Tapahtumatiedot

Vakuutuslautakunta on 30.10.2008 antamassaan lausunnossa käsitellyt autovakuutuskorvausriitaa, jossa vakuutusyhdistys oli evännyt lausunnonpyytäjänä olevalle A Oy:lle maksettavan korvauksen vedoten samastamiseen.

Tapauksessa A Oy:n toimitusjohtaja A:n puoliso oli vahinkohetkellä kuljettanut voimakkaassa humalatilassa autoa, jonka haltijana ja osamaksuostajana on A Oy. Itsenäisenä oikeushenkilönä ja auton osamaksuostajana A Oy on tapauksessa myös vakuutetun asemassa.

Vakuutusyhdistys oli vedonnut vakuutussopimuslain 33 § 1 momentin 3) kohdan mukaiseen samastamisperusteeseen. Tuon perusteen mukaan vakuutettuun (tässä A Oy) samastetaan henkilö, joka asuu vakuutetun kanssa yhteisessä taloudessa ja käyttää vakuutettua omaisuutta yhdessä hänen kanssaan. 30.10.2008 päivätyssä lausunnossaan Vakuutuslautakunta katsoi, että vakuutusyhdistyksen vetoamaa samastamisperustetta ei voinut soveltaa A Oy:n ja A:n puolison välillä. Yhdistys ei ollut vedonnut muuhun samastamisperusteeseen, joten lautakunta suositti korvaamaan vahingon.

Vakuutusyhdistyksen päätös 13.11.2008

Vakuutuslautakunnan lausunnon 30.10.2008 jälkeen vakuutusyhdistys antoi uuden, 13.11.2008 päivätyn korvauspäätöksen, jossa yhdistys ilmoittaa Vakuutuslautakunnan antaman lausunnon johdosta kumoavansa aiemman, 6.6.2008 antamansa korvauspäätöksen ja antavansa asiassa uuden korvauspäätöksen.

Yhdistys toteaa aiemman päätöksensä olleen virheellinen siinä vedotun samastamisperusteen osalta. Yhdistys vetoaa tässä uudessa päätöksessään vakuutussopimuslain 33 § 1 momentin 1) kohdan mukaiseen samastamisperusteeseen. Tuon lainkohdan mukaan vakuutettuun samastetaan henkilö, joka vakuutetun suostumuksella on vastuussa vakuutuksen kohteena olevasta moottorikäyttöisestä tai hinattavasta ajoneuvosta, aluksesta taikka ilma-aluksesta.

Vakuutusyhdistys katsoo, että tapauksessa tämän ns. suostumusperusteisen samastamisen edellytykset täyttyvät. Auto on vahinkohetkellä ollut A:n puolison käytössä. Esitutkinnassa A on ilmoittanut, ettei hänellä ole mitään vaatimuksia puolisoaan kohtaan. A Oy ei ole vaatinut A:n puolisolle rangaistusta. Mikään esitutkinnassa ei viittaa siihen, että auton käyttämiseen ei olisi ollut lupaa. Väite luvattomasta käytöstä on esitetty vasta myöhemmin vakuutuksenantajalle. Koska A ja hänen puolisonsa lisäksi asuvat yhdessä, A:n puolisolla täytyy katsoa olleen konkludenttinen, avioparin tosiasialliseen käyttäytymiseen perustuva jatkuva suostumus ajoneuvon käyttämiseen.

A Oy:n toimitusjohtajan ja yhtiön hallituksen varsinaisen jäsenen asemassa olevana A on ollut oikeutettu määräämään A Oy:n autosta. Lisäksi A oli merkitty auton ns. kakkoshaltijaksi. Tässä tapauksessa A:n puoliso voidaan samastaa A Oy:öön sen perusteella, että hänellä on ollut A Oy:n toimitusjohtajan jatkuva suostumus käyttää ajoneuvoa.

Jos asiassa olisi jollain perusteella katsottava, että A:n puolisolla ei ollut samastamisen edellyttämää suostumusta ajoneuvon käyttöön, kyse olisi luvattomasta käytöstä. Sattunutta törmäysvahinkoa tulisi tällöin käsitellä varkausvakuutuksen perusteella. Yhdistys katsoo, että esitutkintapöytäkirjan merkintöjen perusteella kyse ei ole ollut sellaisesta luvattoman käytön yhteydessä aiheutuneesta vahingosta, joka voitaisiin korvata autovakuutuksen perusteella varkausvahinkona.

Yhdistys toteaa vielä, että jos asiassa tulisi korvausta maksettavaksi, yhdistys vakuutuksenantajan takautumisoikeuden nojalla vaatisi korvauksen takaisin kokonaisuudessaan vakuutuksenottajan puolisolta.

Lausuntopyyntö

A Oy pyytää Vakuutuslautakunnan lausuntoa yhdistyksen antamasta uudesta korvauspäätöksestä. Onko autovakuutuskorvauksen epääminen perusteltua? Suosittaako lautakunta edelleen korvauksen maksamista A Oy:lle?

Lausuntopyynnön mukaan A:n puoliso on sopinut vakuutusyhdistyksen kanssa maksusuunnitelman yhdistyksen maksamien liikennevakuutuskorvausten osalta.

Vakuutusyhdistyksen vastine

Yhdistys pitää uutta, 13.11.2008 antamaansa korvauspäätöstä oikeana ja vakuutusehtojen mukaisena.

Vakuutuslautakunnan lausunto

Vakuutussopimuslain 33 §:n mukaan mitä edellä säädetään vakuutetusta, kun kysymys on vakuutustapahtuman aiheuttamisesta, suojeluohjeiden noudattamisesta tai pelastamisvelvollisuudesta, sovelletaan vastaavasti henkilöön:

1) joka vakuutetun suostumuksella on vastuussa vakuutuksen kohteena olevasta moottorikäyttöisestä tai hinattavasta ajoneuvosta, aluksesta taikka ilma-aluksesta;

2) joka omistaa vakuutetun omaisuuden yhdessä vakuutetun kanssa ja käyttää sitä yhdessä hänen kanssaan; tai

3) joka asuu vakuutetun kanssa yhteisessä taloudessa ja käyttää vakuutettua omaisuutta yhdessä hänen kanssaan.

Mitä edellä säädetään vakuutetusta, kun kysymys on suojeluohjeiden noudattamisesta, sovelletaan vastaavasti henkilöön, jonka tehtävänä vakuutuksenottajaan olevan työ- tai virkasuhteen perusteella on huolehtia suojeluohjeiden noudattamisesta.

Tapauksessa on riitaa siitä, onko vakuutusyhdistys velvollinen maksamaan lausunnonpyytäjä A Oy:lle autovakuutuskorvausta 5.4.2008 sattuneen törmäysvahingon johdosta. Yhdistyksen kielteinen korvauspäätös perustuu samastamiseen. Yhdistys on päätöksessään 6.6.2008 ja Vakuutuslautakunnan ensimmäisessä käsittelyssä vedonnut samastamisperusteeseen, joka ei sovellu käsillä olevaan tapaukseen. Lautakunnan korvausta suosittaneen lausunnon 30.10.2008 antamisen jälkeen yhdistys on ilmoittanut kumoavansa aiemman korvauspäätöksensä ja vetoavansa nyt vakuutetun suostumukseen perustuvaan samastamiseen A Oy:n ja A:n puolison välillä. Yhdistys on siten Vakuutuslautakunnan antaman lausunnon jälkeen muuttanut kieltäytymisperustettaan.

Vakuutuslautakunta toteaa, että esitetyn esitutkinta-aineiston perusteella vakuutussopimuslain 33 § 1 momentin 1) kohdan mukaisen samastamisen edellytykset näyttävät täyttyvän A Oy:n ja A:n puolison välillä. Vakuutuslautakunnan käytettävissä olevan aineiston perusteella arvioituna yhdistyksen uuden, 13.11.2008 päivätyn autovakuutusta koskevan kielteisen korvauspäätöksen sisältö on siten vakuutussopimuslain ja vakuutusehtojen mukainen. Tapauksen varsinainen ongelma Vakuutuslautakunnan näkemyksen mukaan on tässä vaiheessa kuitenkin se, voiko vakuutusyhdistys enää muuttaa aikanaan valitsemaansa ja 6.6.2008 päivätyssä korvauspäätöksessään ilmoittamaansa kieltäytymisperustetta.

Vakuutuslautakunta toteaa, että sen antamat lausunnot ovat suosituksia. Niillä ei ole oikeusvoimaa tai muutakaan tapauksen osapuolia sitovaa vaikutusta. Lautakunnan antamasta lausunnosta ei siten seuraa mitään vaihtoehtoisen kanneperusteen tai käsittelyssä esittämättä jääneiden väitteiden tai vastatosi­seikkojen prekludoitumisen kaltaista vaikutusta.

Lautakunta toteaa kuitenkin, että hyvä vakuutustapa asettaa vakuutuksenantajien korvaustoiminnalle lukuisia vaatimuksia. Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton (nyk. Finanssialan Keskusliitto) hallitus on 16.6.1998 hyväksynyt vakuutusyhtiöiden korvaustoiminnan periaatteet. Tämä itsesääntelynormisto on vakuutusalan näkemys siitä, miten lainsäädännön ja hyvän vakuutustavan asettamat vaatimukset toteutetaan vapaaehtoisten vakuutusten korvaustoiminnassa.

Periaatteissa todetaan mm. seuraavaa: ”Korvauspäätöksessä ilmaistaan selvästi, mistä osista korvaus koostuu. Jos päätös on kielteinen tai muuten poikkeaa korvaushakemuksesta, päätös perustellaan huolellisesti. Jos korvaus evätään usealla eri perusteella, kaikki tiedossa olevat epäysperusteet esitetään yhdellä kertaa.”

Vakuutuslautakunnan näkemyksen mukaan hyvä vakuutustapa edellyttää sitä, että vakuutuksenantaja ilmoittaa kielteisessä korvauspäätöksessään kaikki ne tiedossaan olevat perusteet ja lainkohdat, joihin päätös perustuu. Uusiin perusteisiin vetoamista korvauskäsittelyn jatkuessa lautakunta pitää hyvän vakuutustavan mukaisena silloin, kun uudet kieltäytymisperusteet ilmenevät alkuperäisen korvauspäätöksen jälkeen saaduista lisäselvityksistä tai tilanne muutoin on se, ettei uuteen kieltäytymisperusteeseen ole voitu vedota vielä alkuperäistä korvauspäätöstä tehtäessä.

Nyt käsillä olevassa tapauksessa vakuutusyhdistys on alkuperäistä korvauspäätöstä tehdessään vedonnut sellaiseen samastamisperusteeseen, jonka soveltumattomuus tähän tapaukseen on ollut havaittavissa jo korvauspäätöstä tehtäessä saatavilla olleesta aineistosta. Yhdistys olisi siis jo tuolloin voinut vedota korvauspäätöksen 13.11.2008 mukaiseen uuteen samastamisperusteeseen. Korvauspäätös 6.6.2008 vaikuttaa näin ollen perustuvan virheelliseen lain ja sopimusehtojen tulkintaan, eikä kyse ole millään tavalla tapauksen tosi­seikaston epäselvyydestä tai siitä, että A Oy tai A sen edustajana olisivat jotenkin menettelyllään estäneet yhdistystä heti aluksi vetoamasta myöhemmän päätöksen mukaiseen perusteeseen.

Vakuutuslautakunta toteaa, että vakuutuksenantajat ovat vakuutussopimuslain järjestelmän asiantuntijoita. Tämän asiantuntija-aseman vuoksi Vakuutuslautakunta pitää perusteltuna, että vakuutuksenantajat kantavat riskin korvauskäsittelyssään sattuvista lain tai sopimusehtojen tulkintavirheistä. Sen vuoksi Vakuutuslautakunta katsoo, että nyt käsillä olevan kaltainen korvauspäätöksessä ja Vakuutuslautakunnalle annetussa vastineessa nimetyn kieltäytymisperusteen muuttaminen lautakunnan antaman lausunnon johdosta on hyvän vakuutustavan vastaista korvauskäsittelyä.

Näillä perusteilla Vakuutuslautakunta katsoo, että vakuutusyhdistyksen aiemman lautakuntakäsittelyn jälkeen tekemä päätös kieltäytymisperusteen muuttamisesta on hyvän vakuutustavan vastainen. Sen vuoksi lautakunta edelleen suosittaa, että vakuutusyhdistys maksaa asiassa ehtojen mukaisen autovakuutuskorvauksen.

Tämän lausunnon antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Taipale ja jäsenet Laapotti, Sario, Vaitomaa ja Uimonen. Sihteerinä toimi Raulos.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA