Haku

VKL 289/14

Tulosta

Asianumero: VKL 289/14 (2014)

Vakuutuslaji: Kotivakuutus

Ratkaisu annettu: 16.12.2014

Vakuutusehtojen tulkinta. Viemäriliitoksen vuoto. Rakennusvirhe. Tuliko pesualtaan poistoviemärin vuodosta aiheutunut vahinko korvata kotivakuutuksesta?

Tapahtumatiedot

Vakuutettu A:n hallinnassa olevan osakehuoneiston keittiössä havaittiin vesivahinko marraskuun 2013 puolivälissä. Vahingon syyksi paljastui pesualtaan poistoviemärin vuoto. Poistoviemäri oli asennettu asettamalla hajulukon letkuosa välipohjan läpi menevän viemäriputken sisään. Liitos ei ollut kiinteä, vaan putkien päät limittyivät jonkin verran niin, että hajulukon letkuosan pää oli viemäriputken sisällä. Hajulukon letkuosa oli lähtenyt pois paikaltaan, jolloin osa viemärivesistä meni aina allasta käytettäessä ja tyhjennettäessä viemäriputken ohi lattialle. A haki vahingosta korvausta kotivakuutuksesta.

Vakuutusyhtiö hylkäsi korvaushakemuksen katsoen, että kysymyksessä oli vakuutuksen rajoitusehdoissa tarkoitettu, rakennusvirheestä aiheutunut vahinko. Hajulukon letkuosan olisi pitänyt olla asennettu syvemmälle viemäriputken sisään ja varustettu tiivisteellä, jotta putki ei pääsisi irtoamaan. Lisäksi viemäriputken kannakointi oli väärä.

Asiakkaan valitus

A ilmoittaa tyytymättömyytensä vakuutusyhtiön korvauspäätökseen. A katsoo, että hajulukon letkuosa on irronnut paikaltaan 26.9.2013 tehdyn astianpesukoneen asennuksen yhteydessä. Talon rakentaja on katsonut, ettei rakennusvirhettä ole tapahtunut ja että putken irtoaminen on johtunut ulkopuolisesta mekaanisesta rasituksesta. Astianpesukoneen asentajan vastuuvakuutusyhtiö, A:n kotivakuutusyhtiö ja asunto-osakeyhtiön kiinteistövakuutusyhtiö ovat kaikki kieltäytyneet korvaamasta vahinkoa. A pyytää Vakuutuslautakunnalta kannanottoa siihen, mikä vakuutusyhtiöistä on asiassa korvausvelvollinen.

A:n samaa vahinkoa koskeva valitus vastuuvakuutuksesta tehdystä korvauspäätöksestä on lautakunnan käsiteltävänä diaarinumerolla VKL 288/14 ja kiinteistövakuutuksen korvauspäätöstä koskeva valitus diaarinumerolla VKL 290/14.

Vakuutusyhtiön vastine

Vakuutusyhtiö viittaa vastineenaan korvauspäätöksessään esitettyyn.

Ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kyse siitä, tuleeko A:n asunnossa tapahtunut vuotovahinko korvata kotivakuutuksesta vai onko sen syynä vakuutuksen rajoitusehdoissa tarkoitettu rakennusvirhe.

Sovellettavat vakuutusehdot

Kotivakuutuksen ehtojen kohdan 25.3.1 mukaan vuotovahingon korvauksen edellytyksenä on, että vuotovakuutus sisältyy vakuutukseen.

Ehtojen kohdan 25.3.2 mukaan vakuutuksesta korvataan nesteestä, höyrystä tai kaasusta aiheutunut vahinko, kun tällainen aine on virrannut arvaamattomasti ja suoraan

- rakennuksen omasta kiinteästä vesi-, jätevesiviemäri- tai lämpöjohtoverkosta, höyry-, kaasu- taikka öljyputkistosta. (…)

Ehtojen kohdan 25.3.3 mukaan vakuutuksesta ei korvata (…)

- vahinkoa, joka johtuu suunnittelu-, perustus- tai rakennusvirheestä (…).

Asian arviointi

Voimassa olevan oikeuden mukaan korvauksen hakijalla on näyttövelvollisuus siitä, että häntä on kohdannut vakuutuksesta korvattava vahinkotapahtuma. Mikäli tämä on näytetty, on vakuutusyhtiön osoitettava vahingon johtuneen korvauspiirin ulkopuolelle jäävästä syystä, mikäli yhtiö haluaa vapautua korvausvelvollisuudestaan.

Vakuutuslautakunnan käytössä olevan vahinkokartoitusraportin mukaan asukkaat ovat tiskauksen yhteydessä havainneet lattialla vettä, joka valui allaskaapin alasokkelin välistä. Tarkastuksessa havaittiin, että allaskaapin ja astianpesukoneen ja lieden välisen laatikoston alasokkeli- sekä runkolevyn alaosia oli kastunut ja turvonnut. Raportin mukaan vahinko on aiheutunut siitä, että hajulukon putki on irronnut viemäriliitoskappaleesta. Raportin valokuvista ilmenee, että liitos on sijainnut allaskaapin alla sokkelin takana. Raportin mukaan hajulukon letkuosa on leikattu hieman liian lyhyeksi, jolloin letku on jännityksessä, kun se on kunnolla paikoillaan. Todennäköisesti letku on liikkunut hieman, jolloin se on lähtenyt pois paikoiltaan. Todetut vauriot tukevat sitä, että letku on mahdollisesti lähtenyt irti liitoksesta 26.9.2013 tehdyn astianpesukoneen asennustyön yhteydessä.

Edellä kerrottuun viitaten Vakuutuslautakunta toteaa, että vahingon syy on ilmeisesti ollut hajulukon liian lyhyeksi leikattu letkuosa, joka on paikoilleen asennettuna ollut jännityksessä ja irronnut liitoksestaan pienen liikkeen seurauksena. Lautakunta katsoo, että vahinko on tällä perusteella aiheutunut vakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle rajatusta syystä, rakennusvirheestä.

Lopputulos

Edellä kerrottuun viitaten Vakuutuslautakunta pitää vakuutusyhtiön kielteistä korvauspäätöstä vakuutusehtojen mukaisena eikä suosita muutosta päätökseen.

Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA

Melander, puheenjohtaja
Laine, sihteeri

Jäsenet:
Sario
Siirala
Uimonen
Vuori

Tulosta