Haku

VKL 251/14

Tulosta

Asianumero: VKL 251/14 (2014)

Vakuutuslaji: Oikeusturvavakuutus

Ratkaisu annettu: 14.11.2014

Oliko asiamiehen laskuttamaa palkkiota pidettävä vakuutusehtojen tarkoittamalla tavalla kohtuullisena toisaalta useille kantajille osoitetun yhteislaskun osalta ja toisaalta kantajakohtaisen laskun osalta? Ehtojen tulkinta. Kulujen kohtuullisuus.

Tapahtumatiedot

Vakuutettu on ollut kantajana rikosperusteista vahingonkorvausta koskevassa asiassa. Vastaajilta vaadittiin vahingonkorvausta suosittelumarkkinointiin perustuneen klubin toiminnassa tehdyn sijoituspetoksen aiheuttamasta vahingosta. Rikosjutun yhteydessä käräjäoikeus erotti päätekijään ja hänen avustajaansa kohdistuneet vahingonkorvausvaatimukset erikseen siviiliprosessissa ajettaviksi. Vakuutetun intressi asiassa on ollut 70.756 euroa.

Kysymys oli jutusta, jossa vakuutetun asiamies H Oy:stä edusti lopulta yhteensä 101 kantajaa samaa vastaaja vastaan. Laskutus asiassa oli järjestetty siten, että kaikille kantajille yhteiset toimenpiteet laskutettiin yhteislaskulla, jonka lisäksi jokaisella kantajalle kirjoitettiin oma lasku tämän asian käsittelyyn kohdistuneiden toimenpiteiden osalta. Yhteislaskun loppusumma oli 6.11.2013 päivätyssä laskussa 74.662,50 euroa (alv. 0%).

Vakuutetulle osoitetun 7.11.2013 päivätyn laskun palkkioiden arvonlisäveroton loppusumma 2.514,23 euroa koostui vakuutetun osuudesta yhteislaskusta 739,23 euroa sekä loput vakuutetun omasta laskusta. Laskun verollinen kokonaissumma oli siten 3.098,45 euroa (alv. 24 %). Vakuutettu haki oikeusturvaetua omaan asiaansa sekä osuuteensa yhteislaskusta kotivakuutukseensa liittyvästä oikeusturvavakuutuksesta.

Vakuutusyhtiö antoi asiassa päätöksen, jonka mukaan se piti asiassa kohtuullisena korvauksena omavastuuosuudella vähennettynä yhteensä 2.179,05 euroa, joka muodostui yhteislaskun osuudesta 594,06 euroa ja henkilökohtaisesta laskusta 1.400 euroa, arvonlisäverosta 479,97 sekä erinäisistä muista kuluista.

Yhtiö on perustellut päätöstään toteamalla, että yhtiö on tarkastellut laskua kokonaisuutena huomioon ottaen asian laadun, laajuuden ja asiassa tehdyn työn määrän ja laadun. Yhteislaskun osalta yhtiö on katsonut kohtuulliseksi palkkion määräksi 60.000 euroa (alv. 0 %). Vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan päämiesten vaatimukset ovat olleet pitkälti samat ja jopa täysin samat tiettyjen samanlaisten tapausten ryhmien sisällä. Näin ollen ei yhtiön päätöksen mukaan päämiesten suuri määrä ole juurikaan laajentanut juridisten kysymysten määrää ja että 24.10.2013 vahvistettua sovintoa on voitu rakentaa yhteisten perusteiden pohjalta. Henkilökohtaisen laskun osalta yhtiö on todennut, että vakuutetun henkilökohtainen lausuma asiassa on ollut reilun sivun mittainen. Yhtiön näkemyksen mukaan asiassa on laskutettu myös sellaisia yleiskuluja, joita oikeusturvavakuutuksesta ei korvata.

Asiakkaan valitus

Vakuutettu oli tyytymätön vakuutusyhtiön päätökseen ja pyysi asiassaan ratkaisusuositusta Vakuutuslautakunnalta. Vakuutetun vaatimuksena oli edelleen, että yhtiö suorittaa hänelle korvauksen oikeusturvavakuutuksesta asiamiehen esittämän laskun mukaisesti.

Vakuutetun asiamiehen laatimassa valituksessa käydään läpi riita-asian vaiheita tarkoituksena osoittaa, kuinka monitahoisesta ja aikaa vievästä tapauksesta riidassa on ollut kysymys. Valituksessa painotetaan myös sitä, kuinka edullista on kaikille osapuolille ollut asiassa sovinnon saavuttaminen. Sovintoa ei kuitenkaan ollut helppoa saada aikaan muun muassa vastaajan vaatimuksista ja mielenmuutoksista johtuen. Valituksen mukaan tällöin tarvittiin tavanomaista laajempaa juridiikan asiantuntemusta etenkin massajutuista, joissa vakuutetun asiamiehellä on Suomen laajin kokemus. Nyt käsillä olevassa asiassa on ollut kysymys nimenomaan tällaisesta sovintoon päättyneestä jutusta.

Valituksessa todetaan, ettei asiassa voida myöskään katsoa, että yhteistyö toisen omia asiakkaitaan edustavan asianajotoimiston kanssa olisi vähentänyt asiamiehen työmäärää. Valituksen mukaan nimenomaisesti vakuutetun asiamies on ollut se, jolla on asiassa ollut eniten kokemusta.

Valituksessa viitataan myös joihinkin vakuutusyhtiön erikseen paljoksumiin toimenpiteisiin yhteislaskun osalta. Tällaisina yhtiö on pitänyt muun muassa asiakkaille lähetetyistä asiakastiedotteista johtuvia kustannuksia. Vakuutetun asiamies toteaa kuitenkin, että nyt käsillä olevan kaltaisia massajuttuja hoidetaan nimenomaan tiedotteilla, jotka ovat myös kaikkein nopein, käytännöllisin ja edullisin tapa hoitaa tiedotusta tapauksissa, joissa on iso joukko päämiehiä.

Valituksen mukaan yhteislaskuun ei myöskään ole sisällytetty mitään täytäntöönpanotoimia taikka yleiskuluja. Täytäntöönpanotoimista on laskutettu erillisillä laskuilla ja erilaisissa asiakaslistauksissa on ollut kysymys välttämättömistä toimenpiteistä asian hoitamiseksi.

Yhteislaskun lisäksi vakuutusyhtiö on pitänyt kohtuuttomana myös yksittäisen päämiehen asiakaskohtaisia laskuja. Valituksen mukaan asiakaskohtaiset laskut ovat niin ikään koostuneet tarpeellisista toimenpiteistä. Riippuen asiakkaasta on aikaan mennyt jutun läpiviemisen kannalta olennaisten asiakirjojen hankintaan. Kunkin asiakkaan henkilökohtaisen lausuman laatimiset ovat myös eronneet toisistaan ja asiakkaita on toimenpidekohtaisessa laskussa laskutettu vaan siltä osin kun lausuma on ollut kunkin jutun osalta tapauskohtainen. Valituksen mukaan myös käräjäoikeus on hyväksynyt laskutuksen ja asiamiehen käyttämän tuntiveloituksen.

Vakuutusyhtiön vastine

Vakuutusyhtiö viittaa vastineessaan antamiinsa korvauspäätöksiin ja toistaa niissä lausutun.

Yhtiö toteaa myös, että käräjäoikeuden asia, jossa on lausuttu oikeudenkäyntikuluista, on nyt käsillä olevasta asiasta erillinen. Asiaan liittyvä asiakirjat ja laskutuserittelyt eivät myöskään ole lautakunnan käytettävissä, eikä niitä näin ollen voida käyttää pohjana arvioitaessa käsillä olevassa asiassa toteutuneen laskutuksen kohtuullisuutta. Yhtiö toteaa, ettei yhteislaskun hyväksyminen yhdessä oikeudenkäyntiin jatkuneessa asiassa, että H Oy:n yleislaskuna kaikilta noin 100 päämieheltään yhteensä laskuttama määrä 74.662,50 euroa (alv 0 %) olisi vakuutusyhtiötä sitovasti tuomittu kohtuulliseksi ja että sitä pitäisi myös tässä asiassa noudattaa.

Yhtiö toteaa, että vakuutetun asia eroaa myös oikeudenkäyntiin jatkuneessa asiassa siinä, että vakuutetun asiassa oikeudenkäynnissä tehdyt toimet painottuvat sovintoneuvotteluihin, jotka johtivat tulokseen. Toimeksiannon saatuaan H Oy on pyytänyt vakuutetun jo itsensä aiemmin käräjäoikeuden käsiteltäväksi saattaman vaatimuskirjelmän liitteineen ja muokannut jutuissa käytettyä lausumapohjaa erityisesti lisäämällä lausuman loppuun sen vaatimuksen määrän, jonka vakuutettu itsekin oli jo esittänyt käräjäoikeudelle. Vastineen mukaan asiamiehen suorittamistaan toimenpiteistä laskuttama määrä ei näin ollen ole kohtuullinen.

Vastineessaan yhtiö selventää vielä oikeudenkäyntikulujen kohtuullisuuden kokonaisarviointiin vaikuttaneita yksittäisiä perusteita. H Oy:llä on ollut käytettävissään oikeustieteen tohtorilta hankittu oikeustieteellinen asiantuntijalausunto sekä myös toisen asianajotoimiston kanssa tehty yhteistyö lausuman yleistä osaa varten. Lausuman laatimisesta ja siihen liittyvistä muokkauksista ja asiakkaille lähettämisestä on kuitenkin laskutettu yhteislaskussa 15.900 euroa (alv 0 %) ja lisäksi jokaiselta päämieheltä on laskutettu erikseen lausuman henkilökohtaisen osan laatimisesta. Vakuutetun osalta laskutus oli 1.250 euroa (alv 0%). Lausuman yleinen osa oli kahdeksan sivua pitkä ja henkilökohtaisen vaatimuksen pituus reilun sivun.

Yhtiö katsoo edelleen, että asiassa laaditut tiedotteet kyllä ovat olleet tarpeellisia ja niiden käyttö on ollut perusteltua, mutta niistä laskutettu määrä ei ole kohtuullinen. Tiedotteet ovat lyhyitä ja asian vaiheesta välttämätöntä informaatiota antavia yleisluonteisia kirjeitä, jotka on välitetty asiakkaille sähköpostina. Yhtiön näkemyksen mukaan, kun tiedotteista on laskutettu yli 11.000 euroa, on laskutus noin 7.000 - 8.000 euroa yli kohtuullisen määrän.

Vakuutusyhtiö on myös ihmetellyt sovinnon syntymisen jälkeen laskutettuja toimenpiteitä, joita on 6.568,50 (alv 0 %) euron edestä. Yhtiö toteaa kuitenkin, ettei tätä mainittua määrää ole suoraan vähennetty korvattavista kuluista, mutta se on kuitenkin otettu huomioon arvioidessa yhteislaskun kohtuullisuutta kokonaisuudessaan. Yhtiö katsoo myös, ettei yhteislaskussa laskutettua toimenpidettä asiakkaiden hankkimiseksi (3.000 euroa) eikä muitakaan laskutettuja yleiskuluja voida pitää oikeusturvavakuutuksesta korvattavina toimenpiteinä. Asiamiehen käyttämää tuntiveloitusta yhtiö pitää myös hyväksyttävänä asian laatu huomioon ottaen. Yhtiön mukaan 300 euron tuntiveloituksen käyttäminen kaikkiin toimenpiteisiin johtaa kokonaisuutena arvioiden kohtuuttomaan lopputulokseen. Yhtiö pitää yhteislaskuun sisältyvää matka-aikaa 16 tuntia à 300 euroa kohtuuttomina.

Edellä mainituin perustein vakuutusyhtiö pitää yhteislaskun kohtuullisena määränä 60.000 euroa.

Ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Tapauksessa on kiistaa asianajokulujen kohtuullisesta määrästä.

Sovellettavat vakuutusehdot

Tapaukseen sovellettavien vakuutusehtojen kohdan 2 mukaan vakuutus korvaa välttämättömät ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut seuraavasti:

Kohta 2.1 Riita- ja hakemusasiassa vakuutus korvaa asiamiehen käyttämisestä ja todistelusta aiheutuneet kulut. Jos tuomioistuinkäsittely edellyttää jotakin oikeustointa tai jossakin elimessä tai toimituksessa tehtyä päätöstä, vakuutus korvaa tämän asiavaiheen jälkeen syntyneet kulut.

Kohdan 3 mukaan vakuutuksesta korvattavat asianajo- ja oikeudenkäyntikulut määrätään oikeudenkäymiskaaren 21 luvun oikeusohjeiden mukaisesti. Jos tuomioistuin ei ole lausunut päätöksessään asianajo- ja oikeudenkäyntikuluista tai jos asia on ratkaistu sovintoteitse, korvattavat kustannukset määrätään ottaen huomioon myös vastaavanlaisissa asioissa yleensä maksetut kulut.

Asiamiehen käytöstä korvataan kohtuullinen palkkio asiamiehen työstä ja välttämättömistä kuluista. Palkkion ja kulujen kohtuullisuutta määrätessä otetaan huomioon riidanalaisen etuuden arvo, asian vaikeus ja laajuus, sekä suoritetun työn määrä ja laatu.

Ehtojen kohdan 4 mukaan vakuutus ei korvaa tuomion tai päätöksen täytäntöönpanosta aiheutuneita kustannuksia.

Asian arviointi

Nyt käsillä olevassa tapauksessa vakuutettu on ollut kantajana rikosperusteista vahingonkorvausta koskevassa riita-asiassa, joka oli erotettu omaksi siviiliasiaksi rikosasiasta. Vakuutettua edusti asiamies, joka edusti samassa asiassa myös 100 muuta saman jutun kantajaa. Vakuutetun intressi oli asiassa 70.756 euroa. Asiassa saavutettiin sovinto 24.10.2013.

Vakuutetulle osoitetun 10.11.2013 päivätyn laskun palkkioiden arvonlisäveroton loppusumma 2.514,23 euroa koostui vakuutetun osuudesta yhteislaskusta 739,23 euroa sekä loput hänen omasta laskusta. Vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan yhteislaskun kohtuullinen palkkion määrä on yhteensä 60.000, josta Vakuutetun osuus on näin ollen 594,06 euroa. Yhteislaskun laskunmukainen summa oli 74.662,50 euroa (alv. 0 %). Vakuutetun henkilökohtaisen osan laskutuksen vakuutusyhtiö hyväksyi 1.400 euroon asti.

Oikeusturvavakuutuksen ehtojen mukaan vakuutuksen tarkoituksena on korvata vakuutetun välttämättömät ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut, jotka ovat aiheutuneet lakimiesavun käyttämisestä. Ehtojen mukaan vakuutuksesta korvattavat asianajo- ja oikeudenkäyntikulut määrätään oikeudenkäymiskaaren oikeusohjeiden mukaisesti. Asiamiehen käytöstä korvataan kohtuullinen palkkio asiamiehen työstä ja välttämättömistä kuluista. Palkkion ja kulujen kohtuullisuutta määrättäessä otetaan huomioon riidanalaisen etuuden arvo, asian vaikeus ja laajuus sekä suoritetun työn määrä ja laatu.

Vakuutuslautakunnan näkemyksen mukaan nyt kysymyksessä oleva riita-asia on kuulunut poikkeuksellisen suureen asiakokonaisuuteen, jonka vuoksi ei voida katsoa käsillä olevan täysin tavanomainen taikka yksinkertainen asia. Se seikka, että sama asiamies on edustanut lopulta yhteensä 101 päämiestä, on lautakunnan mukaan huomioitava myös yhteislaskun kohtuullisuutta arvioitaessa. Kun yhteislaskun kokonaissumma jaetaan päämiesten pääluvulla, saadaan yhden päämiehen osuudeksi laskusta noin 740 euroa (alv 0 %). Vakuutuslautakunnan näkemyksen mukaan tätä ei voida pitää kohtuuttomana ottaen huomioon käsillä olleen asiakokonaisuuden laajuus tai riidanalaisen etuuden arvo.

Vakuutusyhtiö on vastineessaan käsitellyt asiamiehen palkkioiden kohtuullisuutta osittain myös yksittäisten toimenpiteiden osalta sekä yhteislaskun että asiakaskohtaisen laskun osalta. Lautakunta katsoo kuitenkin, että arvioitaessa asianajajan laskutuksen kohtuullisuutta tulee laskua tarkastella pääsääntöisesti kokonaisuutena.

Vakuutusyhtiö on niin ikään todennut päätöksissään, että kulujen kohtuullisuutta on arvioitu nimenomaan kokonaisuutena. Yhtiö on kuitenkin erityisesti maininnut eräitä laskutuseriä, joita se on pitänyt kohtuuttomina ja joiden se on erityisesti todennut vaikuttaneen laskujen kohtuullistamiseen. Tällaisia ovat olleet esimerkiksi yhteislaskun osalta asiakastiedotteiden laatimisesta ja lähettämisestä laskutetut palkkiot, ensimmäisen asiakaskirjeen lähettämisestä laskutettu palkkio sekä sovinnon syntymisen jälkeen laskutettujen toimenpiteiden määrä. Vakuutetun laskun osalta yhtiö on paljoksunut muun muassa henkilökohtaisen lausuman laatimisesta laskutettua tuntimäärää.

Vakuutuslautakunnalla käytettävissä olevan selvityksen mukaan vakuutetun asiamies on esittänyt tapauksessa yksilöidyt laskut sekä yhteislaskun että asiakaskohtaisen laskun osalta. Asian laajuus on myös edellyttänyt yksilökohtaisia lähestymisiä eri päämiehiin. Lautakunnan käsityksen mukaan tiedottamisen järjestäminen laskussa esitetyllä tavalla on yleisesti käytössä vastaavissa jutuissa, joissa on kysymyksessä poikkeuksellisen laaja päämiesten piiri. Jokaisessa jutussa on kuitenkin erikseen myös kyettävä näyttämään vastaajaan vahingonkorvausvelvollisuus kunkin päämiehen jutun osalta.

Mitä tulee asiamiehen yksittäisistä toimenpiteistä laskuttamiin tuntimääriin yleensä, lautakunta toteaa, että tutustuessaan asiakkaan, vastapuolen tai jonkin muun tahon lähettämään selvitykseen asiamiehen tulee aina myös harkita ja selvittää, miten kyseinen selvitys vaikuttaa käsiteltävään asiaan. Oikeudenkäyntiin valmistautuminen tai laajan sovinnon valmistelu edellyttää lisäksi asiakirjojen ja asiassa ilmi käyneiden seikkojen huolellista läpikäyntiä. Näin on etenkin nyt käsillä olevan kaltaisessa laajassa riitakokonaisuudessa. Vakuutuslautakunnan näkemyksen mukaan vakuutusyhtiön esittämästä selvityksestä ei ilmene, millä tavoin toimenpiteet ovat olleet tarpeettomia taikka kohtuuttomia.

Yhtiö on perustellut laskun kohtuullistamista osittain myös sillä, että yhteislaskuun sisältyy matka-aikaa 16 tuntia, josta on laskutettu 300 euroa tunnilta. Lautakunnan käsityksen mukaan yhteislaskusta kuitenkin ilmenee, että edellä mainittu 16 tuntia koostuu neuvotteluista, joihin sisältyy matka-aika. Lautakunnalle toimitetusta selvityksestä ei myöskään ilmene, että yhteislaskuun sisältyisi sellaisia täytäntöönpanokuluina pidettäviä kulueriä, jotka olisi rajattu oikeusturvavakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle. Lautakunnan näkemyksen mukaan tällaisessa tapauksessa myös ensimmäisen asiakaskirjeen lähettämistä on pidettävä asian käsittelyn kannalta tarpeellisena toimenpiteenä sillä perusteella, että sen jälkeen on vasta saatu tieto siitä, kuinka moni kantaja asiaan liittyy. Tämä tieto on ollut edellytyksenä sille, onko juttua aloitettu hoitaa yhteislaskulla, joka on viimesijassa pienentänyt asiakaskohtaista laskutusta.

Lautakunta toteaa, myös että tapauksessa sovellettavien vakuutusehtojen mukaan sellaisissa tapauksissa, joissa asia on ratkaistu sovintoteitse, korvattavat kustannukset määrätään ottaen huomioon myös vastaavanlaisissa asioissa yleensä maksetut kulut. Näin ollen, vaikka vakuutetun esittämä tuomio asianajo- ja oikeudenkäyntikuluista ja niiden hyväksymisestä laskun mukaisena toisessa vastaavankaltaisessa oikeudenkäyntiin edenneessä asiassa ei ole vakuutusyhtiötä sitova, voidaan sen katsoa olevan kohtuullisuusarvioinnissa suuntaa antava myös nyt käsillä olevassa tapauksessa.

Edellä mainitun perusteella lautakunta katsoo, että kyseessä olevista riidanalaisista toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset sisältyvät laskua kokonaisuutena arvioitaessa välttämättömiin ja kohtuullisiin asianajo- ja oikeudenkäyntikuluihin. Tämän vuoksi lautakunta katsoo, että vakuutusyhtiön tulee korvata myös muusta asian tarpeellisesta hoidosta laskutetut erät.

Lopputulos

Edellä selostein perustein ja käytettävissään olevan selvityksen perusteella Vakuutuslautakunta suosittaa, että vakuutusyhtiö maksaa vakuutetulle lisäkorvausta siten, että 10.11.2013 päivätty lasku tulee korvatuksi täysimääräisesti.

Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA

Tulosta