Tapahtumatiedot

Asiakkaalla (jäljempänä A) oli vuonna 2001 henkilöautonsa liikennevakuutuksessa 70 %:n bonus. Oman autonsa lisäksi hänellä oli B Oy:ltä työsuhdeauto, jonka liikennevakuutuksessa oli 30–40 %:n bonus. A omistaa B Oy:n osittain.

A myi autonsa ja kysyi vakuutusyhtiöltään, voidaanko hänen liikennevakuutuksensa 70 %:n suuruinen bonus siirtää hänen työsuhdeautonsa vakuutukseen. Vakuutusyhtiön edustaja oli virheellisesti ilmoittanut tällaisen siirron olevan mahdollinen, ja A:n vakuutuksen bonus siirrettiin B Oy:lle loppuvuonna 2001. Tässä vakuutusyhtiössä on 21.2.2002 alkanut B Oy:n ottama liikennevakuutus, jonka maksussa oli huomioitu A:n siirtämä bonus.

Vuoden 2012 alussa B Oy:n liiketoiminta oli loppuvaiheessa. A osti työsuhdeautonsa B Oy:ltä itselleen ja vakuutti sen edelleen samassa vakuutusyhtiössä. A ja B Oy pyysivät vakuutusyhtiötä siirtämään liikennevakuutuksen 70 %:n bonuksen B Oy:ltä takaisin A:lle. Vakuutusyhtiön kieltäydyttyä A reklamoi ja kertoi mm., että vuonna 2001 tapahtuneen siirron yhteydessä vakuutusyhtiöstä oli ilmoitettu siirron olevan mahdollinen myös takaisinpäin. A ei ymmärrä, miten hän voisi kymmenien kolarittomien vuosien jälkeen menettää bonuksensa ja päätyä samaan asemaan kuin ajokortin juuri saanut kuljettaja.

Valitus

Vuonna 2001 vakuutusyhtiön edustaja ilmoitti, että bonukset voi siirtää osakeyhtiölle ja myöhemmin sieltä takaisin A:lle. Keskustelu käytiin vakuutusyhtiön konttorilla; se oli lyhyt eikä siitä tehty muistiinpanoja. A:n käsityksen mukaan vakuutusvirkailija ei vain ollut ajan tasalla.

Vakuutusyhtiö katsoo vastineessaan, että B Oy/A ovat hyötyneet bonuksien siirrosta. Tässä ikään kuin rinnastetaan B Oy ja A. B Oy on toki jonkin verran hyötynyt, mutta A ei. Voitot on yhtiökokouksessa siirretty aiempien voittojen lisäykseksi, ja siellä ne ovat edelleenkin. Osinkoja on jaettu, mutta yleensä alle 10 % omasta vapaasta pääomasta. Vakuutusyhtiössä pystytään laskemaan, mikä on B Oy:n 70 %:n bonuksesta saaman hyödyn määrä verrattuna siihen tilanteeseen, että bonuksia ei vuonna 2001 olisi siirretty A:lta B Oy:lle. B Oy on valmis maksamaan näiden kahden eri laskutavan välisen erotuksen vakuutusyhtiölle siltä osin kuin maksut vielä ovat laskutettavissa.

A katsoo, että vakuutusyhtiö on myöntänyt virheensä, ja sen tulee ensisijaisesti palauttaa bonukset A:lle. Toissijaisesti vakuutusyhtiön tulee korvata A:lle aiheuttamansa vahinko eli erotus, joka syntyy liikennevakuutuksessa 70 %:n ja nollasta alkavan, vuosittain nousevan bonuksen välillä. Vuonna 2012 A:n liikennevakuutus nollabonuksin maksaa 865 euroa, 70 %:n bonuksin maksuksi tulisi A:n mukaan 233 euroa. Maksujen erotus tulee korvata vuoteen 2018 saakka, mihin asti A:n ajokortti on voimassa.

Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositus

Sovellettava sääntely

Liikennevakuutuslain 18 §:n 3 momentin mukaan liikennevakuutusmaksut on laskettava silmällä pitäen vakuutettujen etujen turvaavuutta kuitenkin siten, että vakuutusmaksujen on oltava kohtuullisessa suhteessa vakuutuksista aiheutuviin kustannuksiin ja että vakuutusmaksut yleensä ovat suuremmat niistä vakuutuksista, joista on jouduttu suorittamaan korvausta.

Lainkohdan 4 momentin mukaan sosiaali- ja terveysministeriö voi antaa määräyksiä vakuutusten ja vahinkojen tilastoinnin perusteena olevasta riskien luokittelusta sekä vahingottomien vuosien perusteella annettavien vakuutusmaksujen alennusten ja vahinkojen perusteella tapahtuvien vakuutusmaksujen korotusten määräämisestä.

Sosiaali- ja terveysministeriön antaman ns. bonus­asetuksen (512/2002) 2 §:n mukaan vakuutusyhtiöllä tulee olla maksutaulusto, josta käy ilmi, miten vakuutuksen maksu määrätään vakuutettavaan riskiin liittyvien tekijöiden perusteella.

Vakuutusyhtiöllä tulee lisäksi olla bonusluokkataulukko, josta ilmenee, miten vakuutuksenottajan vakuutus sijoitetaan bonusluokkataulukkoon sekä miten vahingottomat vuodet ja vahingot vaikuttavat vakuutusmaksuun. Bonusluokkataulukon sijasta yhtiö voi käyttää jotain vastaavaa säännöstöä, jos vahingottomien vuosien ja vahinkojen vaikutus vakuutusmaksuun käy siitä selkeästi ilmi.

Asetuksen 4 §:n mukaan ajoneuvon vakuutukseen liittyvä vahinkohistoria voidaan siirtää toiseen saman vakuutuksenottajan laadultaan ja käytöltään samanlaisen ajoneuvon vakuutukseen.

Jos vakuutuksenottajana on yksityishenkilö, on vakuutuksenottajalla oikeus siirtää ajoneuvonsa vakuutukseen liittyvä vahinkohistoria toisen sellaisen laadultaan ja käytöltään samanlaisen ajoneuvon vakuutukseen, jossa vakuutuksenottajana on hänen puolisonsa, mikäli tällaista mahdollisuutta ei ole vakuutusehdoissa suljettu pois. Puolisolla tarkoitetaan myös henkilöä, jonka kanssa vakuutuksenottaja on rekisteröidyssä parisuhteessa. Puolisoksi katsotaan myös avopuoliso edellyttäen, että avioliitonomainen suhde on jatkunut vähintään kaksi vuotta tai että avopuolisoilla on yhteinen lapsi.

Jos vakuutus, jonka vahinkohistoria on siirretty toiseen vakuutukseen, jää voimaan, se on hinnoiteltava kuin vakuutus, jolla ei ole vahinkohistoriaa.

Vakuutussopimuslain 1 §:n mukaan lakia sovelletaan mm. liikennevakuutuslain mukaisiin vakuutuksiin, jollei liikennevakuutuslaissa toisin säädetä.

Vakuutussopimuslain 9 §:n mukaan jos vakuutuksenantaja tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

Mitä 1 momentissa säädetään, on vastaavasti voimassa, jos vakuutuksesta sen voimassaoloaikana on annettu puutteellisia, virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, joiden voidaan katsoa vaikuttaneen vakuutuksenottajan menettelyyn. Tämä ei kuitenkaan koske tietoja, jotka vakuutuksenantaja tai sen edustaja on vakuutustapahtuman sattumisen jälkeen antanut tulevasta korvauksesta.

Vakuutuslautakunnan toimivalta

Ohjesääntönsä 6 §:n mukaan Vakuutuslautakunta käsittelee liikennevakuutusta koskevia asioita vain, milloin siihen on erityisiä syitä.

Tässä asiassa on kysymys liikennevakuutuksen bonusten siirtämisestä. Vakuutuslautakunnan käsityksen mukaan liikennevahinkolautakunta ei ole toimivaltainen käsittelemään tämäntyyppisiä riitoja. Tämän vuoksi on erityisiä syitä käsitellä asiaa Vakuutuslautakunnassa.

Osapuolet ja B Oy:n asema

Tässä asiassa ratkaisusuositusta on pyytänyt A omasta puolestaan. B Oy, joka osakeyhtiönä on itsenäinen oikeushenkilö, ei ole osapuolena tässä asiassa. Ratkaisusuosituspyynnön mukaisesti Vakuutuslautakunta käsittelee tätä tapausta A:n ja vakuutusyhtiön välisenä riitana eikä anna tässä yhteydessä ratkaisu­suosi­tusta B Oy:n ja vakuutusyhtiön välisistä kysymyksistä.

Ratkaisu asiassa

A on vaatinut B Oy:lle vuonna 2001 siirtämiensä liikennevakuutuksen bonusten siirtämistä takaisin itselleen, omaan vakuutukseensa. Asiakkaan mukaan vakuutusyhtiön edustaja oli vuonna 2001 kertonut hänelle, että bonukset voisi myöhemmin siirtää takaisin A:n vakuutukseen. Vakuutusyhtiö on katsonut, ettei se ole voinut antaa yhtiönä tällaista sitoumusta, joskin yksittäistapaukselliset virheet ovat mahdollisia.On riidatonta, että bonusten siirtäminen B Oy:lle oli jo tuolloisen bonussääntelyn vastaista, ja vakuutusyhtiö on menetellyt tuottamuksellisesti hyväksyessään tällaisen siirron. Asiakkaan palautusvaatimus merkitsee siis samalla vaatimusta vuonna 2001 tehdyn virheellisen sopimusmuutoksen oikaisemisesta.

Vakuutusyhtiö on kieltäytynyt bonusten siirtämisestä vedoten nykyisin voimassa olevaan bonus­asetukseen. Asetus täsmentää liikennevakuutuksen maksun suuruuden määrittelemiseen liittyviä tekijöitä, joista on yleisen tason säännös liikennevakuutuslaissa. Maksusääntelyssä olennaista on vakuutettujen etujen turvaavuus ja toisaalta vahinkojen ja vahingottomien vuosien vaikutus maksuun; sääntely edistää lakisääteisen vakuutuksen vakuutuksenottajien tasapuolista kohtelua rajoittamalla vakuutusyhtiöiden oikeutta myöntää ja siirtää liikennevakuutuksen bonuksia. Vakuutuslautakunnan tulkinnan mukaan tähän bonussääntelyyn kuuluvia bonusten siirtorajoituksia ei kuitenkaan ole perusteltua tulkita niin tiukasti, että ne estäisivät vakuutusyhtiötä oikaisemasta sellaista yhtiön tuottamuksesta johtuvaa asiantilaa, joka oli virheellinen jo syntyessään ja on sitä edelleenkin. Tämä puoltaa sitä, että asiakkaan palautusvaatimusta on pidettävä oikeutettuna.

Lautakunta toteaa lisäksi, että liikennevakuutuksiin sovelletaan täydentävänä sääntelynä vakuutussopimuslakia. Vakuutussopimuslain esitöiden (HE 114/1993 vp.) mukaan liikennevakuutuksiin sovelletaan mm. vakuutussopimuslain 2 luvun määräyksiä vakuutuksesta annettavista tiedoista. Lautakunta katsoo, että liikennevakuutukseen sovelletaan muun muassa vakuutussopimuslain 9 §:n määräyksiä.

Asiassa ei ole ilmennyt syitä pitää A:n tapahtumienkulusta antamaa kertomusta epäuskottavana. Lautakunta katsoo näin ollen tilanteen synnyn johtuvan siitä, että vakuutusvirkailija on vuonna 2001 neuvonut A:ta virheellisesti kertomalla, että A:n bonukset voisi siirtää osakeyhtiölle ja palauttaa myöhemmin takaisin. 70 %:n bonuksen taloudellisen merkityksen suuruuden vuoksi lautakunta pitää todennäköisenä, että kyseinen väärä tieto on vaikuttanut A:n menettelyyn, ja oikeat tiedot saadessaan hän olisi järjestänyt bonuksensa voimassapysymisen jollain muulla tavalla. Myös vakuutussopimuslain 9 §:n perusteella A:n palautusvaatimusta on pidettävä oikeutettuna.

Näillä perusteilla Vakuutuslautakunta suosittaa, että vakuutusyhtiö palauttaa A:n liikennevakuutuksesta vuonna 2001 virheellisesti siirretyt bonukset takaisin hänen liikennevakuutukseensa.

Järjestelmäteknisistä tai vastaavista syistä johtuen on mahdollista, että tällainen oikaiseminen ei käytännössä enää onnistu. Siksi lautakunta suosittaa toissijaisesti, että vakuutusyhtiö korvaa virheestään A:lle aiheutuvan vahingon, jos bonusten palauttaminen A:n vakuutukseen ei ole mahdollista. Lautakunta suosittaa, että vakuutusyhtiö maksaa tällöin A:lle vuodesta 2012 alkaen vuoteen 2018 saakka vuosittaisena vahingonkorvauksena määrän, joka vastaa 70 %:n bonuksesta alkaneen liikennevakuutuksen ja uuden vakuutuksen bonuksesta alkaneen liikennevakuutuksen maksujen kulloistakin erotusta. Tällöin uutena alkaneen vakuutuksen bonuksen kasvaminen vahingottomien vuosien myötä alentaa vakuutusyhtiön vuotuisen vahingonkorvausvelvollisuuden määrää.

Tämän ratkaisusuosituksen antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Taipale, jäsenet Sario, Vaitomaa ja Uimonen sekä varajäsen Vuori. Sihteerinä toimi Raulos.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA