tehtäessä on noudatettu lakia ja hyvää vakuutustapaa. Näin ollen vakuutusyhtiö ei ole velvollinen palauttamaan säästövakuutuksista perittyjä liikekuluja.
Lausunnonpyytäjän lisäkirjelmä
Lautakunnalle lähettämässään lisäkirjelmässä vakuutuksenottaja toistaa aiemmin asiassa esittämiään seikkoja. Hänen mukaansa vakuutusyhtiön antamat kirjalliset tiedot eivät poista vakuutuksen myyjän vastuuta selvittää vakuutuksen ostajalle vakuutuksesta perittäviä maksuja. Vakuutuksenottaja viittaa oheistamaansa toisen vakuutusyhtiön hinnastoon esimerkkinä mielestään selkeästä kulujen esittämistavasta. Useita vakuutuksia ei ole ollut tarpeen tehdä eikä niiden erääntyminen tiettynä aikana ole ollut tarpeen.
Vakuutuslautakunnan lausunto
Sovellettavat lainkohdat
Lausuntopyyntö koskee vakuutuksenottajan ja vakuutusyhtiön välillä tehtyjä säästöhenkivakuutussopimuksia, joten asiaa tulee ensisijaisesti arvioida 1.7.1995 voimaan tulleen vakuutussopimuslain (543/94) perusteella.
Vakuutussopimuslain 5 §:n 1 momentin mukaan ennen vakuutussopimuksen päättämistä vakuutuksenantajan on annettava vakuutuksen hakijalle vakuutustarpeen arvioimiseksi ja vakuutuksen valitsemiseksi tarpeelliset tiedot, kuten tietoja vakuutusmuodoistaan, vakuutusmaksuistaan ja vakuutusehdoistaan. Tietoja annettaessa tulee kiinnittää huomiota myös vakuutusturvan olennaisiin rajoituksiin.
Lain 7 §:n 1 momentin mukaan vakuutuksenantajan on lähetettävä vakuutuksenottajalle vuosittain tieto vakuutusmäärästä ja muista sellaisista vakuutusta koskevista seikoista, joilla on vakuutuksenottajalle ilmeistä merkitystä. Vakuutustapahtuman sattumisen jälkeen vakuutuksenantajalla on tiedonantovelvollisuus sitä kohtaan, jolla on oikeus vaatia suoritusta vakuutuksenantajalta.
Vakuutussopimuslain 9 §:n 1 momentin mukaan, jos vakuutuksenantaja tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää. Mitä 1 momentissa säädetään, on 2 momentin mukaan vastaavasti voimassa, jos vakuutuksesta sen voimassaoloaikana on annettu puutteellisia, virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, joiden voidaan katsoa vaikuttaneen vakuutuksenottajan menettelyyn. Tämä ei kuitenkaan koske tietoja, jotka vakuutuksenantaja tai sen edustaja on vakuutustapahtuman sattumisen jälkeen antanut tulevasta korvauksesta.
Ratkaistavat kysymykset
Vakuutuksenottaja on perustellut vaatimustaan sillä, että vakuutusyhtiön noudattamista hinnoitteluperusteista seuraa, että usean erillisen vakuutussopimuksen tekemisen vuoksi hän on joutunut maksamaan vakuutusyhtiölle enemmän sekä vakuutusmaksuista että vakuutussäästöistä perittäviä kuluja kuin siinä tapauksessa, että hän olisi sijoittanut varat vain yhteen vakuutussopimukseen.
Vakuutusyhtiö on vastineessaan selvittänyt myöntämistään säästövakuutuksista perimiään kuluja. Lautakunta toteaa, että vakuutusyhtiö on määritellyt hinnastossaan vakuutusmaksuista prosentuaalisesti perimilleen hoitokuluille kulukaton. Myös vakuutussäästöistä säästöaikana perittäville kuluille oli määritelty ennen vuotta 2002 alkaneissa vakuutuksissa kulukatto. Koska kulukatot on määritelty sopimuskohtaisesti, on usean vakuutussopimuksen tekeminen yhden sijasta vakuutuksenottajalle epäedullisempaa silloin, kun vakuutuksiin säästettävä summa on suuri. Näin on ennen vuotta 2002 tehdyissä sopimuksissa tapahtunut, kun vakuutussäästöjen yhteismäärä on ylittänyt 400.000 mk eli 67.275,17 euroa.
