Tapahtumatiedot

H.J. oli 12.11.2008 työhönsä liittyen koulutustilaisuudessa, jonka yhteydessä järjestettiin veneajelu. Veneajelu toteutettiin jäykkärunkoisella kovapohjaisella kumiveneellä eli ns. RIB-veneellä merellä. Tapaturma­ilmoituksen mukaan vene törmäsi ajelun aikana vasta-aaltoon, jolloin H.J:n selkänikama murtui. Tapaturmailmoituksen mukaan myös vierustoverina olleen S.S:n selkä vahingoittui. H.J:n selkänikaman murtuma korjattiin leikkauksessa. Tapaturmailmoituksessa vahingon syyksi katsottiin veneen kuljettajan ajosuoritus. Lääkärinlausuntojen mukaan vahinko oli aiheutunut siten, että voimakkaassa aallokossa vene oli hypähtänyt ylös, jolloin H.J. oli lentänyt penkistä ja tullut alas takaisin penkille suoraan istualleen.

Vakuutusyhtiö A maksoi H.J:n työnantajan lakisääteisen tapaturmavakuutuksen perusteella tapaturmavakuutuslain mukaisia korvauksia. Vakuutusyhtiö A esitti tapaturmavakuutuslain 61 §:n nojalla takaisinsaantivaatimuksen maksamiensa korvausten osalta vakuutusyhtiö B:lle, jossa veneajelun järjestäneellä yrityksellä on vastuuvakuutus. Vakuutusyhtiö A perusteli takaisinsaantivaatimustaan sillä, että H.J:n loukkaantuminen oli johtunut siitä, että turvallisuudesta veneajelun aikana oli huolehdittu riittämättömällä tavalla. Mikäli turvallisuudesta olisi huolehdittu asianmukaisella ja riittävällä tavalla, H.J. ei olisi liukastunut ja loukkaantunut. Vakuutusyhtiö A totesi, että tavanomaiseen työpaikan tilaisuuteen osallistujan on pääsääntöisesti voitava luottaa siihen, että osallistuminen voi tapahtua turvallisesti. Tilaisuudesta vastuussa olevan vakuutuksenottajan velvollisuutena olisi ollut tilaisuuden turvallisena pitäminen.

Vakuutusyhtiö B:n päätös

Vakuutusyhtiö B totesi, että vakuutuksenottajan ei ole osoitettu tuottamuksellaan aiheuttaneen kyseistä vahinkoa eikä vakuutuksenottaja joudu korvaus­vastuuseen vain sillä perusteella, että se on järjestänyt kyseisen retken.

Vakuutuksenottajana oleva yritys järjesti RIB-veneretken saaren ympäri ja retken yhteydessä osallistujat varustettiin oikeaoppisilla varusteilla ja ohjeistettiin miten RIB-veneessä pitää toimia eri tilanteissa. Vakuutuksenottaja on ennen retkeä ilmoittanut osallistujille vaaroista ja kysynyt osallistujien terveydentilaa, jolloin jokainen osallistuja on ollut tietoinen retken ja seikkailun vaaroista.

Vakuutusyhtiö B totesi, että vahingonkorvausoikeudessa myötävaikutukseksi kutsutaan sellaista tilannetta, jossa vahinkoa kärsinyt on itse osaltaan vaikuttanut vahingon syntymiseen. Osallistumalla kyseiseen RIB-veneretkeen vahinkoa kärsinyt on itse antautunut vaaraan, joka tarkoittaa, että tuottamusta ei lainkaan synny vakuutuksenottajalle.

Uudelleenkäsittely

Vakuutusyhtiö A pyysi vakuutusyhtiö B:tä käsittelemään asian uudelleen. Vakuutusyhtiö A totesi, että sen saaman uuden selvityksen mukaan tapaturma nimenomaisesti johtui veneen kuljettajan holtittomasta ajotyylistä. Venettä oli kuljetettu kolmen metrin aallokossa 40 solmun nopeudella. Vahinkoa kärsinyt H.J. on itse toiminut meripelastustehtävissä 20 vuotta ja hänellä itsellään on kyseisen veneen kuljettamiseen oikeuttava lupa. H.J:tä voidaan siis pitää asiantuntevana tahona arvioimaan veneen kuljettajan toimintaa. H.J:n mukaan veneen kuljettaja ohjasi venettä holtittomalla tavalla aivan liian lujalla vauhdilla ottaen huomioon sää- ja tuuliolosuhteet. Tämä aiheutti sen, että vene iskeytyi niin kovalla voimalla vasta-aallokkoon, että H.J. iskeytyi penkkiin ja loukkaantui. H.J:n mukaan saman aallokon kohdalla loukkaantui muitakin henkilöitä. Kyseisessä tapaturmassa ei voida myöskään katsoa olleen H.J:n omaa myötävaikutusta, sillä hän toimi täysin annettujen turvaohjeiden mukaan. Kyseisessä tapauksessa on näin ollen vakuutuksenottajayrityksen toimesta menetelty tuottamuksellisesti ja vahingonkorvausvelvollisuus tapaturmavakuutuslain 61 §:n mukaan tulee kyseeseen.

Vakuutusyhtiö B ei korvannut vahinkoa eikä vastannut vakuutusyhtiö A:n vaatimukseen 16.3.2010 mennessä.

Lausuntopyyntö

Vakuutusyhtiö A pyytää Vakuutuslautakunnan lausuntoa asiassa.

Vakuutusyhtiö A toteaa, että H.J. oli työhönsä liittyen 12.11.2008 koulutus­tilaisuudessa, jonka yhteydessä järjestettiin veneajelu. Veneajelu toteutettiin ns. RIB-veneellä merellä. Veneajelun toteutti vakuutuksenottajana oleva yritys, jonka työntekijä myös ajoi venettä. Ajelun aikana vene törmäsi kovassa vauhdissa vasta-aallokkoon niin, että H.J. lensi ilmaan ja putosi takaisin veneeseen, jolloin hänen selkänikamansa murtui. Samalla veneajelulla loukkaantui vakuutusyhtiön tietojen mukaan myös toinen henkilö.

Vakuutusyhtiö A on maksanut H.J:n työnantajan lakisääteisen tapaturmavakuutuksen perusteella tapaturmavakuutuslain mukaisia korvauksia tähän mennessä yhteensä 62 639,33 euroa. Tapaturmavakuutuslain 61 §:n 2 momentin perusteella vakuutusyhtiöllä on oikeus saada maksamansa korvaukset takaisin vahingosta vastuussa olevalta.

Vastuuvakuutusyhtiö B on ilmoittanut, että vakuutuksenottajan ei ole osoitettu tuottamuksellaan aiheuttaneen kyseistä vahinkoa. Vakuutusyhtiö A katsoo kuitenkin, että vakuutuksenottaja on aiheuttanut H.J:n vahingon tuottamuksellaan. Vahinko tulisi sen vuoksi korvata vakuutuksenottajan toiminnan vastuuvakuutuksesta.

Veneajelun järjestäjänä oleva yritys on ollut vastuussa veneajelun turvallisuudesta. Tapahtumanjärjestäjällä on oikeuskäytännössä todettu olevan korostettu huolellisuusvelvoite tapahtumaan osallistuvien turvallisuudesta, joka käytännössä tarkoittaa käännettyä todistustaakkaa. Toisin sanoen tapahtumanjärjestäjän tulisi vastuusta vapautuakseen pystyä osoittamaan toimineensa huolellisesti.

Vakuutusyhtiö B perustelee kielteistä korvauspäätöstään vahingoittuneen omalla myötävaikutuksella ja vaaraan antautumisella. Veneretkelle lähtevät oli varustettu oikeilla varusteilla ja heille oli opastettu, miten eri tilanteissa pitää toimia. Lisäksi vakuutuksenottajayritys on tiedottanut veneretken vaarallisuudesta ja kysynyt osallistujien terveydentilasta.

Tilaisuuteen osallistujan on pääsääntöisesti voitava luottaa siihen, että osallistuminen voi tapahtua turvallisesti. Tilaisuudesta vastuussa olevan yrityksen velvollisuutena on ollut veneajelun suorittaminen turvallisesti. H.J. loukkaantui veneen holtittomasta ajotavasta johtuen. Veneajelu ei ole ollut riittävän turvallista olosuhteet huomioon ottaen, koska venettä on ajettu liian kovalla vauhdilla voimakkaassa aallokossa. Mikäli venettä olisi ajettu asianmukaisella ja olo­suhteiden edellyttämällä tavalla, H.J. ei olisi loukkaantunut. Vakuutuksenottaja­yritys on aiheuttanut H.J:n loukkaantumisen tuottamuksellaan.

H.J:n kohdalla kyse ei voi olla vaaraan antautumisesta tai myötävaikutuksesta. H.J:llä ei ole ollut mitään mahdollisuutta tai syytä epäillä, että venettä ajettaisiin keliin ja olosuhteisiin täysin sopimattomalla tavalla. Ei voida myöskään katsoa, että H.J. olisi jotenkin myötävaikuttanut vahinkoon. Hän on ollut veneessä matkustajana ja on jo aikaisemman kokemuksensa perusteella tuntenut tarvittavat turvaohjeet.

Veneretken osallistujia ei ole varoitettu eivätkä he ole voineet varautua sellaiseen tilanteeseen, että selkänikama murtuisi. Seuraamuksen sisältö ja sen todennäköisyys eivät ole olleet veneretken osallistujien tiedossa. Vakuutuksenottaja­yrityksen toiminnassa on ollut huolimattomuutta, koska venettä on ajettu liian kovalla vauhdilla liian kovassa aallokossa.

H.J:n selvityksen mukaan vahinko aiheutui veneen kuljettajan eli vakuutuksen­ottajayrityksen työntekijän holtittomasta ajotavasta. Onnettomuushetkellä oli noin kolmen metrin aallokko, mutta siitä huolimatta venettä kuljetettiin peräti 40 solmun nopeudella. H.J. on kertonut, että hänellä itsellään on yli 20 vuoden kokemus meripelastukseen liittyvistä tehtävistä. H.J:llä itsellään on lupa ajaa samanlaisia RIB-veneitä, jossa loukkaantuminen tapahtui. H.J:tä voidaan siten pitää pätevänä arvioimaan veneajelun turvallisuutta.

Vuodenajasta (onnettomuus tapahtui marraskuun puolivälin tienoilla merellä) ja kelistä johtuen on pitänyt olla selvää, että merellä on ollut ankarat veneilyolosuhteet. Tällaisissa olosuhteissa RIB-venettä olisi kuljetettava mahdollisimman turvallisella tavalla. Vakuutuksenottajayritys ei ole toiminut näin, joten se on vastuussa H.J:n loukkaantumisesta. Vahinko tulisi siten korvata yrityksen vastuuvakuutuksen perusteella.

Vakuutusyhtiö B:n vastine

Vakuutusyhtiö B viittaa vakuutusyhtiö A:n lausuntopyynnössään esittämään väitteeseen, että tapahtumanjärjestäjällä on oikeuskäytännössä todettu olevan korostunut huolellisuusvelvoite tapahtumaan osallistuvien turvallisuudesta, joka käytännössä tarkoittaa käännettyä todistustaakkaa. Vakuutusyhtiö B katsoo, että vakuutusyhtiö A:n näkemys on tältä osin virheellinen. Oikeuskirjallisuuden mukaan korostuneen huolellisuusvelvoitteen alle sijoitetuissa tilanteissa todistustaakka ei ole käännetty, vaan kyse on siitä, mikä riittää tuottamuksen näyttämiseen. Koska huolellisuusvelvoite on korkea, ei tuottamusnäytöltä edellytetä yhtä paljon kuin niin sanotuissa normaalin tuottamusvastuun tilanteissa. Vahingonkärsijän on siten korostuneen huolellisuusvelvoitteen tilanteessa näytettävä toteen tuottamusta tukevat perusteet, jotka vahingonaiheuttaja voi torjua näyttämällä tuottamusta vastaan olevat seikat.

Oikeuskirjallisuudessa on yleisesti esitetty, että toiminnan luonne saattaa aiheuttaa sellaisia riskejä, joita tapahtumanjärjestäjän ei edellytetä torjuvan. Ajatus perustuu siihen, että tällaiset riskit kuuluvat hyväksyttävään riskinottoon, antautumisella vaaraan. Näissäkin tilanteissa järjestäjän on huolehdittava, että toiminta voidaan suorittaa mahdollisimman turvallisesti, mutta toiminnan luonteeseen kuuluvat riskit voidaan katsoa kuuluvan osallistujan omalle vastuulle.

Vakuutuksenottajayrityksellä on RIB-veneilyä varten pelastussuunnitelma, turvaohje ja riskikartoitus, jotka noudattavat Kuluttajaviraston ohjeita ohjelma­palveluiden turvallisuuden edistämiseksi. Oikeuskirjallisuuden mukaan mittapuuna huolellisuutta arvioitaessa voidaan käyttää mm. tällaisia Kuluttajaviraston ohjeita.

Vakuutuksenottajayritys on kertonut, että ennen puheena olevan veneilyretken aloittamista he olivat varustaneet osallistujat asianmukaisilla varusteilla ja osallistujia oli ohjeistettu, miten RIB-veneessä tulee eri tilanteissa toimia. Osallis­tujille oli annettu ohjeet mm. veneessä käyttäytymiseen, oikeasta istuma-asennosta ja siitä, miten tärkeää on seurata veneen liikkeitä. Osallistujia oli lisäksi pyydetty ilmoittamaan mahdollisista sairauksista ja vammoista, mistä oli lisäksi ollut maininta tapahtuman tarjouksessa.

Vakuutusyhtiö B:n saamien tietojen perusteella veneen kapteeni oli seurannut säännöllisesti vallitsevia tuulioloja ja ennusteita. Ennen retken alkua tuuli oli ollut 11 m/s ja retken aikana tuuli oli noussut 12 m/s. Tämä tarkoittaa sitä, että aallokko oli veneretken aikana todennäköisesti vaihdellut 1–2,5 metrin välillä. Sääolot eivät ole siten olleet poikkeuksellisen pahat. Sääoloista oli ennen lähtöä keskusteltu osallistujien kanssa ja heille oli painotettu, ettei kyyti tule olemaan pelkästään tasaista. Osallistujille oli kerrottu, että veneen etuosassa merenkäynti tuntuu voimakkaammin ja sen välttämiseksi suositeltiin istumaan veneen takaosaan. Osallistujia oli niin ikään kehotettu nostamaan kätensä missä vaiheessa matkaa tahansa, jos heillä olisi kysyttävää tai matkanteko tuntuisi turvattomalta.

Venematkaa oli taitettu 40–46 solmun nopeudella. Yli puolivälissä matkaa H.J., joka oli istunut toiseksi etummaisessa penkissä, oli nostanut kätensä ja ilmoittanut loukanneensa selkänsä. Matkaa oli jatkettu H.J:n voinnin ehdoilla ja kivun käytyä kovaksi oli paikalle tilattu ambulanssi. H.J. tai kukaan muu osallistujista eivät olleet nostaneet kättään aiemmassa vaiheessa matkaa ilmoittaakseen ajon olevan holtitonta tai liian kovaa olosuhteet huomioon ottaen.

H.J. on sittemmin kertonut, että hänellä on yli 20 vuoden kokemus meripelastustehtävistä ja hänellä on lupa ajaa samanlaisia RIB-veneitä. Tämä huomioon ottaen voidaan katsoa, että H.J:llä oli normaalia paremmat tiedot ja taidot osallistua kyseiselle veneajelulle. H.J. on katsonut, että hänen loukkaantumisensa on johtunut holtittomasta ajotavasta ja liian kovasta ajonopeudesta, mutta siitä
huolimatta hän ei ole venematkan aikana pyytänyt hidastamaan vauhtia. Hän ei ollut myöskään siirtynyt veneen takaosaan, vaikka järjestäjien toimesta tähän oli kehotettu, jos osallistuja kokee kyydin merenkäynnin takia liian rajuksi. H.J:n toiminta veneellä on siis ollut ristiriidassa hänen jälkikäteen esittämäänsä väitteeseen, mikä hänen toimintansa veneessä huomioiden on myös epäuskottava.

Yllä mainitut seikat huomioon ottaen vakuutusyhtiö katsoo, ettei vakuutuksen­ottajayritys ole huolimattomuudellaan aiheuttanut H.J:n loukkaantumista. Vaikka yrityksellä on toiminnassaan niin sanottu korostunut huolellisuusvel­voite, ei tapauksessa ole osoitettu, että vakuutuksenottaja olisi missään määrin toiminut varomattomasti tai laiminlyönyt velvoitettaan huolehtia asiakkaidensa turvallisuudesta.

Vakuutuksenottajayritys on ennen veneretkeä huolehtinut riittävissä määrin ja vallitsevien ohjeiden mukaisesti osallistujien turvallisuudesta asianmukaisin varustein ja ohjeistuksin. Kyseessä oleva RIB-veneily on seikkailutoimintaa, joka sisältää hyväksyttävän riskin. Vakuutuksenottajayritys on ennen veneajelua antanut tarvittavat tiedot, joiden perusteella jokainen osallistuja on ollut tietoinen retken ja seikkailun vaaroista. H.J. on näin ollen hänen taustansa huomioiden ollut erityisen tietoinen vaaroista osallistuessaan kyseiselle veneretkelle.

