Vakuutuksenottajan 24.1.2005 päivätyssä vaatimuskirjelmässä on todettu muun muassa, että hänen omakotitalossaan on ilmennyt homeen hajua aina 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Vikaa on haettu monia vuosia eri keinoin. Tehtyjen kosteusmittausten tulokset ovat aina olleet normaaleja. Eri vaiheiden jälkeen vika lopulta löytyi. Takkahuoneen ja pesuhuoneen välisen seinän alajuoksu oli osin aivan laho, mutta kuiva. Samoin kummankin huoneen laatan alla olevassa styrox-eristeessä oli voimakasta homeen hajua. Myös eristeet olivat kuivia.

Vakuutuksenottajan mukaan nämä ongelmat johtuvat siitä, että vuonna 1990 pesuhuoneen seinän sisällä oli putkivuoto. Remonttiliike korjasi vauriot, ja vakuutusyhtiö korvasi laskut. Työtä valvoi vakuutusyhtiön vahinkotarkastaja. Nyt on selvästi nähtävissä, että vian aiheuttaja on vuonna 1990 sattunut vuotovahinko. Tuolloin korjattiin vain lyhyt seinän pätkä eikä lattioita lainkaan. Seinää olisi pitänyt tuolloin korjata pidemmälle sekä ehdottomasti avata lattioita. Vettä oli valunut myös raakavalun ja styroxin väliin.

Kun vakuutuksenottaja vuonna 1990 kysyi asiaa vahinkotarkastajalta tämä ilmoitti, että nyt tehty korjaus oli riittävä. Vakuutuksenottaja ei tuolloin ymmärtänyt asian vakavuutta.

 

Vakuutuksenottaja toteaa vielä, että vian aiheuttajana ei voi olla mikään muu vesivahinko. Tämä olisi näkynyt useissa kosteusmittauksissa, joita vuosien varrella on tehty. Nyt on selvästi havaittavissa, että todettu vesivahinko on vanha.

Vakuutuksenottaja katsoo, että vuonna 1990 alkaneet kosteusvaurion korjaustyöt pitäisi saattaa loppuun, ja lattioitakin on avattava vahingoittuneilta osiltaan. Vakuutuksenottaja katsoo, että asia ei ole vanhentunut korvauksen osalta, koska vikaa on haettu tosissaan ja systemaattisesti koko 15 vuoden ajan. Karkea kustannusarvio lattioiden korjauksesta on noin 7.000 euroa. Vakuutusyhtiötä vaaditaan korvaamaan tämä vuonna 1990 tekemättä jäänyt remontti.

  

Vakuutuksenottajalla vuonna 1990 olleen kotivakuutuksen ehtojen mukaan vakuutuksesta korvataan vahinko, joka aiheutuu äkillisestä, ennalta arvaamattomasta tapahtumasta. Yleisten sopimusehtojen mukaan korvausvaatimus on esitettävä vakuutusyhtiölle vuoden kuluessa vahinkotapahtumasta tai siitä, kun korvauksen vaatija on saanut tiedon saamisoikeudestaan. Jos korvausvaatimusta ei tehdä mainitussa ajassa, vakuutusyhtiö on vastuusta vapaa.

 

Esitetyn selvityksen mukaan vakuutuksenottajan asunnossa on tehty 15 vuoden ajan useita eri toimenpiteitä hajuongelman poistamiseksi. Mitään äkillistä vahinkotapahtumaa, joka selittäisi hajuongelman, ei näissä tutkimuksissa vakuutuksenottajan ilmoituksen mukaan ole löytynyt. Vakuutusyhtiö on teettänyt kartoituksen 31.1.–1.2.2005. Kartoituksessa ei ole löytynyt mitään äkillistä tai ennalta arvaamatonta korvattavaa vahinkotapahtumaa.

Vakuutuksenottaja on itse selvittänyt, että hajuhaitta johtuisi vuonna 1990 tehdystä vahingon puutteellisesta korjauksesta. Tuolloin seinää ei vakuutuksenottajan mielestä ole korjattu tarpeeksi pitkälle, jotta koko vaurioalue olisi tullut korjatuksi.

Vakuutusyhtiö toteaa, että se on korvannut vakuutuksenottajalle vuonna 1990 putkivuodosta aiheutuneen vahingon ja siihen liittyvät korjauskustannukset. Vahinkoon liittyvät asiapaperit on säilytetty yhtiössä 10 vuotta, jonka jälkeen ne on hävitetty. Tämän vuoksi tässä vaiheessa ei voida selvittää, miten korjaustoimenpiteet on tuolloin tehty. Vakuutusyhtiölle on toimitettu korjauslaskut, jotka yhtiö on korvannut. Tämän jälkeen yhtiölle ei ole esitetty vaatimuksia työn laadusta tai lisäkorjausten tarpeesta ennen kuin nyt, kun vakuutuksenottaja on halunnut asian uudelleen käsiteltäväksi.

Vuonna 1990 sattuneen vesivahingon korjaustoimet on vakuutuksenottajan mielestä tehty puutteellisesti. Jos tuo korjaustyö olisi todettu puutteelliseksi, tästä aiheutuvan vahingon ei voida katsoa olevan ennalta arvaamaton, eikä virheen korjaamisesta johtuvia kustannuksia olisi korvattu vakuutuksesta.

Vakuutusyhtiö katsoo, että korvausvaatimus vuoden 1990 vahingon osalta on vanhentunut, eikä vahinkoa senkään vuoksi voida enää yhtiössä käsitellä.

 

 

Vakuutuksenottaja toteaa tapahtumien kulusta, että vuonna 1990 havaittiin pesuhuoneen seinän sisällä vuotoa. Tuolloin vakuutusyhtiön vahinkotarkastaja totesi tapahtuneen. Putkikulmassa ollut äkillinen vuoto korjattiin, ja remonttiliike korjasi suihkun seinien rakenteet. Vakuutusyhtiö korvasi korjauskulut.

Noin kolmen vuoden kuluttua tapahtuneesta asuntoon ilmaantui hajuongelma. Hajun lähdettä haettiin tosissaan yli 10 vuoden ajan. Lopulta tammikuussa 2005 selvisi, että seinärakenteet olivat kastuneet myös korjattua aluetta laajemmalti. Tästä aiheutui voimakasta homeen hajua.

 

Vakuutusyhtiön mukaan korvausvaatimus olisi esitettävä vuoden kuluttua vahinkotapahtumasta. Tässä tapauksessa on täysin mahdotonta tätä sääntöä noudattaa. Kosteuden aiheuttamat hajuongelmat tulevat esille vasta vuosien kuluttua. Vakuutuksenottaja luotti täysin vakuutusyhtiön vahinkotarkastajan vankkaan ammattitaitoon siinä asiassa, ettei remonttia tarvitse pidemmälle jatkaa. Tällaista ongelmaa on vaikeaa todeta jälkikäteen etenkin kun toistuvat kosteusmittaukset antoivat normaalin tuloksen.

 

Korvauspäätöksen mukaan vuonna 1990 tehtyjä korjaustoimenpiteitä ei voida enää selvittää. Nyt tehdyistä tutkimuksista ja liitteenä olevista laskuista voidaan kuitenkin tarkasti selvittää mitä vuonna 1990 tehtiin. Suihkutilan seinien osalta alaohjauspuut poistettiin, harkot muurattiin tilalle ja seiniin asennettiin uudet levyt, kosteussuojat ja laatat. Muuta ei tehty.

Vakuutusyhtiön mukaan asia olisi vanhentunut. Vakuutuksenottaja ihmettelee, miten hän olisi tätä asiaa muutenkaan hoitanut. Vikaa on etsitty tosissaan ja jatkuvasti. Ensimmäisenä ei voi epäillä juuri korjattua kohtaa, etenkin kun kosteutta ei löytynyt yhdessäkään mittauksessa vaurioalueeltakaan.

Vakuutuksenottaja toteaa vielä, että hän ei työkiireidensä vuoksi voinut osallistua tammi-helmikuussa 2005 pidettyyn tarkastukseen. Kyseessä ei kuitenkaan ole uusi vahinko, kuten vakuutusyhtiön korvauspäätöksestä voisi ymmärtää.

Vakuutuksenottaja vaatii, että vakuutusyhtiö korvaa ne korjaustyöt, jotka nyt ovat tarpeen vuoden 1990 remontin loppuun saattamiseksi.

 

Uudelleenkäsittelypyynnön johdosta antamassaan uudessa korvauspäätöksessä vakuutusyhtiö katsoo edelleen, että vakuutuksenottajan oikeus korvaukseen on vanhentunut. Koska vahingosta on kulunut nyt noin 15 vuotta, on mahdotonta selvittää, mitä tarkastuksen ja korjaustyön yhteydessä on sovittu ja kuka kantaa vastuun vahingon rajaustoimenpiteistä. Vakuutusyhtiön käsityksen mukaan korjaustyöt tehtiin remonttiliikkeen asiantuntemukseen luottaen. Vakuutusyhtiön rooli vahingon hoidon yhteydessä on ollut hyväksyä ja maksaa syntyneet laskut. Kuten todettu, vanhan vahingon asiakirjat on vakuutusyhtiöstä hävitetty, koska vahingosta on kulunut yli 10 vuotta.

Vakuutusyhtiö pysyy korvauspäätöksessään.

 

 

Lausunnonpyytäjä toteaa, että käytännössä on täysin mahdotonta todeta vakuutusyhtiön vaatimassa yhden vuoden määräajassa rakenteisiin jäänyttä kosteutta sekä tästä johtuvia ongelmia. Useissa mittauksissa kosteutta ei havaittu, koska rakenteet olivat kuivuneet itsestään. Kosteudesta johtuvat hajuhaitat ilmenivät vuosien kuluttua tapahtuneesta. Vakuutuksenottaja toteaa vielä, että vakuutusyhtiön tarkastaja valvoi aikanaan vesivahinkokorjausta vuonna 1990. Tuolloin aloitettu vesivahinkokorjaus on vielä kesken.

 

 

Vakuutusyhtiö viittaa korvauspäätöksiinsä. Vuotovahinko on sattunut 30.4.1990, mutta valittajan korvausvaatimus tuon vahingon osalta on tullut vakuutusyhtiön tietoon vasta 24.1.2005. Lausunnonpyytäjän oikeus saada korvausta on vanhentunut.

 

 

Ennen 1.7.1995 sovelletun ns. vanhan vakuutussopimuslain 29 §:n mukaan jos se, jolla on vakuutussopimukseen perustuva saaminen, ei ole laillisesti hakenut sitä kolmen vuoden kuluessa siitä, kun hän sai tietää, että saaminen oli käynyt maksettavaksi, ja viimeistään 10 vuoden kuluessa saamisen erääntymisestä, olkoon oikeutensa menettänyt. Velkomiseksi katsottakoon myöskin se, että saamista koskeva asia on joutunut merivahingonlaskijan käsiteltäväksi.

30 §:n mukaan vakuutuksenantaja älköön vedotko välipuheeseen, jonka mukaan saaminen olisi vanhentunut aikaisemmin kuin 29 §:ssä on sanottu, ellei hän ole kirjallisesti kehottanut saamamiestä määräajassa, joka ei saa olla kuutta kuukautta lyhyempi, laillisesti hakemaan saamistansa, ja saamamies ole tätä aikaa laiminlyönyt.

Välipuheeseen, jonka mukaan vakuutuksenantajan vastuu olisi riippuvainen siitä, että vaatimus ilmoitetaan hänelle määrätyn ajan kuluessa, älköön vakuutuksenantaja vedotko sitä vastaan, joka on esittänyt vaatimuksensa kuuden kuukauden kuluessa sen jälkeen, kun hän sai saamisestaan tiedon.

1.7.1995 jälkeen sovellettavan vakuutussopimuslain 73 §:n mukaan vakuutussopimukseen perustuva korvausvaatimus on esitettävä vakuutuksenantajalle vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija on saanut tietää mahdollisuudestaan saada korvausta ja joka tapauksessa 10 vuoden kuluessa vakuutustapahtuman sattumisesta. Korvausvaatimuksen esittämiseen rinnastetaan ilmoituksen tekeminen vakuutustapahtumasta.

Jos korvausvaatimusta ei esitetä 1 momentissa säädetyssä ajassa, korvauksen hakija menettää oikeutensa korvaukseen.

 

Lain 74 §:n mukaan kanne vakuutuksenantajan tekemän korvausta koskevan päätöksen johdosta on oikeuden menettämisen uhalla nostettava kolmen vuoden kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut kirjallisen tiedon vakuutuksenantajan päätöksestä ja tästä määräajasta. Kanne voidaan nostaa myös kantajan kotipaikan tuomioistuimessa.

Vuonna 1990 voimassa olleiden kotivakuutusehtojen rakennuksen esinevakuutusehtokohdan 3.1 mukaan vakuutuksesta korvataan vahinko, joka aiheutuu äkillisestä, ennalta arvaamattomasta tapahtumasta.

Ehtokohdan 3.4 mukaan vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka esineelle itselleen aiheutuu kulumisesta, ruostumisesta, syöpymisestä, routimisesta, sienettymisestä tai vasta vähitellen tapahtuvasta ilmiöstä.

Vakuutuksen yleisten sopimusehtojen kohdan 3.5 mukaan vakuutussopimukseen perustuva korvausvaatimus on esitettävä vakuutusyhtiölle vuoden kuluessa vahinkotapahtumasta tai siitä, kun korvauksen vaatija on saanut tiedon saamisoikeudestaan ja vastuuvakuutuksessa kun vakuutuksenottaja on saanut tiedon korvausvelvollisuudestaan.

Jos korvausvaatimusta ei tehdä mainitussa ajassa, vakuutusyhtiö on vastuusta vapaa.

Esitetyn selvityksen mukaan vakuutuksenottajan omakotitalossa todetut hajuhaitat johtuvat siitä, että vuonna 1990 sattunutta putkivuotoa ei korjattu riittävässä laajuudessa. Rakenteisiin jäi tuolloin vettä, joka sittemmin aiheutti seinärakenteiden lahoamista ja hajuongelmien syntyä.

Vakuutusyhtiö on katsonut, että vakuutuksenottajan oikeus saada korvausta on vanhentunut. Vuoden 1990 vakuutusehtojen mukaan korvausvaatimus on esitettävä vakuutusyhtiölle vuoden kuluessa vahinkotapahtumasta tai siitä, kun korvauksen vaatija on saanut tiedon saamisoikeudestaan. Ennen 1.7.1995 sovelletun eli ns. vanhan vakuutussopimuslain 30 § 2 momentin perusteella Vakuutuslautakunta katsoo kuitenkin, että vakuutusyhtiö ei voi viittaamansa vakuutusehdon perusteella pitää vakuutuksenottajan oikeutta korvaukseen vanhentuneena, koska vakuutuksenottaja on tässä tapauksessa saanut tiedon saamisoikeudestaan eli vanhasta vuodosta aiheutuneen vahingon todellisesta laajuudesta vasta vuonna 2005, jolloin hän on myös vaatinut tästä vahingosta yhtiöltä korvausta.

 

Sekä vanhan että uuden vakuutussopimuslain mukaan korvausta vakuutustapahtuman johdosta on kuitenkin joka tapauksessa vaadittava viimeistään 10 vuoden kuluttua vahingon sattumisesta. Tämä 10 vuoden aikaraja on ehdoton, ja se koskee myös sellaisia tilanteita, joissa vahinkoa kärsinyt ei ole tuon 10 vuoden aikana tullut lainkaan tietoiseksi kärsimänsä vahingon todellisesta laajuudesta. Vakuutuksenottajan korvausvaatimus on tässä tapauksessa saapunut vakuutusyhtiöön vasta vuonna 2005 eli yli 10 vuoden kuluttua vuoden 1990 vuotovahingosta. Näillä perusteilla Vakuutuslautakunta katsoo, että vakuutuksenottajan oikeus saada vakuutuskorvausta vuoden 1990 putkivuodon perusteella on vanhentunut.

Asiassa on epäselvyyttä myös sen seikan osalta, onko vakuutusyhtiön menettely vuoden 1990 vahingon korjaustyössä ollut siten määräävää, että vakuutusyhtiölle olisi syntynyt tämän menettelyn perusteella vastuu siitä, että korjaustyö tulee toteutetuksi riittävässä laajuudessa. Vakuutuslautakunta toteaa kuitenkin, että vaikka voitaisiinkin katsoa tällaisen vastuun aikanaan syntyneen, siihenkin sovelletaan tuohon aikaan voimassa ollutta yleistä 10 vuoden vanhentumisaikaa. Vaikka siis katsottaisiinkin, että vakuutusyhtiölle olisi aikanaan syntynyt vastuu korjaustyön laajuudesta, vakuutuksenottajan oikeus saada korvausta on tältäkin osin nyt vanhentunut.

Näillä perusteilla Vakuutuslautakunta katsoo, ettei vakuutusyhtiö ole velvollinen korvaamaan vakuutuksenottajan vaatimia seinien ja lattian korjaustöitä.

 

Tämän lausunnon antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Routamo ja jäsenet Tuomela, Sario ja Uimonen. Sihteerinä toimi Raulos.

 

 

VAKUUTUSLAUTAKUNTA