Tämän asian ratkaisemisen kannalta olennainen kysymys on, onko vakuutusyhtiö ennen vakuutussopimusten tekemistä antanut vakuutusten kuluista vakuutuksenottajalle sellaiset tiedot, että hän on tietojen perusteella voinut saada oikean kuvan vakuutusten kustannuksista ja niiden veloitusperusteista harkitakseen itselleen tarkoituksenmukaisen tavan vakuutussopimusten tekemiseen ja säästöjensä sijoittamiseen niihin. Asiassa on myös arvioitava, onko vakuutusyhtiön edustajalla ollut vakuutussopimuslain nojalla tai jollakin muulla perusteella edellisestä riippumaton velvollisuus huomauttaa vakuutuksenottajaa siitä, että varojen sijoittaminen vain yhteen sopimukseen olisi hänelle todennäköisesti edullisempaa, ja seuraako tämän velvoitteen mahdollisesta rikkomisesta vakuutusyhtiölle velvollisuus palauttaa vakuutuksenottajalta perimiään kuluja.
Asian arviointi
Vakuutussopimuslain 5 §:ssä vakuutuksenantajalle asetettu tiedonantovelvollisuus merkitsee mm. sitä, että vakuutusta hakevalle on aina selkeästi ilmoitettava kaikki vakuutuksesta perittävät maksut ja veloitukset. Vakuutussopimuslakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 114/1993 vp) on todettu, ettei 5 §:n 1 momentissa asetetun tiedonantovelvollisuuden täyttäminen edellytä henkilökohtaista suullista tiedottamista. Hallituksen esityksen mukaan yleensä voidaan pitää riittävänä, että hakijalle luovutetaan kirjallista aineistoa, jossa selkeästi ja tarvittaessa esimerkkien avulla havainnollistaen tuodaan esille momentissa edellytetyt tiedot.
Laissa asetettu tiedonantovelvollisuus ei poista vakuutuksenottajan velvollisuutta itsekin perehtyä vakuutuksenantajan vakuutussopimuksen sisällöstä antamiin tietoihin. Mikäli vakuutuksenottaja ei näin tee, hän on lain mukaan lähtökohtaisesti itse vastuussa tästä mahdollisesti aiheutuvista oikeudenmenetyksistä tai väärinkäsityksistä.
Lautakunnan käytettävissä olevien asiakirjojen mukaan vakuutuksenottaja on jo allekirjoittaessaan 2.11.1999 pankin konttorissa ensimmäistä vakuutussopimusta koskevan hakemuksen vahvistanut samalla tutustuneensa vakuutushakemuksen sisältöön sekä sen liitteisiin ja hyväksyneensä ne. Vakuutushakemuksen merkintöjen mukaan hakemuksen liitteenä on ollut mm. vakuutuksen 1.9.1999 päivätty hinnasto, jonka vakuutuksenottaja on siis allekirjoituksellaan vahvistanut sopimusta tehtäessä saaneensa.
Vakuutusta koskevassa 1.9.1999 päivätyssä hinnastossa todetaan otsikolla ”2.1 Vakuutusmaksusta perittävä kulu”, että maksetusta vakuutusmaksusta peritään välittömästi 5,0 % vakuutusyhtiön kulujen kattamiseen. Tätä kulua peritään vakuutuksesta enintään 20.000 mk (3363 euroa). Perittävä kulu on otettu huomioon tarjouslaskelmalla.
Otsikon ”2.2 Vakuutuksen ylläpitäminen” alla todetaan, että vakuutuksen voimassaoloaikana peritään kuukausittain vakuutusyhtiön kulujen kattamiseen hoitokulua. Perittävät kulut on otettu huomioon tarjouslaskelmalla. Kulut ovat samat sekä vakuutuksen korkotuotto-osassa että sijoitussidonnaisessa osassa. Säästöaikana kertamaksuisessa säästövakuutuksessa kulua peritään 0,4 % vuodessa vakuutussäästöstä. Kulua peritään vakuutuksesta enintään 15.000 mk (2522 euroa), ei kuitenkaan enempää kuin 5,0 % maksetusta vakuutusmaksusta. Jatkuvamaksuisessa säästövakuutuksessa kulua peritään
0,5 % vuodessa vakuutussäästöstä. Kulua peritään vakuutuksesta enintään 10.000 mk (1681 euroa) ei kuitenkaan enempää kuin 5,0 % maksetuista vakuutusmaksuista.
0,5 % vuodessa vakuutussäästöstä. Kulua peritään vakuutuksesta enintään 10.000 mk (1681 euroa) ei kuitenkaan enempää kuin 5,0 % maksetuista vakuutusmaksuista.
Lautakunta katsoo, että hinnastoon normaalilla huolellisuudella perehtyvä henkilö on sen perusteella saanut asianmukaiset ja riittävät tiedot vakuutussopimuksesta perittävistä kuluista ja palkkioista sekä niiden veloittamistavasta ja perusteista. Lautakunta toteaa vielä, ettei hinnastossa noudatettu ilmaisutapa juurikaan poikkea siitä kulujen esittämistavasta, jota on käytetty vakuutuksenottajan selkeänä pitämässä ja lisäkirjelmäänsä liittämässä toisen vakuutusyhtiön hinnastossa.
Näin ollen vakuutusyhtiö on täyttänyt lainmukaisen tiedonantovelvollisuutensa vakuutuksenottajaa kohtaan tältä osin. Lautakunta katsoo, että vakuutuksen kuluista annetut tiedot ovat olleet sellaiset, että niihin perehdyttyään vakuutuksenottajan olisi pitänyt käsittää, että varojen sijoittamisen vain yhteen vakuutussopimukseen tulisi edullisimmaksi.
Vakuutussopimuslain 5 §:n mukaan yhtenä osana vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuuteen kuuluu hakijan vakuutustarpeen arvioimiseksi tarpeellisten tietojen antaminen. Edellä mainitussa hallituksen esityksessä on tältä osin todettu, että vakuutustarpeen arvioiminen merkitsee yleensä sen selvittämistä, johtaako tarjottu vakuutus päällekkäiseen vakuutusturvaan hakijalla jo olevien vakuutusten kanssa. Tämän perusteella lautakunta katsoo, että tiedonantovelvollisuutensa asianmukaiseksi täyttämiseksi vakuutuksenantajan tulee kiinnittää säästövakuutussopimusta tekevän asiakkaansa huomiota siihen, millaisia voimassa olevia vakuutuksia hänellä jo on, ja tarvittaessa tiedustella, onko useiden eri sopimusten tekeminen asiakkaan tilanteessa aiheellista.
Tässä tapauksessa vakuutuksenottajan tekemät vakuutussopimukset ovat pääsääntöisesti olleet kertamaksuisia, eli niihin ei ole ollut mahdollista jatkossa maksaa enempää maksuja. Vakuutuksenottajalle on kuitenkin tehty myös viisi jatkuvamaksuista vakuutusta.
Vakuutuksen myynyt toimihenkilö M.K on kertonut käsityksenään, että vakuutuksenottajan alkuperäisenä tarkoituksena olisi ollut vakuutusten erääntyminen pienin väliajoin. M.K. on lisäksi kertonut maininneensa vakuutuksenottajalle, että ”kannattaisi tehdä yksi jatkuva sopimus johon lisätään.” Yhdenmukaisesti viimeksi mainitun toteamuksen kanssa myös vakuutuksenottaja on kertonut vakuutusyhtiölle osoittamassaan 7.11.2005 päivätyssä kirjeessä, että hänelle oli ehdotettu rahojen laittamista jo olemassa olevaan vakuutukseen.
Lautakunnan käytettävissä olevista selvityksistä ei kuitenkaan käy yksiselitteisesti ilmi, miksi vakuutuksenottaja oli päätynyt tekemään useita, erityisesti jatkuvamaksuisia sopimuksia, tai oliko hän mahdollisesti selvittänyt eri vakuutusten tekemiseen liittyneitä motiivejaan. Myöskään sitä, oliko jo ensimmäisiä vakuutussopimuksia tehtäessä keskusteltu siitä, kuinka paljon varoja ja millaisella aikataululla vakuutuksenottaja tulisi jatkossa vakuutuksiin sijoittamaan, ei yksin lautakunnalle toimitettujen asiakirjojen perusteella voida selvittää.
Asian käsittely Vakuutuslautakunnassa tapahtuu kirjallisesti. Tämän tapauksen kannalta ratkaisevien seikkojen enempi selvittäminen edellyttäisi henkilötodistelua, jota lautakunta ei voi ottaa vastaan.
Tämän vuoksi lautakunta katsoo, ettei se voi antaa lausuntoa siitä, oliko vakuutuksenottajan tarvetta useiden vakuutussopimusten tekemiseen vakuutuksia myytäessä riittävästi selvitetty ja olisiko vakuutusyhtiöllä mahdollisesti tässä tapahtuneen laiminlyönnin perusteella velvollisuutta palauttaa vakuutuksenottajalle vakuutuksista perimiään kuluja.
Tämän lausunnon antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Rissanen ja jäsenet Helle, Kauppila, Korpiola ja Koskiniemi. Sihteerinä toimi Isokoski.
VAKUUTUSLAUTAKUNTA