Korvausta rumpuseulalle aiheutuneesta vahingosta haettiin vakuutuksenottajan tiekuljetusvastuuvakuutuksesta.

 

 

Vakuutusyhdistys totesi, että tiekuljetusvakuutuksella voidaan vakuuttaa rahdinkuljettajan lainmukainen vahingonkorvausvelvollisuus, joka rahdinkuljettajalla on voimassa olevan tiekuljetussopimuslain perusteella. Rahdinkuljettaja vastaa palveluksessaan olevien henkilöiden menettelystä kuljetuksen suorittamisessa. Rahdinkuljettaja vastaa alaistensa tekemisistä niin kuin omista teoistaan ja laiminlyönneistään. Rahdinkuljettaja on vastuussa tavaran katoamisesta, vähentymisestä tai vahingoittumisesta sen kuljetettavaksi ottamisen ja luovuttamisen välisenä aikana. Rahdinkuljettaja on vastuusta vapaa, jos hän näyttää, että tavaran katoaminen, vähentyminen, vahingoittuminen tai tavaran luovutuksen viivästyminen on johtunut lähettäjän tai vastaanottajan virheestä tai laiminlyönnistä. Myös tavaran puutteellinen laatu tai ennalta arvaamattomat olosuhteet, joiden seurauksia rahdinkuljettaja ei ole voinut ennaltaehkäistä tai välttää, voivat vapauttaa rahdinkuljettajan vastuusta.

 

Vakuutusyhdistys viittaa pelastuslaitoksen tekemän onnettomuusselosteeseen, jonka mukaan palon syttymissyyksi on arvioitu vikaa seulan sähkölaitteissa. Vakuutusyhdistyksen vahinkotarkastaja K.L. on myös tarkastanut ja selvitellyt seulan palovahinkoa. K.L:n mukaan palovahingon todennäköinen syttymissyy on sähkölaitteisiin tullut vika, todennäköisimmin päävirtakaapelin oikosulku, jonka seurauksena seula syttyi pihassa käydessään palamaan. Myös polttoaineputkistoon tullut vuoto tai vika voi aiheuttaa palon syttymisen.

 

Tässä tapauksessa vakuutuksenottajan palveluksessa ollut kokenut työntekijä J.Y. käynnisti seulan ja alkoi tehdä ajopetiä seulan läheisyyteen, sen lavetille ajoa varten. Selvitysten mukaan seula kävi pihamaalla noin 10–15 minuuttia, minkä aikana se syttyi palamaan. Palon syttymisen syynä on ollut laitteeseen tullut vika, koska pelkkä koneen käynnistäminen tai käyttäminen ei voi aiheuttaa seulan paloa.

 

Asiasta olevien selvityksien perusteella vakuutusyhdistys katsoi, ettei asiassa ole näyttöä siitä, että vakuutuksenottajayrityksen työntekijä olisi toiminut tässä seulan lastaustilanteessa virheellisesti niin, että palovahinko olisi aiheutunut hänen virheestään tai muusta laiminlyönnistä. Vakuutusyhdistys katsoi, ettei asiassa ole esitetty syy-yhteyttä J.Y:n toiminnassa seulan lastaustilanteessa ja seulan palovahingon välillä. Vakuutusyhdistys katsoi, että seulassa itsessään oli tähän lastaustilanteeseen kuulumaton puute tai vika, jonka seurauksena se vahingoittui palovahingon seurauksena. Vakuutusyhdistys katsoi, että kyseessä ei ole vakuutusehtojen ja tiekuljetussopimuslain mukaan korvattava vakuutustapahtuma. Tämän vuoksi palovahinkoa ei korvattu tiekuljetusvakuutuksesta.

 

Vahingonkärsineen ilmoitettua tyytymättömyytensä vakuutusyhdistyksen päätökseen vakuutusyhdistys siirsi asian asianajaja H.T:n arvioitavaksi.

 

Asianajaja viittasi tiekuljetussopimuslain 27 §:ään, jonka mukaan rahdinkuljettaja on vastuussa tavaran vahingoittumisesta sen kuljetettavaksi ottamisen ja luovuttamisen välisenä aikana. Saman lain 28 §:n mukaan rahdinkuljettajalla ei ole vastuuta, jos hän näyttää, että vahingoittuminen on johtunut lähettäjän tai vastaanottajan virheestä tai laiminlyönnistä, tavaran puutteellisesta laadusta tai olosuhteesta, jota rahdinkuljettaja ei ole voinut välttää ja jonka seurauksia hän ei ole voinut ehkäistä. Rahdinkuljettajan vastuu alkaa, kun hän noutaa tavaran lähettäjältä tai kun tavara jätetään hänelle kuljetusta varten terminaalissa. Lastauksen kuuluessa rahdinkuljettajalle vastuu alkaa lastauksen alkaessa.

 

Koska tässä tapauksessa vakuutuksenottajayrityksen työntekijä on käynnistänyt seulan lastausta varten, sen vastuuaika rahdinkuljettajana on alkanut.

Vakuutusyhdistyksen kielteinen korvauspäätös perustuu tiekuljetussopimuslain 28 §:ään, koska palon syttymisen syy on laitteeseen tullut vika, kun pelkkä koneen käynnistäminen tai käyttäminen ei voi aiheuttaa seulan paloa.

 

Rahdinkuljettajan tulee näyttää, että vahinko on aiheutunut sellaisesta syystä tai olosuhteesta, josta rahdinkuljettaja ei ole vastuussa. Vastuusta vapautuminen voi siten tapahtua vain osoittamalla, että vahinko on johtunut esimerkiksi tavaran puutteellisesta laadusta.

 

Asianajaja viittasi hätäkeskuksen hälytysselosteeseen, johon palon syyksi oli merkitty ”koneen tai laitteen vika”, ”sähkölaitteen oiko- tai maasulku” tai vika sähkölaitteessa”. Asianajaja viittasi lisäksi tiekuljetusvakuutuksen vahinkolautakunnan lausuntoon 4/98/84, jonka mukaan rahdinkuljettajalla ei ole vastuuta, jos vahinko on johtunut tavaran puutteellisesta laadusta, joka ei ole ollut todettavissa kohtuudella suoritettavassa tarkastuksessa ennen kuljetustehtävän suorittamista. Rahdinkuljettajan on katsottava tehneen kuljetusta edeltäneet toimet normaalisti ja asianmukaisessa järjestyksessä.

 

Rahdinkuljettajan tulee näyttää, että vahinko on aiheutunut sellaisesta syystä tai olosuhteesta, josta rahdinkuljettaja ei ole vastuussa. Huollossa seulan sähkölaitteisiin ei ollut koskettu ja koneen käynnistystä on pidettävä täysin normaalina toimenpiteenä, jonka seurauksena koneen ei voi olettaa syttyvän.

 

Vahinkoa kärsinyt on tyytymätön vakuutusyhdistyksen päätökseen ja pyytää lautakunnan lausuntoa asiassa.

 

Lausunnonpyytäjä toteaa, että kyseiseen rumpuseulaan suoritettiin 15.2.–15.3.2006 välisenä aikana laaja, vuosittainen perusremontti. Remontin jälkeen seula pestiin ulkoa sekä myös konetiloista eli seula oli puhdas öljyistä, turpeesta ym. aineista. Siirtoa valmisteltaessa seula käynnistettiin, mutta hydrauliset toimilaitteet eivät olleet toiminnassa, joten koneessa oleva 400 litraa hydrauliikkaöljyä oli kylmää eikä hydrauliikkakierrossa näin ollen ollut painetta. Hydrauliikkaöljy on kylmänä erittäin huonosti syttyvä neste ja on miltei mahdotonta, että palo olisi syttynyt hydrauliikkapuolelta. Lausunnonpyytäjän saamien tietojen perusteella seula olisi käynyt 10–15 minuttia tyhjäkäyntiä. Maaliskuussa ko. aikaan ilma oli pakkasen puolella ja lumi vielä maassa, joten seulassa oleva suuri dieselmoottori ei kuumene em. ajassa ja viileässä olosuhteissa juuri ollenkaan. Polttoaineen vuotaminen ja suihkuaminen suoraan turboon tai pakosarjan päälle olisi ollut mahdollinen muutoin, mutta polttoaineputket olivat ehjät. Putket tarkistettiin palon jälkeen, kun moottori oli irti seulasta.

 

Vakuutusyhdistyksen vahinkotarkastajan arvailut ja olettamukset sähkölaitevioista ovat arvailua. Seulan sähköjohdot, jotka lähtevät sähkökaapista ovat noin kahden sormen vahvuista punosta eli palavaa materiaalia (johtoja) on hyvin vähän. Päävirtakaapeli ei ole ollut oikosulussa, sillä kaapeli, joka oli akkukotelon suojassa avotulelta oli täysin vahingoittumaton, toisin kuin vahinkotarkastaja arvailee.

 

Vakuutusyhdistyksen vahinkotarkastajat totesivat 31.3. ja 3.4.2006 käydessään palopaikalla vahingon tapahtuneen ja kehottivat käynnistämään seulan korjaamiseksi tarvittavat purku- ja kunnostamistyöt. Teknistä tutkimusta ei suoritettu eikä poliisia pyydetty palopaikalle. Puolitoista viikkoa myöhemmin toinen vakuutustarkastajista tuli seulan remontointipaikalle. Tuolloin seulaa oli jo purettu, siivottu ja uutta osaa laitettiin paikalleen. Tarkastaja alkoi vasta tuolloin aprikoimaan seulan syttymissyytä täysin jälkijättöisesti. Todisteet palosta olivat vaihtolavalla ja kaatopaikalla, hänen omasta kehotuksestaan aloitetun remontin vuoksi. Näin vakuutusyhdistys keksi vastuusta vapauttavan syyn olla korvaamatta aiheutunutta vahinkoa.

  

 

Vakuutusyhdistys viittaa asiassa käytyyn kirjeenvaihtoon ja toteaa, että asiassa on riidanalaista se, onko rahdinkuljettajan menettely ollut sellaista, että se synnyttäisi vakuutusyhdistykselle korvausvastuun. Vakuutusyhdistys katsoo, ettei vakuutuksenottajan edustajalla ole ollut minkäänasteista tuottamusta paloa edeltävissä toimissa eikä hänen ole ollut mahdollista ottaa toiminnassaan huomioon, että tulipalo olisi todennäköinen seuraus suoritetuista toimenpiteistä. Vakuutuksenottajan edustaja on menetellyt toiminnassaan huolellisen miehen tavoin pyrkien seulan moottorin käynnistämällä lämmittämään moottoria ja seulan hydrauliikkaa siten, ettei seulan vähäinen siirto kuljetuslavetille aiheuttaisi vallinneessa pakkassäässä moottorille tai seulan hydrauliikalle vaurioita, vaan moottori ja hydrauliikka olisivat siten lämmenneet kuin dieselmoottorikäyttöisiä työkoneita tai ajoneuvoja on totuttu lämmittämään.

 

Vakuutusyhdistys viittaa edelleen tiekuljetusvakuutuksen vahinkolautakunnan lausuntoon, jossa on ollut vastaavanlaisen tilanne. Kyseisessä tapauksessa oli kysymys linja-auton hinauksesta tilanteessa, jossa linja-auto ei lähtenyt käyntiin eikä sitä akun lataamisenkaan jälkeen saatu käymään edes puomilla vetämällä. Perille tultaessa havaittiin linja-auton moottorin kuitenkin vaurioituneen. Merkittävää lautakunnan lausunnossa on kannanotto, ettei hinausliike ole ollut tietoinen kuljetuksen kohteena olleen linja-auton vian laadusta eikä myöskään konevika voinut olla todettavissa sellaisessa tarkastuksessa, joka hinausta suorittavan liikkeen on kohtuudella suoritettava ennen kuin hinaustehtävää ryhdytään suorittamaan. Hinaustointen on katsottu tulleen suoritetuksi asianmukaisessa järjestyksessä ja normaaliin tapaan. Lautakunta päätyi siihen, että vahinko on johtunut linja-autossa olleesta tiekuljetussopimuslain 28 §:n tarkoittamasta virheestä eikä rahdinkuljettaja ollut vastuussa syntyneestä vahingosta.

 

Käsiteltävässä tapauksessa on riidatonta, että seulalle sattunut vahinko on syntynyt kuljetustehtävää suoritettaessa, jolloin sovelletaan tiekuljetussopimuslain säännöksiä. Vakuutuksenottajan ei voida katsoa olleen tietoinen, että käynnistettävässä seulassa olisi mitään vikaa, koska seulaan oli tehty perushuolto- ja kunnostustöitä. Kuljetustehtävän täyttämisessä on kysymys seulan siirtämisestä korjaamolta työmaalle, jolloin vahva presumptio on, että rahdinkuljettaja voi lähteä siitä, että seula on kunnossa ja se voidaan kunnossa olevana normaalisti käynnistää.

 

Seulassa ollut sähkölaitevika, joka vakuutusyhdistyksen käsityksen mukaan palon on aiheuttanut, ei ole ollut millään tavoin todettavissa sellaisessa seulan tarkastuksessa, joka kuljetusta suorittavan liikkeen kohtuudella tulee suorittaa ennen kuljetustehtävän suorittamista. Asiassa ei ole väitettykään, ettei seulan moottorin käynnistämistä olisi tehty asianmukaisessa järjestyksessä normaaliin tapaan. Vakuutuksenottajan edustajan menettelyssä ei ole ollut mitään normaalista poikkeavaa eikä käynnistystä voi tehdä virheellisesti, kun moottori kerran on lähtenyt käyntiin. Tuottamusta kuljetusliikkeen vastuun perusteeksi ei ole olemassa.

 

Se, mitä seulalle on tapahtunut moottorin käynnistyttyä eli että se on syttynyt palamaan, ei voi olla rahdinkuljettajan puolelta huomioon otettava seuraamus seulan käynnistämisestä. Rahdinkuljettajalla on ollut tehtävää suorittaakseen perusteltu syy hakea seulan käynnistämisen jälkeen kuljetusalusta 100 metrin päästä seulan lähelle, jotta seula voidaan ajaa lavetille. Vahinkoa kärsinyt ei ole antanut vakuutuksenottajayritykselle mitään ohjeita seulan kuljettamisen tai käynnistämisen suhteen, jolloin rahdinkuljettaja on voinut menetellä normaaliin tapaan.

 

Tiekuljetussopimuslain 28 §:ssä todistustaakka siitä, että vahingoittuminen on johtunut mm. tavaran puutteellisesta laadusta, on asetettu rahdinkuljettajalle. Tosiseikastosta on suoraan pääteltävissä, että vahingoittuminen on johtunut tavaran puutteellisesta laadusta tai olosuhteesta, jota rahdinkuljettaja ei ole voinut välttää ja jonka seurauksia hän ei ole voinut ehkäistä.

 

Sillä seikalla, että seulan sähkölaitteet ovat palossa tuhoutuneet, ei voi olla asian arvostelun kannalta merkitystä, vaikka lausunnonpyytäjän kirjelmässä niin halutaan väittää. Lausunnonpyytäjän kirjelmässä todetaan, ettei palo ole voinut syttyä hyd­rauliikkapuolelta tai dieselmoottorin pinnalle mahdollisesti valuneesta polttoaineesta, koska oli pakkaskeli ja kaikki paikat olivat kylmiä. Jäljelle ei jää muita vaihtoehtoja kuin sähkölaitevika, koska seula ei materiaalinsa vuoksi ole helposti syttyvä. Asian ratkaisun kannalta ei ole merkityksellistä, etteivät palaneet sähköjohdot ole tallella.

 

Erikseen voidaan todeta vakuutuksenottajan edustajan todenneen, että käynnistinmoottori piti normaalia ääntä, jolloin kuljettaja ei ole voinut tehdä käynnistämisen yhteydessä mitään tavallisuudesta poikkeavia johtopäätöksiä.

Rahdinkuljettajan edustaja on toiminut tilanteessa "huolellisen miehen tavoin" eikä ole voinut vaikuttaa seulassa itsessään olleen vian vuoksi sattuneen tulipalon syntymiseen. Rahdinkuljettajalla ei siten ole toiminnassaan huolimattomuutta tai laiminlyöntiä ja koska tuottamus puuttuu kokonaisuudessaan, rahdinkuljettajalla ei ole vastuuta syntyneestä vahingosta.

 

 

Vakuutusyhdistyksen vastineen johdosta lausunnonpyytäjä toteaa pitävänsä täysin kiinni kannastaan. Vakuutusyhdistyksen toimitusjohtaja sekä vakuutustarkastaja ovat jo käytännössä myöntäneet korvausvelvollisuutensa tarjoamalla puhelimitse lausunnonpyytäjän toimitusjohtajalle korvauksena palosta aiheutuneesta vahingosta ensin 20 000 euroa ja sitten 25 000 euroa, mutta lausunnonpyytäjä ei ole pitänyt eikä hyväksynyt korvausta riittävänä.

 

Lausunnonpyytäjä katsoo vahingon johtuvan huolimattomuudesta, koska kone oli yksin valvomattomana. Valvomattomuus antoi palolle aikaa ja voimaa levitä suurta tuhoa aiheuttaen. Seula on kuitenkin todella huonosti palava eli palon aiheuttamat tuhotkin jo todistavat huolimattomuuden puolesta.

 

Vakuutuksenottajan työntekijä laittoi seulan käyntiin ja jätti sen yksin, täysin vartioimatta ja ilmeisestikin ilman näköyhteyttä, koska palosta aiheutunut savu olisi jo hälyttänyt minimoimaan vahingon satakertaisesti. Kone laitetaan normaalisti käymään ennen ajoa muutamaksi minuutiksi niin, että se lämpenee. Lausunnonpyytäjä katsoo J.Y:n aiheuttaneen huolimattomuudellaan seulaan näin mittavan vahingon, jota ei olisi päässyt tapahtumaan, jos kuljettaja olisi valvonut tilannetta asianmukaisesti. Vakuutusyhdistys ei ole kyennyt muuhun kuin arvailuun. Sillä on asiasta näyttötaakka, jota se ei ilmeisesti pysty tekemään.

 

Palolaitoksen paikalla olleen palomestarin antamasta arviosta vakuutusyhdistys ei saa juridista tukea. Palomestari kertoi lausuntonsa tapahtuneesta olleen vain arvailua, joka tehdään aina papereihin. Hänen mukaansa kyseessä ei ole tutkittu tieto. Seulan pystyy normaalisti käynnistämään, mutta tätäkään työkonetta ei saa jättää yksin käymään tai huutamaan kuten jokainen kuljetusalan ja koneiden kanssa työskentelevä tietää. Kone on kone ja aina voi sattua jotain. Seula on ollut tapahtumahetkellä kuljetusliikkeen vastuulla ja kuljetusliikkeellä on ollut työhönsä liittyvä, voimassa oleva vakuutus vahinkojen varalta. Lausunnonpyytäjällä on talteen otettuna sähkökaapeli, josta vakuutusyhdistys väitti palon alkaneen. Tämän väitteen lausunnonpyytäjä pystyy kumoamaan. Siitä, oliko vika sähkölaitteissa, ei ole näyttöä. Myöskään siitä, oliko seulan moottoritilassa jotakin sinne kuulumatonta, ei ole näyttöä. Seula on rakenne, joka on öljyineen, moottoreineen ja sähkökaappeineen niin huonosti palava kone, etenkin kylmänä ja puhtaana, että pitää olla todella taitava pyromaani, joka onnistuu seulan tuhoamaan tulella.

 

 

Vakuutusyhdistys viittaa aiempaan lausuntoonsa, jossa on otettu kantaa lausunnonpyytäjän uudessa lausunnossa esittämiin seikkoihin.

 

Lausunnonpyytäjä on lisäksi vedonnut lausunnossaan korvausneuvotteluihin, joiden yh­teydessä olisi keskusteltu korvaussummista. Lausunnonpyytäjä ei voi vedota millään tavoin korvausmäärää koskeviin neuvotteluihin, kun tuossa vaiheessa kaikki asian yksityiskohdat eivät olleet selvillä ja kun ne selvisivät, kävi ilmi, että korvattavuudelta puuttuu kokonaisuudessaan peruste.

 

Lausunnonpyytäjä kiistää vakuutusyhdistyksen esiintuoman tiekuljetusvakuutuksen vahinkolautakunnan päätöksen asiaan vaikuttamattomana. Esitetty tapaus heijastaa kuitenkin selväpiirteisesti tiekuljetusvakuutuksen korvausalaa ja vastaa oikeuskäytäntöä, jolla myös tuomioistuinasioissa on lain tulkintaa ohjaava vaikutus.

 

Lausunnonpyytäjä on kritisoinut J.Y:n menettelyä siltä osin, että hän on jättänyt seulan yksin ja vartioimatta. Näin ei ole asianlaita. Seulan käynnistäminen on ollut kuljetustehtävän suorittamiseksi välttämätön esitoimenpide ja tämänkin toimenpiteen J.Y. on tehnyt ajatellen lausunnonpyytäjän etua nimenomaan siltä kannalta, että hän on käynnistänyt seulan kylmissä olosuhteissa lämpenemään, jotta seulalle ei aiheutuisi minkäänlaista vauriota. Toinen välttämätön esitoimi kuljetustehtävälle on ollut lavetin siirto seulan lähelle sitä varten, että seula voidaan ajaa lavetin päälle. Suorittamalla näitä toimia J.Y. on toiminut täysin normaalilla tavalla eikä näissä yhteyksissä ole tapahtunut seulan valvonnatta jättämistä.

On täysin riidatonta, että seula on todella vaikeasti palava esine. J.Y:llä ei ole voinut olla kuljetustehtävää suorittaessaan tai siihen ryhtyessään ja kuljetustehtävälle välttämättömiä esivalmisteluja suorittaessaan muuta tietoa seulan tai yleensä seulojen ominaisuuksista ja niiden paloherkkyydestä kuin mitä lausunnonpyytäjä on esittänyt. Mikäli kuljetusliikkeen tiedossa olisi ollut, että kuljetuksen kohteena olisi paloherkempi laite, tällaisessakaan tapauksessa kuljetusliikkeen toiminnassa ei ole moitittavuutta, koska kuljetusliikkeen toimialaan kuuluu laitteen käynnistäminen, jotta laite voidaan siirtää kuljetusta varten lavetille.

 

On täysin selvää, ettei kuljetusliikkeen lähtökohtana voi olla erilaisia koneita ja laitteita kuljettaessaan, että laitteen syttyminen palamaan olisi kaikissa tilanteissa normaalissa tapahtumainkulussa huomioon otettava seikka. Se seikka, että laite kuljetuksen yhteydessä ylipäätänsä syttyy palamaan, on harvinaista ja tässä asiassa toteutunut tapahtumainkulku, jossa riidattomasti lähes absoluuttisen palamattomaksi todettu seula syttyy palamaan, ei ole lainkaan ennalta arvattavissa oleva tapahtumainkulku, minkä vuoksi kuljetusliikkeen tuottamuksen raja on nostettava hyvin korkealle. Missään tapauksessa ei ole kysymys lausunnonpyytäjän väittämästä kuljetusliikkeen ja J.Y:n törkeästä huolimattomuudesta.

 

 

Lausunnonpyytäjä toteaa vielä, että vakuutusyhdistys on ilmeisesti unohtanut, että sille kuuluu näyttötaakka, eikä vahinkoa kärsineelle.

 

Korvaussummista keskusteltiin lausunnonpyytäjän toimitusjohtajan ja vakuutusyhdistyksen toimitusjohtajanvälillä. Keskustelun jälkeen vakuutustarkastaja oli saanut tehtäväkseen tarjota lausunnonpyytäjälle korvauksena vahingosta 20.000 euroa, ja kun lausunnonpyytäjä ei tätä korvaussummaa hyväksytty vakuutusyhdistys esitti korvaussummaksi 25.000 euroa ja ilmoitettiin, että se on heidän maksimikorvauksensa ja ellei lausunnonpyytäjä tähän tyydy, asia voi heidän puolestaan mennä oikeuteen tai lautakuntaan. Korvaustarjous ei siis suinkaan ollut missään neuvotteluvaiheessa, vaan vakuutusyhdistys oli jo myöntänyt korvausvelvollisuutensa tarjoamalla kahta eri summaa korvaukseksi. Vakuutusyhdistys väittää vielä, etteivät kaikki yksityiskohdat olleet selvillä tuolloin. Lausunnonpyytäjä ihmettelee, mitä asioita on selvinnyt sen jälkeen. Kyllä kaikki oli tuolloin jo täysin selvillä ja tiedettiin myös, etteivät vakuutusyhtiöt taatusti lähde jakelemaan korvauksia keskeneräisistä asioista.

 

On päivänselvää ja kiistatonta, että vakuutuksenottajan kuljettaja J.Y. jätti seulan yksin ja vartioimatta, josta aiheutui se, että vahinkojen määrä satakertaistui. Kukaan ei ole väittänyt J.Y:n aiheuttaneen vahinkoa tahallaan, vaan vahinko aiheutui lähinnä huolimattomuudesta.

 

Tässä tapauksessa syttymissyy jää valitettavasti arvoitukseksi, koska vakuutusyhdistyksen tarkastajat siivouttivat vahingon jälkeen vahinkokohteen sanoen asian olevan täysin selvän. Lausunnonpyytäjällä uskottiin vakuutustarkastajien lupaus asian selvyydestä, niinpä palanutta seulaa alettiin purkamaan ja remontoimaan. Vakuutusyhdistyksen toimitusjohtaja hämmästeli alaistensa menettelyä keskustellessaan lausunnonpyytäjän toimitusjohtajan kanssa ja myönsi, että palon syttymissyy olisi pitänyt ensin tutkia kunnolla eikä antaa lupaa aloittaa seulan vaurioiden korjaamista.

 

Palosta aiheutuneet vahingot olisivat äärettömän paljon vähäisemmät, mikäli seulan kyytiin ajamisen aikana valvonta olisi ollut edes jonkinlaista. Seulan vähäinen palava aine, joka on jostain syystä syttynyt, on kumia. Kumimatto, kaapeleiden eristeet tai öljypalon sytyttäminä kumimatto, kaapelijohdot aiheuttavat palaessaan mustan, voimakkaan savun ja käryn. Pienikin palo aiheuttaa sellaisen määrän savua ja käryä, että mikäli valvonta olisi pelannut millään lailla, sitä ei olisi voinut olla huomaamatta seulan verkko-ovien läpi. Koska seula on tela-alustainen on selvää, että sen käynnistäminen kuuluu asiaan kyytiin lastaamisen yhteydessä. Lausunnonpyytäjä kyseenalaistaa käynnissäoloajan, joksi mainittiin 10–15 minuuttia. Raskas dieselmoottori ei lämpene palavaan tilaan tuossa ajassa. Joka tapauksessa konetta ei saa jättää yksin käymään, koska aina on riski olemassa, että jotain voi sattua, kun kyseessä ovat koneet.

 

Lausunnonpyytäjä on vienyt asian myös Vakuutusvalvontaviraston käsiteltäväksi. Lausunnossaan 10.1.2007 Vakuutusvalvontavirasto totesi, että laissa tai viraston antamissa ohjeissa ei ole säännöksiä siitä, miten vahinkotarkastus tulisi suorittaa. Tässä tapauksessa vakuutusyhdistyksen edustaja antoi lausunnonpyytäjälle luvan alkaa kartoittaa vaurioita ja selvitellä asiaa jo ennen vahinkotarkastajan käyntiä. Kun vahinkotarkastaja tuli ensimmäiselle käynnille, purkutyöt oli jo aloitettu. Tarkastaja antoi luvan jatkaa purku- ja korjaustöitä. Vahingon syy jäi varmuudella selvittämättä.

 

Vakuutusvalvontavirasto totesi, että asiakkaan on aina vahinkotapahtuman jälkeen varattava vakuutusyhdistykselle mahdollisuus suorittaa vahinkotarkastus. Vakuutusyhdistys puolestaan päättää suorittaako sekä vahinkotarkastuksen ja missä laajuudessa. Jättäessään vahinkotarkastuksen suorittamatta kokonaan tai osittain vakuusyhdistys kantaa riskin siitä, että yhdistys ei mahdollisesti voi vedota korvauspäätöstä tehdessään sellaiseen seikkaan, joka olisi voitu vahinkotarkastuksessa havaita.

 

 

Tiekuljetusvakuutuksen ehtojen kohdan 4.1 mukaan vakuutus kattaa näissä ehdoissa määrätyin rajoituksin sen vahingonkorvausvelvollisuuden, jonka alaiseksi vakuutuksenottaja tiekuljetussopimuksesta annetun lain perusteella voi kotimaisessa tai kansainvälisessä kuljetuksessa joutua ajoneuvolla korvausta vastaan tiellä tapahtuneen tavaran kuljettamisen yhteydessä tavaralle aiheutuneesta katoamisesta, vähentymisestä tai vahingoittumisesta taikka tavaran luovutuksen viivästymisestä.

 

Tiekuljetussopimuslain 27 §:n mukaan rahdin­kuljettaja on vastuussa tavaran katoamisesta, vähentymisestä tai vahingoittumisesta sen kuljetettavaksi ottamisen ja luovuttamisen välisenä aikana.

Saman lain 28 §:n mukaan rahdinkuljettajalla ei ole 27 §:ssä tarkoitettua vastuuta, jos hän näyttää, että katoaminen, vähentyminen, vahingoittuminen tai tavaran luovutuksen viivästyminen on johtunut lähettäjän tai vastaanottajan virheestä tai laiminlyönnistä, tai muuten kuin rahdinkuljettajan virheen tai laiminlyönnin johdosta antamista ohjeista, tavaran puutteellisesta laadusta tai olosuhteesta, jota rahdinkuljettaja ei ole voinut välttää ja jonka seurauksia hän ei ole voinut ehkäistä.

 

Lautakunnan käytettävissä olevista asiakirjoista ilmenee, että vakuutuksenottaja on ottanut kuljetettavakseen lausunnonpyytäjän omistaman rumpuseulan. Vakuutuksenottajan palveluksessa oleva kuljettaja käynnisti 31.3.2005 vakuutuksenottajayrityksen pihalla olleen seulan lämmittääkseen sen moottorin ja hydrauliikan siten, ettei seulan siirto kuljetuslavetille aiheuttaisi moottorille tai hydrauliikalle vaurioita. Tämän jälkeen kuljettaja lähti hakemaan noin 100 metrin päästä kuljetusalustaa. Kuljettajan arvion mukaan seula oli ollut käynnissä 10–15 minuuttia, minä aikana se syttyi palamaan. Paloa yritettiin sammuttaa käsisammuttimilla, mutta se ei sammunut. Paikalle hälytettiin palokunta, joka sai palon sammutetuksi. Pelastuslaitoksen onnettomuusselosteessa tulipalon syyksi arvioitiin laitteen vikaa, sähkölaitteen oiko- tai maasulkua ja tarkemmaksi syyksi vikaa sähkölaitteissa. Tarkempaa tietoa palon syttymissyystä ei ole, koska sähkölaitteita ei ole tarkemmin tutkittu.

 

Tässä tapauksessa on riidatonta, että vahingon sattuessa rahdinkuljettajan tiekuljetussopimuslain mukainen vastuu oli alkanut. Tiekuljetussopimuslain mukainen vastuu on luonteeltaan ankaraa vastuuta tietyin laissa luetelluin poikkeuksin. Rahdinkuljettaja on pääsäännön mukaisesti vastuussa vahingoista, jotka sattuvat kuljetettavaksi ottamisen ja luovuttamisen välisenä aikana. Vastuusta vapautuminen on mahdollista vain, jos rahdinkuljettaja voi osoittaa, että vahinko on johtunut tietyistä laissa mainituista syistä. Korvausvastuun syntyminen ei edellytä rahdinkuljettajan huolimattomuutta.

 

Tässä tapauksessa on erimielisyyttä siitä, onko vahinko aiheutunut tavaran puutteellisesta laadusta eli siitä, että tavarassa on ollut virhe tai puute, joka on lisännyt sen vaurioalttiutta. Vakuutusyhdistys on vedonnut myös siihen, että vahinko olisi aiheutunut olosuhteista, joita rahdinkuljettaja ei ole voinut välttää ja jonka seurauksia se ei ole voinut ehkäistä.

 

Jos rahdinkuljettaja vetoaa tiekuljetussopimuslain 28 §:n vastuuvapausperusteisiin, hänen on pystyttävä osoittamaan, että vahinko on aiheutunut sellaisista syistä tai olosuhteista, joista hän ei ole vastuussa.

 

Tässä tapauksessa kuljetettava laite on syttynyt palamaan ennen kuin se on lastattu kuljetusalustalle. Kuljettajan ei ole väitetty toimineen virheellisesti seulaa käynnistäessään. Myöskään ei ole väitetty, että tulipalo olisi aiheutunut jostain seulan ulkopuolisesta syystä. Näin ollen on kiistatonta, että tulipalo on aiheutunut kuljetettavan tavaran omasta ominaisuudesta. Tulipalon tarkalla syttymissyyllä ei tämän vuoksi ole merkitystä asiaa arvioitaessa. Koska tulipalo on aiheutunut kuljetettavan tavaran omista ominaisuuksista, voidaan katsoa, että vahinko on aiheutunut tavaran puutteellisesta laadusta, joka ei ole ollut rahdinkuljettajan tiedossa.

 

Vahingon ei kuitenkaan voida katsoa aiheutuneen tavaran puutteellisesta laadusta, mikäli vahinko olisi ollut estettävissä sellaisella huolenpidolla, mitä rahdinkuljettajalta voidaan odottaa. Kuljettaja on tässä tapauksessa toiminut asianmukaisesti käynnistäessään seulan ennen sen siirtämistä kuljetusalustalle. Osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että rumpuseula, etenkin talviaikaan kylmänä ja juuri puhdistettuna, on erittäin huonosti syttyvä esine. Näin ollen kuljettajalla ei ole ollut mitään perusteita epäillä, että rumpuseula voisi syttyä palamaan sinä aikana, kun hän oli poissa sen läheisyydestä noutamassa kuljetusalustaa. Heti, kun tulipalo on havaittu, sitä on pyritty sammuttamaan ja vahinkoja rajoittamaan, mutta tässä ei ole käsisammuttimilla onnistuttu.

 

Edellä olevan perusteella lautakunta katsoo, että vahingon syynä on tässä tapauksessa ollut kuljetettavan tavaran puutteellinen laatu eikä vahinko olisi ollut estettävissä sellaisella huolenpidolla, mitä rahdinkuljettajalta kyseisessä tilanteessa on voitu odottaa. Kuljettajan ei myöskään voida todeta aiheuttaneen vahinkoa huolimattomuudellaan. Tämän vuoksi lautakunta pitää vakuutusyhdistyksen päätöstä asianmukaisena.

 

Lausunnonpyytäjä on vedonnut myös siihen, että vakuutusyhdistyksen puolesta hänelle olisi jo luvattu korvausta vahingosta. Lautakunnan käytettävissä olevan selityksen perusteella ei kuitenkaan voida katsoa, että asiassa olisi syntynyt osapuolia sitova sopimus vahingon korvaamisesta.