Koska vakuutuksenottajan ei ole osoitettu tuottamuksellaan aiheuttaneen kyseistä vahinkoa, ei se voi joutua korvausvastuuseen vain sillä perusteella, että se on järjestänyt kyseisen retken. Vakuutusyhtiö B katsoo, ettei vahingonkorvauslain mukaista korvausvelvollisuutta ole syntynyt.

Vaikka asiassa lopulta päädyttäisiin siihen, että vakuutuksenottaja olisi vastuussa vahingosta, on edellä mainituin perustein katsottava, että vahingoittuneen myötävaikutus vahingon syntymiseen on korvauksen suuruutta arvioitaessa otettava huomioon korvausmäärää alentavasti. Vahingonkärsijän oma menettely matkan aikana ja antautuminen vaaraan on vaikuttanut vahingon syntymiseen ja laajuuteen.

Vakuutuksenottajan vastine

Vakuutuksenottajayrityksen puolesta todetaan, että keliolosuhteet oli kerrottu ryhmälle ja ehdotettu vaihtoehtona suojaisempaa reittiä, mutta sitä ei oltu haluttu. Osallistujia oli varoitettu ja annettu tarvittavat turvaohjeet, joka on vakuutus­yhtiö A:n kirjelmissäkin todettu. Kaikilta oli kysytty, onko sairauksia tai vammoja, jotka vaikuttavat ajeluun ja lisäksi käsketty seuraamaan veneen liikkeitä ja tarvittaessa joustamaan jaloilla. Ei kukaan voi varoittaa selkänikaman murtumisesta, koska sellaista ei ole koskaan ennen tapahtunut. Vene oli ollut
tuulisemmalla alueella lähes koko saaren kärjen matkan (10–15 minuuttia), jolloin H.J:llä olisi ollut tämän verran aikaa mahdollisuus nostaa kätensä ja pyytämään hiljaisempaa vauhtia jos hänen ”ammattitaitonsa mukaan” ajettiin liian lujaa.

Vakuutuslautakunnan lausunto

Toiminnan vastuuvakuutuksen ehtojen kohdan 4 mukaan vakuutuksesta korvataan vakuutetussa toiminnassa vakuutuksen voimassaoloalueella toiselle aiheutettu henkilö- ja esinevahinko, joka todetaan vakuutuskauden aikana ja josta vakuutuksenottaja on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa.

Vahingonkorvauslain ja vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden mukaan korvausvastuun syntyminen edellyttää pääsääntöisesti tahallisuutta tai tuottamusta. Tuottamuksella tarkoitetaan vahingon aiheuttamista moitittavalla menettelyllä eli virheellä, huolimattomuudella tai laiminlyönnillä. Oikeuskäytännössä on lisäksi katsottu, että yleisöpalvelujen tarjoajalla on korostunut velvollisuus huolehtia siitä, että asiakkaat voivat käyttää palvelua turvallisesti. Oikeuskäytännössä on myös vakiintuneesti katsottu, että palveluntarjoajan on näytettävä huolehtineensa asianmukaisesti asiakkaittensa turvallisuudesta palvelua käytettäessä. Palveluntarjoajan vastuulla on varmistua, että asiakas saa turvallisen elämyksen. Tämä edellyttää kattavaa riskinarviointia, jonka avulla palveluntarjoaja voi tunnistaa ja ennaltaehkäistä palveluun mahdollisesti liittyviä vaaroja. Riskin suuruus vaihtelee elämyspalvelun laadusta riippuen. Jos palveluntarjoaja arvioi, että palvelu ei ole asiakkaalle turvallinen, hänen ei tule sitä tarjota. Vastuu turvallisuudesta ei siirry asiakkaalle, vaikka tämä olisikin valmis osallistumaan palveluun omalla riskillään. Ohjelmapalvelun tarjoajilta edellytetään toimivaa omavalvontajärjestelmää, johon sisältyy kirjallinen turvallisuusasia­kirjanpito. Lisäksi järjestelmään kuuluvat menettelytavat, joilla havaituista vaaroista ja onnettomuuksista ilmoitetaan valvontaviranomaisille sekä kuluttajille annettavat kirjalliset ja suulliset ohjeet.

Käytettävissä olevan selvityksen perusteella vakuutuksenottaja on toiminut asianmukaisesti pelastussuunnitelman, turvaohjeen ja riskikartoituksen laatimisessa. Myös asiakkaille annettava ohjeistus ja varusteet ovat olleet asian­mukaisia.

Asiassa on kyse lähinnä siitä, onko kyseistä RIB-venettä kuljettanut vakuutuksenottajayrityksen työntekijä toiminut varomattomasti venettä kuljettaessaan ja onko vahinkoa kärsineelle aiheutunut rintanikaman murtuma aiheutunut tästä varomattomuudesta.

RIB-vene on isokokoinen lasikuituinen tai alumiininen jäykkärunkoinen kumivene, jossa on yleensä huomattavan tehokas moottori tai moottoreita. Vapaa-ajankäytössä niitä käytetään yleensä tilanteissa, joissa halutaan vauhdikasta menoa. RIB-veneet ovat merikelpoisia ja turvallisia kovassakin aallokossa, mutta rakenteesta johtuen (kevyt ja jäykkäpohjainen) aallokossa ajaminen aiheuttaa niissä voimakasta rynkytystä. Tästä aiheutuu rasitusta nimenomaan matkusta­jien selkään, minkä vuoksi on asianmukaista selvittää ennen venematkaa matkustajien mahdolliset tuki- ja liikuntaelimistöviat. Selkään kohdistuvaa rasitusta voidaan vähentää oikealla istuma-asennolla ja joustamalla jaloilla.

Vahinkopäivänä oli navakkaa tuulta (noin 10–14 m/s) ja kohtalaista aallokkoa (1–2,5 m). Sääolot eivät olleet este veneajelulle. Aallokosta johtuen oli kuitenkin selvää, että veneajelu ei tulisi olemaan tasaista. Vakuutuksenottajan mukaan tästä myös kerrottiin asiakkaille, mutta nämä eivät ilmoittaneet tarpeesta muuttaa reittiä. Vakuutuksenottajan mukaan asiakkaille neuvottiin myös oikea
istuma-asento sekä se, miten tärkeää on seurata veneen liikkeitä ja joustaa aallokon aiheuttamia iskuja jaloilla. Veneen nopeus ajelun aikana vaihteli 40–46 solmun välillä. Vakuutuksenottajan mukaan sillä osuudella, jossa aallokko oli korkeampaa, ajettiin 30–40 solmun nopeudella. Ajonopeus ei olosuhteet huomioon ottaen ollut liian kova.

Tämäntyyppisen veneajelun tarkoituksena on nimenomaan ajaa vauhdikkaasti, mikä aiheuttaa aallokossa veneen rynkytystä. Nämä seikat olivat veneajeluun osallistujien tiedossa. Selän kipeytyminen on mahdollista aina ajettaessa moottoriveneellä aallokossa. Selkänikaman kompressiomurtuma on harvinainen, mutta mahdollinen vahinko tällaisessa tilanteessa. Selkävammoja voi aiheutua veneen vauhdista ja kuljettajan ajotavasta riippumatta. Selkävamman aiheutuminen ei välttämättä edellytä veneen kuljettajalta virheellistä menettelyä.

Lautakunnan käytettävissä olevan selvityksen perusteella vakuutuksenottajan kalusto, turvavälineet ja ennen ajelua asiakkaille annettu ohjeistus on ollut asianmukaista. Vahinkopäivän sää ei ollut este veneajelulle eikä voida todeta, että veneen kuljettaja olisi kyseisen veneretken luonne huomioon ottaen toiminut virheellisesti ja täten tuottamuksellaan aiheuttanut kyseisen vahinko­tapahtuman. Koska vakuutuksenottajana olevan yrityksen palveluksessa oleva henkilö ei ole aiheuttanut vahinkoa tuottamuksella, vaan kyseessä on lähinnä tapaturmaksi katsottava vahinkotapahtuma, vakuutuksenottajayritys ei ole korvausvastuussa aiheutuneesta vahingosta eikä vakuutusyhtiö A:lla ole tapaturmavakuutuslain 61 §:n nojalla oikeutta periä maksamiaan korvauksia takaisin vakuutuksenottajayritykseltä.

Edellä todetun vuoksi lautakunta pitää vakuutusyhtiö B:n hylkäävää ratkaisua asianmukaisena eikä suosita muutosta.

Tämän lausunnon antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Sisula-Tulokas, jäsenet Eskuri, Norio-Timonen ja Rusanen sekä varajäsen Hirviniemi. Sihteerinä toimi Haapasaari.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA