Tapahtumatiedot

Kiinteistö Oy T:n omistamaan kiinteistöön oli vahvistettu kiinnitys yhteensä 4 000 000 euron panttikirjoihin, jotka oli luovutettu pankille Kiinteistö Oy T:n 3 085 000 euron velkakirjalainan vakuudeksi. Kiinteistö Oy T:n rakennus oli tuhoutunut tulipalossa 28.5.2012. Vahingon johdosta panttioikeuden haltijana ollut pankki oli vaatinut vakuutusyhtiöltä 15.6.2012 ja uudelleen 2.8.2012 vakuutuskorvauksen maksamista itselleen.

Vakuutusyhtiön ja Kiinteistö Oy T:n välille oli syntynyt riita vahingon korvaamisesta, koska vakuutusyhtiö oli katsonut saaneensa vakuutussopimusta tehtäessä Kiinteistö Oy T:ltä väärän tiedon vakuutetun kiinteistön rakennusluokasta. Väärä tieto oli vaikuttanut olennaisesti vakuutusmaksun määrään, minkä perusteella vakuutusyhtiö ilmoitti korvaavansa vain 57 % vahingon määrästä. Vakuutusyhtiö oli maksanut näin laskemansa ja vielä arvonlisäveron osuudella vähennetyn 1 499 687,80 euron vakuutuskorvauksen pankille 8.8.2012.

Pankki oli vaatinut 14.12.2012 vakuutusyhtiöltä vielä jäljellä olleen saatavansa määrää eli 1 210 322,34 euron lisäkorvausta vedoten siihen, ettei se ollut tiennyt vakuutushakemuksen väitetystä puutteellisuudesta. Vakuutusyhtiö on myöntänyt olevansa korvausvelvollinen pantinhaltijana olevalle pankille ja ilmoittanut

18.3.2013 lisäkorvauksen määräksi 1 094 227,65 euroa. Vakuutusyhtiö on kuitenkin katsonut, että sillä oli vakuutussopimuslain 75 §:n 4 momentin nojalla saman määräinen takautumisoikeus Kiinteistö Oy T:a kohtaan. Tämän vuoksi vakuutusyhtiö oli vaatinut pankkia siirtämään sille korvausta vastanneelta osalta velkakirjalainaan perustuneet saatavansa ja, pankin ensisijaista vakuusoikeutta rajoittamatta, siirrettävän saatavan vakuudeksi luovutetut panttikirjat.

Pankki, joka ei ollut hyväksynyt arvonlisäveron osuuden vähentämistä vakuutuskorvauksesta, ei suostunut vakuutusyhtiön vaatimukseen saatavan siirrosta ja panttikirjojen luovuttamisesta. Pankin valituksesta antamassaan ratkaisussa VKL 248/13 Vakuutuslautakunta on katsonut, ettei vakuutusyhtiöllä ollut vakuutusehtojensa mukaan oikeutta vähentää korvauksesta arvonlisäveron osuutta. Pankille maksettavan korvaussuorituksen perusteella vakuutusyhtiölle syntyi oikeus ottaa mahdollinen vakuutussopimuslakiin perustuva vakuutuksenottajaan kohdistunut takautumissaatavansa pantin arvosta. Kyseinen saamisoikeus oli syntynyt suoraan vakuutussopimuslain nojalla, joten panttioikeuden syntyminen ei edellyttänyt saamisoikeuden todentavaa velkakirjaa ja panttaustahdonilmaisua. Myöskään pankki ei ollut velvollinen siirtämään vakuutusyhtiölle sen vaatimaa vakuutuksenottajan ja pankin välistä velkasuhdetta osoittanutta velkakirjaa. Lautakunta on katsonut, että korvauksen loppuosan saadakseen pankin tuli kuitenkin luovuttaa vakuutusyhtiölle sen takautumissaatavan turvaamiseksi vakuutuskorvausta vastannut määrä Kiinteistö Oy T:ltä saamiaan panttikirjoja, jotka olivat etuoikeusjärjestykseltään pankin haltuun jääviä panttikirjoja huonommalla sijalla. Vakuutusyhtiö ei ollut velvollinen maksamaan pankin vaatimaa viivästyskorkoa, kun sille ei ollut luovutettu sen vaatimia panttikirjoja.

Asian lautakuntakäsittelyn jälkeen vakuutusyhtiö oli 9.10.2014 maksanut pankille loppuosan korvauksesta eli 1 210 322,34 euroa. Pankki oli puolestaan luovuttanut 21.10.2014 kaikki panttikirjat vakuutusyhtiölle pidättäen kuitenkin pantti-oikeuden Kiinteistö Oy T:n velan maksamattomiin korkoihin. Kiinteistö Oy T oli maksanut loput luottosopimuksen mukaiset korot pankille 10.11.2014.

Pankin ja vakuutusyhtiön välille on kuitenkin syntynyt erimielisyys vakuutusyhtiön velvollisuudesta maksaa viivästyskorkoa 9.10.2014 suorittamalleen korvauksen loppuosalle. Pankki on vedonnut siihen, että se oli vakuutusyhtiön 18.3.2013 tekemän panttikirjoja koskeneen vaatimuksen johdosta ilmoittanut 22.3.2013 vakuutusyhtiölle kirjanneensa vakuutusyhtiön panttioikeuden 19.3.2013 järjestelmiinsä, jonka jälkeen korvaus olisi voitu viimeistään maksaa.

Asiakkaan valitus

Pankki on pyytänyt Vakuutuslautakunnalta uutta ratkaisusuositusta vaatien vakuutusyhtiötä korvaamaan vakuutussopimuslain 70 §:n perusteella korkolain 4 §:n mukaista viivästyskorkoa 1 210 322,34 eurolle:

1) ensisijaisesti ajalta 14.1.2013 - 9.10.2014 yhteensä 151 970,06 euroa tai

2) toissijaisesti ajalta 19.4.2013 - 9.10.2014 yhteensä 134 992,39 euroa.

Mikäli lautakunta katsoi, että viivästyskoron maksuvelvollisuus alkoi muusta, kuin yllä mainituista päivistä, pankki on pyytänyt ratkaisusuositusta myös siitä.

Pankki on lausunut, että vakuutusyhtiö oli maksanut korvauksena 3 130 000 euron määräisestä vahingosta 1 449 687,80 euroa 8.8.2012. Pankin jäljelle jäänyt saatava oli ollut pääomaltaan 1 210 322,34 euroa. Pankki oli vaatinut vakuutusyhtiöltä sähköpostilla 14.12.2012 täysimääräistä korvausta, koska sen velkakirjaan perustuneet saatavat vahinkohetkellä olivat olleet pienemmät kuin vakuutusyhtiön vahvistama vahingon määrä. Asiasta oli käyty 12.2.2013 - 26.3.2013 keskustelua vakuutusyhtiön kanssa, joka oli 18.3.2013 vaatinut Kiinteistö Oy T:n velkakirjalainan siirtämistä pantteineen itselleen. Pankki oli ilmoittanut vakuutusyhtiölle 22.3.2013, että se oli riitaisenakin ottanut vastaan ja kirjannut vakuutusyhtiön panttioikeuden järjestelmäänsä 19.3.2013.

Vakuutuslautakunnan ratkaisusuosituksen jälkeen vakuutusyhtiö on maksanut pankille 1 210 322,34 euroa 9.10.2014, mutta kehottanut pankkia pyytämään täsmennettyä ratkaisusuositusta viivästyskoron osalta. Pankki on todennut vakuutusyhtiön pyynnön mukaisesti kohdistaneensa maksun kokonaisuudessaan luoton pääomaan ja luovuttaneensa kaikki panttikirjat vakuutusyhtiölle 21.10.2014 pidättäen panttioikeuden velkakirjan maksamattomiin korkoihin. Kiinteistö Oy T on maksanut velkakirjan korot 10.11.2014, mistä on samana päivänä ilmoitettu vakuutusyhtiölle.

Pankki on todennut lautakunnan ratkaisusuosituksen perustuneen viivästyskoron osalta ilmeisesti korkolain 10 § 1 momenttiin ja vakuutussopimuslain 70 §:ään. Vakuutusyhtiön panttioikeus kiinteistöön voi perustua vain joko maakaaren (MK) 17 luvun tai MK 20 luvun mukaiseen panttioikeuteen. Pankin käsityksen mukaan vakuutusyhtiön panttioikeus Kiinteistö Oy T:n kiinteistöön oli MK 20:1 §:n mukainen niin sanottu lakisääteinen panttioikeus, joka syntyy suoraan vakuutussopimuslain nojalla. MK 20:2 §:n mukaan lakisääteistä panttioikeutta ei perusteta panttikirjojen hallinnalla vaan ilmoittamalla panttioikeus kirjattavaksi lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin. MK 20:4 §:n mukaan kirjatun lakisääteisen panttioikeuden perusteella velkojalla on oikeus saada kiinteistöstä maksu saamiselleen ennen kiinnityksiin perustuvia panttisaamisia.

Siitäkin, että lautakunnan ratkaisussa oli nimenomaan katsottu, että vakuutusyhtiöllä ei siirronsaajana ollut oikeutta velkakirjaan, oli pääteltävissä, että vakuutusyhtiön oikeus panttikirjoihin ei perustunut velkakirjan liitännäissitoumuksena olevaan pankin ja vakuutuksenottajan panttaussitoumukseen, vaan vakuutussopimuslakiin, jonka tuoma panttioikeus oli velkakirjasta erillinen. Vakuutusyhtiön panttioikeuden erillisyys Kiinteistö Oy T:n panttaussitoumuksesta oli looginen myös siksi, että vakuutusyhtiön panttioikeus ei perustunut pankin ja asiakkaan välisen panttaussitoumuksen ehtoihin vaan vakuutussopimuslakiin ja maksetun vakuutuskorvauksen määrään.

Koska lakisääteinen panttioikeus ei perustu panttikirjojen hallintaan, ei sen saajalla ole oikeutta vaatia itselleen kiinnitysperusteisen panttioikeuden panttikirjoja eikä saaja voi kohdistaa niihin julkivarmistusta. Lakisääteinen panttioikeus syntyy olemassa olevista panttikirjoista riippumatta ja niitä paremmalla etuoikeudella. Vakuutusyhtiöllä ei siis ollut oikeutta vaatia itselleen pankin hallussa olleita Kiinteistö Oy T:n kiinteistöön kohdistuvia panttikirjoja eikä niiden saamatta jääminen tai panttausilmoitukseen liittyvä laiminlyönti voinut olla peruste vakuutuskorvauksen maksamatta jättämiselle tai viivästyskoron maksusta vapautumiselle.

Siltä varalta, että lautakunta katsoisi, ettei vakuutusyhtiön osalta olisi kyse lakisääteisestä MK 20 luvun mukaisesta panttioikeudesta vaan sopimukseen perustuvasta MK 17 luvun mukaisesta panttioikeudesta, pankki on todennut, että sen menettelyllä ei siinäkään tapauksessa ole ollut vaikutusta vakuutusyhtiön maksuvelvollisuuden alkamisajankohtaan. Pankki ei ole kieltäytynyt perustamasta vakuutusyhtiön panttioikeutta hallussaan olleisiin panttikirjoihin eikä sillä olisi MK 17:2 §:n mukaan edes ollut tällaista mahdollisuutta.

MK 17:2 §:n mukaan panttioikeus ei synny velallisen ja jälkipantinsaajan välisen velkasuhteen syntymisellä (tässä tapauksessa vakuutuskorvauksen maksamisella) vaan edellyttää aina jälkipantinsaajalta panttioikeuden voimaansaattamista ensipantinhaltijalle (pankki) tehtävällä nimenomaisella ilmoituksella. Ensipantinhaltija ei voi omilla toimillaan saattaa jälkipantinsaajan panttioikeutta voimaan. Yhtenä syynä tähän on se, että panttioikeus on kolmatta sitova toimi, jonka voimaantulohetki on pystyttävä muun muassa mahdollisessa ulosotto- ja konkurssimenettelyssä jälkikäteen selvittämään.

Vakuutusyhtiön panttioikeuden syntymisen edellytyksenä oli siis ollut vakuutusyhtiön oma panttausilmoitus, joka itsessään oli synnyttänyt vakuutusyhtiön panttioikeuden pankin reagoinnista ja toimista riippumatta. Sillä ei ollut merkitystä, oliko pankki luovuttanut panttikirjat vakuutusyhtiölle vai ei. Pankki oli edelleen ensipantinhaltija (pankilla oli vielä korkosaatavia Kiinteistö Oy T:ltä), jolloin vakuutusyhtiön panttioikeus oli voinut syntyä ainoastaan vakuutusyhtiön panttausilmoituksella. Panttausilmoitus korvasi panttikirjan hallinnan luovutuksen.

Vakuutusyhtiö on esittänyt panttikirjoihin kohdistuvan panttausilmoituksen pankille ensi kerran vasta 19.3.2014. Pankki oli ilmoituksen saatuaan ilmoittanut vakuutusyhtiölle ottaneensa ilmoituksen vastaan ja kirjanneensa vakuutusyhtiön jälkipanttioikeuden samana päivänä huolimatta siitä, että se oli katsonut panttioikeuden riidanalaiseksi. Vakuutusyhtiön panttioikeus olisi kuitenkin tullut voimaan, vaikka pankki ei tällaista ilmoitusta olisikaan antanut. Pankki oli sähköpostissa 22.3.2013 lähettänyt Kiinteistö Oy T:n suostumuksella vakuutusyhtiölle tiedon muun muassa velkakirjasta, panttaussitoumuksesta ja 8.8.2012 maksetun korvauksen kohdistamisesta. Nämä tiedot olivat liittyneet vakuutusyhtiön tekemään aikaisempaan maksuun eivätkä olleet merkityksellisiä pankin 14.12.2012 tekemän korvaushakemuksen kannalta.

Esittämänsä johdosta pankki on katsonut ensisijaisesti, että vakuutusyhtiön viivästyskoron maksuvelvollisuus oli alkanut kuukauden kuluttua pankin korvaushakemuksen vastaanottamisesta eli 14.1.2013. Vakuutusyhtiöllä oli jo 6.8.2012 ollut käytössään kaikki tarvittava tieto vakuutuskorvauksen perusteesta, kun se oli suorittanut maksun pankille. Myös pankin asema kiinnityksenhaltijana ja olemassa olevien panttikirjojen määrä oli ollut vakuutusyhtiön tiedossa jo viimeistään 6.8.2012. Pankin korvaushakemuksessa 14.12.2012 oli vedottu pankin vilpittömään mieleen ja mainittu jäljellä ollut lainamäärä ja maksuyhteystiedot. Vakuutusyhtiö ei ollut pyytänyt korvaushakemukseen lisäselvityksiä 14.12.2012 - 14.1.2013. Vakuutusyhtiön maksun johdosta saama panttioikeus oli vakuutussopimuslakiin perustuva eikä pankin toimenpiteistä riippuva.

Siltä varalta, että lautakunta katsoisi, ettei vakuutusyhtiön panttioikeus olisi MK 20 luvussa tarkoitettu lakimääräinen panttioikeus vaan MK 17 luvun mukainen panttikirjoihin perustuva panttioikeus ja että pankin menettelyllä olisi ollut vaikutusta siihen, pankki on todennut, että se ei ole estänyt eikä voinutkaan estää vakuutusyhtiön panttioikeuden syntyä. MK 17 luvun mukaan vakuutusyhtiön tekemä panttausilmoitus oli ollut ehdoton edellytys panttioikeuden syntymiselle ja se oli korvannut panttikirjojen hallinnan luovutuksen.

Esittämillään perusteilla pankki on katsonut, että vakuutusyhtiön tuli maksaa korkolain mukaista viivästyskorkoa ajalta 14.1.2013 - 9.10.2014 yhteensä 151 970,06 euroa. Mikäli pankin toiminnalla panttikirjojen luovutuksessa katsottaisiin olevan asiassa merkitystä, pankki on lausunut ottaneensa vakuutusyhtiön pantti-ilmoituksen vastaan 19.3.2013. Tällä perusteilla pankki on vaatinut toissijaisesti vakuutusyhtiötä maksamaan viivästyskorkoa kuukausi sen jälkeen, kun pankki oli vastaanottanut ja kirjannut vakuutusyhtiön panttioikeuden eli ajalta 19.4.2013 - 9.10.2014 yhteensä 134 992,39 euroa.

Pankki on 29.12.2014 päivätyssä lisäkirjelmässään vielä lausunut, että viivästyskoron maksuvelvollisuuden peruste ja alkamisajankohta määräytyivät vakuutussopimuslain perusteella. Pankilla oli vakuutussopimuslain 62 §:n nojalla ollut itsenäinen oikeus vakuutuskorvaukseen ja vakuutusyhtiönkin mukaan oikeus oli saman lain 65 §:n ja MK 17:8 §:n perusteella ollut vakuutuksenottajaa parempi. Viivästyskorko kuului sille vakuutussopimuslain mukaiselle vakuutetulle, jonka tekemästä korvaushakemuksesta oli kyse.

Vakuutusyhtiölle 22.3.2013 toimitetut lisäselvitykset olivat olleet vakuutusyhtiön 9.10.2014 maksaman korvauksen kannalta tarpeettomia. Vakuutusyhtiö oli jo 6.8.2012 maksanut vahinkotapahtuman perusteella pankille korvausta. Vakuutusyhtiö oli ollut 14.12.2012 pankin korvaushakemuksen perusteella tietoinen pankin saatavan määrästä 28.5.2012 ja 14.12.2012 sekä kiinnitysten määrästä.

Pankki ei ollut vastuussa siitä, että vakuutusyhtiö laiminlöi panttioikeutensa syntymisen edellyttämät toimet. Vakuutusyhtiön jälkipanttioikeuden oli voinut saattaa voimaan vain vakuutusyhtiö itse. Sen mahdollinen oma laiminlyönti ei voinut poistaa viivästyskoron maksuvelvollisuutta. Vaikka lisäselvityksillä olisi ollut asiassa merkitystä, ei niillä kuitenkaan voinut olla vaikutusta viivästyskoron maksuvelvollisuuteen, koska vakuutusyhtiö ei pyytänyt lisäselvitystä kohtuullisessa ajassa (kuukausi) korvaushakemuksen jättämisestä 14.12.2012 vaan vasta 18.3.2013. Vakuutusyhtiö ei voinut välttyä viivästyskoron maksuvelvollisuudelta pitkittämällä lisäselvityksen pyytämistä. Viivästyskorkoa olisi joka tapauksessa tullut oma-aloitteisesti maksaa riidattomalle korvausmäärälle.

Kiinteistö Oy T:n koronmaksuvelvollisuus oli perustunut luottosopimukseen, jossa vakuutusyhtiö ei ole ollut osapuolena. Vakuutusyhtiön maksuvelvollisuus kiinnityksenhaltijalle muodostui vahinkotapahtuman hetken tilanteen perusteella eli sen mukaan, mikä pankin saatava Kiinteistö Oy T:ltä oli 28.5.2012. Vakuutusyhtiö ei ollut velvollinen maksamaan vahinkotapahtumahetken jälkeen erääntyneitä luottosopimuksen mukaisia korkoja eikä se vastaavasti voinut lukea hyväkseen velallisen vahinkotapahtumahetken jälkeen maksamia luottokorkoja. Viivästyskorko ei ollut vakuutustapahtumasta aiheutuneen vahingon korvausta vaan vakuutuskorvauksen maksun viivästymiseen perustuva vakuutussopimuslain mukainen seuraamus.

Vakuutusyhtiön vastine

Vakuutusyhtiö on katsonut molemmat pankin esittämät vaihtoehtoiset vaatimukset perusteettomiksi.

Vakuutusyhtiön mukaan pankki oli 22.3.2013 täydentänyt 14.12.2012 tekemäänsä korvaushakemusta vakuutuskorvauksen loppuosan maksamisesta, mutta kieltäytynyt antamasta siirtoilmoitusta siitä, että pankki luovuttaisi ja siirtäisi vakuutusyhtiölle hallussaan vakuutena olleet Kiinteistö Oy T:n panttikirjat vakuutusyhtiön takautumissaatavan vakuudeksi. Pankki oli ilmoittanut Kiinteistö Oy T:n riitauttaneen vakuutusyhtiön takautumissaatavan, mikä vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan samalla tarkoitti takautumissaatavan vakuutena olevan panttioikeuden riitauttamista. Pankki oli kuitenkin ilmoittanut ottaneensa vakuutusyhtiön panttioikeutta koskeneen ilmoituksen vastaan ja kirjanneensa sen 19.3.2013.

Riidanalainen peruskysymys asiassa oli, milloin pankki oli esittänyt vakuutusyhtiölle sellaisen korvausvaatimuksen, jonka perusteella vakuutussopimuslain 70 § 1 momentin mukainen yhden kuukauden ajanjakso oli alkanut kulua. Koska lainkohdassa tarkoitettu ajanjako alkaa juosta siitä, kun korvauksenhakija oli toimittanut vakuutusyhtiölle lain 69 §:ssä tarkoitetut asiakirjat ja tiedot, jotka ovat tarpeen vakuutuksenantajan vastuun selvittämiseksi, kyse oli siitä, milloin pankin oli katsottava toimittaneen vakuutusyhtiölle tällaiset asiakirjat ja tiedot.

Oikeuskirjallisuuden mukaan (Hoppu-Hemmo, Vakuutusoikeus, WSOYPro 2006, s. 269): "Jos maksuvelvollisuus edellyttää lisäselvitystä, kuukauden aika lasketaan lisäselvityksen toimittamisesta." Jos vakuutuskorvauksen maksaminen edellyttää vakuutuksenottajan allekirjoittamaa siirtoilmoitusta, kuukauden määräaika alkaa kulua siitä, kun vakuutusyhtiö oli vastaanottanut vakuutuksenottajalta tarvittavat asiakirjat.

Jos pankilla katsotaan ylipäätään olevan oikeus viivästyskorkoihin, toinen riidanalainen kysymys oli, kuinka viivästyskoron määrään vaikutti se, että Kiinteistö Oy T oli koko pankin vaatimuksissa mainitun ajan maksanut pankille normaalin luottokoron.

Pankki oli katsonut antaneensa vakuutussopimuslain 69 §:n mukaiset asiakirjat ja tiedot jo korvaushakemuksessaan 14.12.2012 ja viimeistään 19.3.2013. Vakuutusyhtiön mukaan korvaushakemus 14.12.2012 oli kuitenkin puutteellinen ja edellytti lisäselvityksiä. Pankki oli myöntänyt toimittaneensa vakuutusyhtiölle sen vaatimat korvauksen maksamisen edellytyksenä olleet asiakirjat ja tiedot vasta 22.3.2013, joten ei ollut perustetta katsoa, että vakuutusyhtiö olisi saanut vastuun selvittämiseksi ja takautumisoikeuden toteuttamiseksi tarpeelliset selvitykset jo 14.12.2012.

Pankki oli perustellut toissijaista vaatimustaan sillä, että se oli katsonut toimittaneensa 22.3.2013 vakuutusyhtiön vaatimat asiakirjat ja tiedot sekä merkinneensä tiedon vakuutusyhtiön panttioikeudesta omiin järjestelmiinsä ja hallussaan olleisiin panttikirjoihin. Pankki oli kuitenkin samassa yhteydessä kieltäytynyt siirtämästä vakuutusyhtiölle sitä osuutta Kiinteistö Oy T:ltä olleesta saatavastaan, jota maksettavalla korvauksella oli määrä lyhentää ja jonka vakuutena panttikirjat olivat. Pankki ei myöskään suostunut luovuttamaan vakuutena olleita kiinnitettyjä panttikirjoja katsottuaan panttioikeudesta omiin järjestelmiinsä tekemänsä merkinnän riittäväksi. Oli ratkaisevaa, oliko tämä pankin omiin järjestelmiinsä tekemä merkintä vakuutusyhtiön toissijaisesta panttioikeudesta pankin hallussa olleisiin panttikirjoihin ollut riittävä vakuutusyhtiön vastuun selvittämiseksi.

Pankki oli epätietoinen siitä, mikä oli muodostanut vakuutusyhtiölle oikeusperusteen panttikirjojen hallinnan saamiselle. Vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan kyse ei ollut pankin väittämästä MK 20:1 §:n mukaisesta lakisääteisestä panttioikeudesta, joka edellyttäisi saamisen perusteena joko julkisoikeudellista maksua, julkisoikeudellisessa järjestyksessä maksuun pantua maksua taikka niihin verrattavaa saamista (MK 20:1 §). Oikeuskirjallisuuden mukaan (Havansi: Kiinteistöpanttioikeus uuden maakaaren mukaan, s. 377-380) kyseisenkaltaiset lakisääteisen panttioikeuden synnyttävät maksut ja saatavat liittyvät lähinnä kiinteistö- ja tietoimitusten maksuihin tai esimerkiksi jätevesimaksuun. Vakuutussopimuslain mukainen takautumisoikeus ei synnytä lakisääteistä panttioikeutta, sillä vaikka vakuutusyhtiön vakuutussopimuslain mukainen takautumisoikeus virheellisiä tietoja antanutta vakuutuksenottajaa kohtaan olikin syntynyt suoraan lain säännöksen nojalla, missään ei ollut MK 20:1 §:n edellyttämällä tavalla säädetty, että vakuutuksenottajan omistama kiinteistö taikka muu vakuutuksen objektina ollut esine olisi lain mukaan vastuussa regressioikeuden toteuttamisesta, toisin sanoen lakisääteisesti panttina regressioikeuden hyväksi.

Vakuutusyhtiö on lausunut oikeutensa Kiinteistö Oy T:n panttaamien vakuuksien saamiseen perustuneen lautakunnan suosituksessaan viittaamin tavoin siihen, että takauslaissa takautumistilanteita varten säädettyä menettelyä oli analogisesti sovellettu myös muissa takautumistilanteissa. Kyse oli velvoiteoikeudellisesta yleisperiaatteesta. Panttioikeuden syntymiseksi ei siten edellytetty velallisen (vakuutuksenottajan) tahdonilmaisua.

Pankki ei ollut 22.3.2013 tekemässään ilmoituksessa eikä aiemmassa ratkaisupyynnössään Vakuutuslautakunnalle tuonut esiin sitä, että sen omiin rekistereihinsä tekemä merkintä vakuutusyhtiön panttioikeudesta olisi ollut riittävä synnyttämään vakuutusyhtiön panttioikeuden pankin hallussa olleisiin panttikirjoihin. Pankki oli kuitenkin rahoitusalan asiantuntija, jonka olisi tullut kyetä ilmaisemaan selkeästi oman alansa perusteisiin kuulunut seikka, jota se myöhemmin oli pitänyt keskeisenä oman oikeutensa todentamisessa. Vakuutusyhtiön mukaan pankin käsitys siitä, että vakuutusyhtiö ei tarvinnut panttikirjojen hallintaa tai pankin ilmoitusta panttikirjojen luovuttamisesta, oli väärä. Vakuutusyhtiö on tältä osin viitannut siihen, mitä Vakuutuslautakunta on ratkaisusuosituksessa 25.6.2014 panttikirjojen luovuttamisesta todennut.

Pankki oli virheellisesti tulkinnut vakuutusyhtiön panttikirjoja koskeneen siirtoilmoituspyynnön vakuusoikeudelliseksi denuntiaatioilmoitukseksi, minkä muotovaatimuksia siirtoilmoituspyyntö ei ollut täyttänyt. Pankki oli jättänyt huomioimatta sen, että maakaaren mukaan panttioikeuden syntyminen kolmannen tahon hallussa oleviin panttikirjoihin edellyttää sitä, että jälkipantinsaajan panttioikeudesta ilmoitetaan ensisijaiselle pantinsaajalle (panttausilmoitus) ja ilmoitus tapahtuu joko pantinomistajalta tulevin ilmoituksin, taikka jos ilmoitus tapahtuu jälkipantinsaajan taholta, jälkipantinsaajan on esitettävä pantinhaltijalle pantin omistajan allekirjoittama panttausluvanta.

Pankki oli tiennyt, että Kiinteistö Oy T oli kiistänyt antaneensa vakuutusyhtiölle virheellisiä tietoja vakuutussopimusta tehtäessä ja riitauttanut vakuutusyhtiön takautumissaatavan. Pankki oli siten tiennyt myös sen, että Kiinteistö Oy T oli samalla kiistänyt takautumissaatavaan liittyneen vakuutusyhtiön edellyttämän panttioikeuden. Kiinteistö Oy T ei ollut antanut pankille MK 17:2,3 §:n edellyttämää panttausilmoitusta vakuutusyhtiön hyväksi, eikä vakuutusyhtiö ollut voinut toimittaa pankille Kiinteistö Oy T:n panttausluvantaa.

Kun MK 17:2,3 §:n muotovaatimuksia ei voitu täyttää, vakuutusyhtiön panttioikeuden toteutuminen ei voinut perustua panttausilmoitukseen tai pankin siitä omiin rekistereihinsä tekemään merkintään, vaan vakuutusyhtiön panttioikeuden toteutuminen oli edellyttänyt pankin hallussa olleiden panttikirjojen haltuun saamista tai pankin ilmoitusta panttikirjojen siirrosta vakuutusyhtiölle. Pankki oli luovuttanut panttikirjat vakuutusyhtiölle vasta 21.10.2014. Vasta tuolloin pankki oli toimittanut vakuutusyhtiölle vakuutussopimuslain 69 §:ssä edellytetyt asiakirjat ja tiedot, joten pankki voisi olla oikeutettu vaatimaansa viivästyskorkoon aikaisintaan 22.11.2014 lukien. Vakuutusyhtiö toteaa suorittaneensa vaaditun korvauksen jo huomattavasti ennen tätä hetkeä.

Pankin ratkaisupyynnön mukaan Kiinteistö Oy T oli maksanut kaikki pankin korkosaamiset. Pankki oli siten vakuutuskorvauksen väitetystä viivästymisestä huolimatta saanut Kiinteistö Oy T:ltä olleen saatavansa pääomalle luottosopimuksen mukaisen korkotuoton koko ajalta. Kyse oli siten siitä, tulisiko pankin saada lainapääomalle samalta ajanjaksolta ylimääräisenä tuottona myös viivästyskorkoa.

Vakuutusyhtiö on viitannut vakuutussopimuslain 70 §:n 3 momenttiin ja MK 17:8 §:ään, josta ilmenee, että pantinhaltijalla on oikeus saada pantatun kiinteistön vahingoittumisesta suoritus saatavalleen ennen sen erääntymistäkin. MK 17:7,1 §:stä ilmenee, että lainkohdissa on tarkoitettu turvata velkojalle oikeus saada suoritus saatavalleen, joten velkojan saatavan määrä vaikuttaa velkojan oikeuteen saada vakuutuskorvaus. Koska lainkohdissa velkojan oikeus suoritukseen on sidottu velkojan saatavan määrään, lainkohdista seuraa, että jos joku taho tekee velkojalle suorituksia tämän saatavaa pienentäen, velkojan oikeus vaatia tai saada korvausta vakuutusyhtiöltä pienenee vastaavasti. Pankki oli oman ilmoituksensa mukaankin saanut normaalin luottokoron. Pankille ei siten ollut syntynyt vakuutusyhtiön korvausosuuden maksun väitetystä viivästymisestä huolimatta sellaisia menetyksiä, joita oli tarkoitus hyvittää viivästyskorolla.

Kiinteistö Oy T oli sen ja vakuutusyhtiön välillä käräjäoikeudessa vireillä olevassa asiassa vaatinut käräjäoikeutta vahvistamaan, että vakuutusyhtiö oli velvollinen suorittamaan pankille kiinnityksenhaltijana korvausta 1 214 891,78 euroa ja että vakuutusyhtiö velvoitettaisiin suorittamaan Kiinteistö Oy T:lle viivästyskorkoa pankille vahvistettavalle korvausmäärälle korkolain 4 §:n 1 momentin mukaan 6.8.2012 lukien. Täten sekä pankki nyt esillä olevassa suosituspyynnössä että Kiinteistö Oy T käräjäoikeudessa vireillä olevassa asiassa olivat vaatineet vakuutusyhtiön velvoittamista suorittamaan saman pääomamäärän perusteella viivästyskorkoa samalta ajanjaksolta saman perusteen mukaan. Vakuutusyhtiö ei katsonut olevansa velvollinen suorittamaan viivästyskorkoa pankille. Joka tapauksessa pankin vaatimista viivästyskoroista oli vähennettävä ne korot, jotka pankki oli vastaanottanut saman pääoman perusteella Kiinteistö Oy T:ltä.

Ratkaisusuositus

Käsittelyratkaisu

Vakuutuslautakunta toteaa, että pankki on pyytänyt lautakuntaa käsittelemään asiaa uudelleen viivästyskoron maksuvelvollisuutta koskevalta osin vedoten siihen lautakunnalle nyt esittämäänsä seikkaan, että se oli 22.3.2013 ilmoittanut vakuutusyhtiölle ottaneensa vakuutusyhtiön panttioikeutta koskeneen ilmoituksen vastaan ja kirjanneensa sen järjestelmiinsä 19.3.2013. Lautakunta on asiaa harkittuaan katsonut, että se voi tässä tapauksessa ottaa asian edellä mainitulta osin uudelleen käsiteltäväkseen.

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kysymys siitä, onko vakuutusyhtiön maksettava viivästyskorkoa kiinteistöpantinhaltijan asemassa olleelle pankille 9.10.2014 suorittamalleen vakuutuskorvauksen osalle, ja mistä ajankohdasta lukien mahdollinen koronmaksuvelvollisuus on alkanut.

Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot

Vakuutussopimuslain 62 §:n mukaan, jollei toisin ole sovittu, omaisuutta koskeva vakuutus on voimassa omistajan, omistuksenpidätysehdoin omaisuuden ostaneen, panttioikeuden ja pidätysoikeuden haltijan sekä muutoinkin sen hyväksi, johon omaisuutta koskeva vaaranvastuu kohdistuu.

Vakuutussopimuslain 65 §:n 1 momentin mukaan vakuutuksenantaja saa vedota korvauksen alentamiseksi tai epäämiseksi 62 §:ssä tarkoitettua vakuutettua kohtaan 23 tai 26 §:n säännöksiin vakuutuksenottajan tai toisen vakuutetun tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnistä vain, jos 62 §:ssä tarkoitettu vakuutettu ennen vakuutustapahtumaa tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää vakuutuksenottajan tai toisen vakuutetun menettelystä.

Vakuutussopimuslain 66 §:n 1 momentin mukaan, milloin omaisuutta koskeva vakuutus on voimassa henkilön hyväksi, jolla on saatavan vakuudeksi panttioikeus omaisuuteen, hänellä on, vaikkei saatava olisikaan erääntynyt, oikeus ennen omistajaa saada maksu korvauksesta, jollei omistaja ole kohtuullisessa ajassa korjannut vahinkoa tai asettanut vakuutta sen korjaamiseksi. Mitä tässä säädetään, on vastaavasti voimassa henkilön hyväksi, jolla on oikeus pidättää omaisuus erääntyneen saatavan vakuudeksi. 66 §:n 3 momentin mukaan kiinnityksenhaltijan oikeudesta saada maksu korvauksesta säädetään erikseen.

Vakuutussopimuslain 69 §:n mukaan korvauksen hakijan on annettava vakuutuksenantajalle sellaiset asiakirjat ja tiedot, jotka ovat tarpeen vakuutuksenantajan vastuun selvittämiseksi ja joita häneltä kohtuudella voidaan vaatia ottaen myös huomioon vakuutuksenantajan mahdollisuudet hankkia selvitys.

Vakuutussopimuslain 70 §:n 1 momentin mukaan vakuutuksenantajan on suoritettava vakuutustapahtumasta johtuva vakuutussopimuksen mukainen korvaus tai ilmoitettava, ettei korvausta suoriteta, joutuisasti ja viimeistään kuukauden kuluttua siitä, kun se on saanut 69 §:ssä tarkoitetut asiakirjat ja tiedot. Lain 70 §:n 3 momentin mukaan viivästyneelle korvaukselle on maksettava korkolaissa (633/82) säädetty viivästyskorko.

Vakuutussopimuslain 75 §:n 4 momentin mukaan vakuutuksenantaja saa vaatia 62 §:ssä tarkoitetulle vakuutetulle suorittamansa vahinkovakuutuskorvauksen tai sen osan takaisin siltä vakuutuksenottajalta, vakuutetulta tai 33 §:ssä tarkoitetulta henkilöltä, joka on aiheuttanut vakuutustapahtuman tai laiminlyönyt 4 luvussa säädetyn velvollisuuden. Vakuutuksenantaja saa takautumisoikeuden nojalla vaatia suoritetun korvauksen kokonaan, jos vakuutuksenantaja olisi 4 luvussa säädetyllä perusteella vastuusta vapaa tai oikeutettu epäämään korvauksen. Jos korvausta olisi 4 luvussa säädetyllä perusteella alennettu, vakuutuksenantaja saa vaatia takaisin alennusta vastaavan osan korvauksesta.

Maakaaren (540/1995) 17 luvun 8 §:n 1 momentin mukaan velkojalla on oikeus saada pantatun kiinteistön vahingoittumisesta maksettavasta vakuutuskorvauksesta suoritus ennen saamisensa erääntymistä, jollei korvausta ole 2 momentin mukaan suoritettava kiinteistön omistajalle. Jos panttisaaminen on riitainen tai muutoin on epäselvää, kenellä on oikeus korvaukseen, vakuutuksenantajan on pidätyttävä korvauksen maksamisesta.

Pykälän 2 momentin mukaan kiinteistön omistajalla on oikeus nostaa vakuutus-korvaus, jos hän on kohtuullisessa ajassa korjannut vahingon tai asettanut vakuuden siitä, että korvaus käytetään vahingoittuneen kiinteistön uudistamiseen tai korjaamiseen. Omistajalla on oikeus nostaa korvaus myös silloin, kun korvauksen määrä on kiinteistön arvoon verrattuna vähäinen tai kun muutoin on ilmeistä, ettei korvauksen nostaminen heikennä velkojan mahdollisuutta saada suoritus saamiselleen.

Maakaaren 20 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan kiinteistö, joka muun lain mukaan vastaa julkisoikeudellisesta tai julkisoikeudellisessa järjestyksessä maksettavaksi pannusta maksusta tai muusta siihen verrattavasta saamisesta, on panttina saamisen suorittamisesta niin kuin tässä laissa säädetään.

Maakaaren 15 luvun 2 § 1 momentin mukaan, sellaisena kuin se on ollut voimassa 30.10.2013 saakka, kiinteistöpanttioikeus perustetaan vahvistamalla kiinteistöön tai muuhun kiinnityksen kohteeseen kiinnitys ja luovuttamalla kiinnityksestä todistukseksi saatu panttikirja velkojalle saamisen vakuudeksi. Saman pykälän 2 momentin mukaan kiinteistöpanttioikeus julkisoikeudellisen tai julkisoikeudellisessa järjestyksessä maksettavaksi pannun saamisen vakuudeksi perustetaan kirjaamalla se lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin.

Maakaaren 17 luvun 2 §:n, sellaisena kuin se on ollut voimassa 30.10.2013 saakka, 1 momentin mukaan panttioikeus kiinteistöön saadaan, kun panttikirja luovutetaan velkojalle saamisen vakuudeksi. 2 momentin mukaan, jos panttikirja on luovutettu myöhemmin syntyvän saamisen vakuudeksi, velkoja saa panttioikeuden kiinteistöön, kun saaminen syntyy. 3 momentin mukaan, jos panttikirja on kolmannella henkilöllä, panttioikeus tai jälkipanttioikeus kiinteistöön saadaan, kun tämä on saanut panttauksesta tiedon kiinteistön omistajalta taikka kun pantinsaaja on hänelle esittänyt omistajan kirjallisen todistuksen panttauksesta. Jos panttikirja on kiinnityshakemuksessa määrätty annettavaksi nimetylle velkojalle saamisen vakuudeksi, velkoja saa panttioikeuden, kun kiinnitys vahvistetaan.

Vakuutusyhtiön yleisten vakuutusehtojen kohdan 14.3 mukaan vakuutusyhtiö saa vaatia takaisin kohdassa 18.1 tarkoitetulle vakuutetulle, jonka hyväksi vakuutus on voimassa, suorittamansa korvauksen tai sen osan siltä vakuutuksenottajalta, vakuutetulta tai heihin kohdan 8 mukaan samastettavalta henkilöltä, joka on aiheuttanut vakuutustapahtuman tai laiminlyönyt kohdan 2.2 (tiedonantovelvollisuus) mukaisen velvollisuuden. Vakuutusyhtiö saa takautumisoikeuden nojalla vaatia suoritetun korvauksen kokonaan, jos vakuutusyhtiö olisi kohdan 2.2 perusteella vastuusta vapaa tai oikeutettu epäämään korvauksen. Jos korvausta olisi kohdan 2.2 perusteella alennettu, vakuutusyhtiö voi vaatia takaisin alennusta vastaavan osan korvauksesta.

Ehtokohdassa 14.3 viitattu vakuutusehtojen kohta 18.1 vastaa vakuutussopimuslain 62 §:ää.

Asian arviointi

Lautakunta toteaa ensiksi, että sen ratkaisusuosituksessa VKL 248/13 omaksuma kanta vakuutusyhtiön panttioikeuden syntymisestä on perustunut ratkaisusta ilmenevin tavoin maakaaren 17 luvun säännöksiin. Lautakunta katsoo, että vakuutusyhtiön takautumissaatavaa turvaava panttioikeus ei voi pankin nyt lautakunnassa esittämin tavoin perustua maakaaren 20 lukuun.

Maakaaren 20 luvun 1 §:n mukaan luvun säännöksiä sovelletaan vain julkisoikeudellisiin tai julkisoikeudellisessa järjestyksessä maksettavaksi pantuihin tai muihin niihin verrattaviin saamisiin. Vakuutusyhtiön mahdollinen takautumissaatava vakuutuksenottajalta perustuu yksityisoikeudelliseen vakuutussopimussuhteeseen, vaikka kyseinen takautumisoikeus syntyykin suoraan vakuutussopimuslain nojalla. Viimeksi mainittu seikka yksinään ei kuitenkaan tee vakuutusyhtiön takautumissaatavasta maakaaren 20 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla julkisoikeudellista tai siihen verrattavaa saamista. Laissa ei esimerkiksi ole nimenomaisia säännöksiä vakuutusyhtiön takautumissaatavalle suoraan syntyvästä kiinteistöpanttioikeudesta tai etuoikeudesta muihin saataviin nähden, jotka ovat ominaisia maakaaren 20 luvun 1 §:ssä mainituille julkisoikeudellisille saamisille.

Vakuutusyhtiö oli maksanut pankille riidattoman osan vakuutuskorvauksesta eli 1 449 687,80 euroa 8.8.2012. Pankki on vaatinut Kiinteistö Oy T:ltä olleen panttisaatavansa loppuosaa vakuutusyhtiöltä 14.12.2012. Vakuutusyhtiö on maksanut riidanalaisen loppuosan pankin saatavasta eli 1 210 322,34 euroa pankille 9.10.2014. Asiassa on kyse vakuutusyhtiön velvollisuudesta maksaa viivästyskorkoa viimeksi mainitulle korvauserälle.

Vakuutusyhtiön korvausvelvollisuuden täyttämisestä on määrätty vakuutussopimuslain 70 §:ssä. 70 §:n 1 momentin mukaan vakuutusyhtiön on suoritettava korvaus tai ilmoitettava, ettei sitä suoriteta, joutuisasti ja viimeistään kuukauden kuluttua siitä, kun se on saanut saman lain 69 §:ssä tarkoitetut eli vastuunsa selvittämiseksi tarpeelliset asiakirjat ja tiedot. Vastuun selvittämiseksi tarpeellisina tietoina on lainvalmisteluasiakirjoissa (HE 114/1993 vp s.67) mainittu esimerkiksi vakuutustapahtuman sattumista, vahingon määrää ja kysymykseen tulevaa korvauksen saajaa koskevat tiedot.

Vakuutusyhtiön maksaessa pankin panttisaatavan sille syntyy lautakunnan ratkaisussa VKL 248/13 lausumilla perusteilla oikeus ottaa mahdollinen vakuutuksenottajaan kohdistuva oma takautumissaatavansa pantin arvosta eli kysymyksessä olevasta kiinteistöstä. Päävelan tultua suoritetuksi alkuperäisellä pantinhaltijalla eli pankilla puolestaan ei enää velkasuhteen lakattua ole velalliseen nähden oikeutta vaatia vastaavaa suoritusta pantin arvosta eikä pitää panttia hallussaan. Koska vakuutusyhtiön vastuulle lopullisesti jäävän vahingon määrään vaikuttaa tässä tapauksessa se, missä määrin vakuutusyhtiö voi myöhemmin toteuttaa vakuutussopimuslain 75 §:n 4 momentin mukaisen takautumisoikeutensa Kiinteistö Oy T:tä kohtaan, lautakunta katsoo, että myös kiinteistöpanttioikeuden syntymisen osalta on sinänsä kyse sellaisesta vakuutussopimuslain 69 §:ssä tarkoitetusta seikasta, jolla voi olla merkitystä vakuutusyhtiön vastuun selvittämisessä.

Maakaaren säännösten perusteella tehokkaan kiinteistöpanttioikeuden syntymisen edellytyksenä ovat kiinnitys, kiinteistön omistajan panttaussitoumus, panttikirjan hallinnan siirtäminen panttaussitoumuksen saajalle ja panttikirjan haltijalla oleva todellinen saaminen.

Lautakunta katsoo, että nyt käsiteltävässä asiassa vakuutusyhtiön hyväksi voimassa olevan tehokkaan panttioikeuden edellytykset ovat olleet jo vakuutuskorvauksen suorittamisen perusteella olemassa pankin esitettyä 14.12.2012 vakuutussopimuslain 65 §:ään perustuneen Kiinteistö Oy T:n panttivelan jäljellä ollutta pääomaa ja sen 28.5.2012 mennessä kertyneitä erääntymättömiä korkoja koskeneen 1 210 322,34 määräisen korvausvaatimuksensa. Näin on siksi, ettei panttioikeuden syntyminen ole lautakunnan näkemyksen mukaan voinut edellyttää Kiinteistö Oy T:n antamaa erillistä panttausilmoitusta tai -lupaa, kun kyse on ollut Kiinteistö Oy T:n mahdollisen sopimusrikkomuksen perusteella vakuutusyhtiölle suoraan lain nojalla syntyvästä takautumissaatavasta. Mikäli kuvatussa tilanteessa panttioikeuden syntymiseksi edellytettäisiin vakuutuksenottajan antamaa tahdonilmaisua, vakuutuksenantaja voisi vakuutussuhteessa jäädä kokonaan vaille suojaa sitä kohtaan virheellisesti menetellyttä vakuutuksenottajaa vastaan. Mainittu lopputulos ei ole voinut olla vakuutussopimuslain tai maakaarenkaan säännösten perusteella lainsäätäjän tarkoitus.

Korvauksen maksamisen edellytyksenä vakuutusyhtiö oli muun muassa vaatinut pankin hallussa olleiden Kiinteistö Oy T:n saatavan vakuudeksi annettujen panttikirjojen siirtämistä itselleen, miltä osin vakuutusyhtiön vaatimus on lautakunnan aiemmin selostamilla perusteilla ollut sinänsä oikeutettu. Lautakunnan käytettävissä olevien asiakirjojen mukaan pankin korvaushakemuksen ajankohtana 14.12.2012 vakuutusyhtiön hyväksymän lisäkorvauksen määrä ei kuitenkaan ollut riittänyt pankin koko saatavan kattamiseen. Tämän vuoksi lautakunta katsoo, että vakuutusyhtiö oli voinut edellyttää pankilta ainoastaan jälkipanttioikeutta, jota se oli itse asiassa pyytänytkin.

Maakaaren 17 luvun 2 §:n 3 momentista ilmenevän periaatteen mukaisesti jälkipanttioikeus on voitu kysymyksessä olleessa tilanteessa perustaa jo mainitulla vakuutusyhtiön pankille tekemällä ilmoituksella eikä sen syntyminen ole edellyttänyt pankin hyväksyntää. Kun vakuutusyhtiölle syntyy edellä lausutulla tavalla oikeus ottaa oma takautumissaatavansa pantin arvosta jo vakuutusyhtiön maksaessa vakuutuskorvauksen pankille, lautakunta katsoo, että pankki olisi tässä tapauksessa saanut panttioikeuden perustamiseksi ja kirjaamiseksi vaaditun tiedon jo sillä, että vakuutusyhtiö olisi ilmoittanut sille puheena olevan vakuutuskorvauksen suorittamisesta. Lautakunnan käsityksen mukaan vakuutusyhtiön vakuusasema sille Kiinteistö Oy T:tä kohtaan korvauksen maksamisella syntyneen mahdollisen takautumisoikeuden turvaamiseksi olisi tullut sanotulla toimella riittävästi turvatuksi.

Edellä lausutuilla perusteilla vakuutusyhtiön olisi tullut maksaa lisäkorvaus pankille 14.1.2013 mennessä. Vakuutusyhtiö on lautakunnalle toimittamassaan vastineessa lausunut kuitenkin pankin 14.12.2012 tekemän korvaushakemuksen olleen puutteellinen. Vakuutusyhtiö ei ole tarkemmin yksilöinyt tätä väitettään. Pankki on vedonnut siihen, että vakuutusyhtiö oli pyytänyt siltä korvausvaatimuksen johdosta lisäselvityksiä vasta 18.3.2013.

Tältä osin lautakunta toteaa, että vakuutussopimuslain 69 ja 70 §:stä ilmenee, että vakuutuksenantajalle on laissa asetettu velvollisuus huolehtia korvauksen maksamisesta joutuisasti. Myös hyvä vakuutustapa edellyttää, että vakuutuksenantaja aloittaa korvauskäsittelyn ja pyytää korvausasian ratkaisemiseksi tarpeellisina pitämänsä lisäselvitykset korvauksenhakijalta viipymättä. Lautakunta katsoo, ettei vakuutuksenantaja voi pidentää vakuutussopimuslain 70 §:ssä korvauksen maksamiselle säädettyä aikaa vain viivyttelemällä korvauskäsittelyssä ilman perusteltua syytä.

Vakuutusyhtiö ei ole lautakunnalle toimittamissaan asiakirjoissa selvittänyt, miksi se oli pyytänyt lisäselvityksiä pankin korvaushakemukseen vasta 18.3.2012. Asiakirjoista on pääteltävissä, että korvausratkaisun tekemistä oli osaltaan mahdollisesti viivyttänyt vakuutusyhtiöllä jo aiemmin ollut epätietoisuus siitä, mitä pankki ja Kiinteistö Oy T olivat päättäneet tuhoutuneen rakennuksen mahdollisesta jälleenrakentamisesta ja vakuutuskorvauksen mahdollisesta käyttämisestä siihen tarkoitukseen. Tämä seikka ilmenee vakuutusyhtiön pankille vielä 12.2.2013 lähettämästä sähköpostista, vaikkakaan se ei ollut estänyt vakuutusyhtiötä maksamasta pankille osakorvausta vahingosta jo 8.8.2012.

Lautakunnan käytettävissä olevista asiakirjoista ei ilmene, oliko ja jos niin millä tavalla vakuutusyhtiö pyrkinyt selvittämään korvausasiaa kuukauden kuluessa pankin 14.12.2012 tekemästä korvaushakemuksesta. Tämän johdosta lautakunta katsoo vakuutusyhtiön viivästyneen korvauksen 1 210 322,34 euron määräisen loppuosan suorittamisessa pankille 14.1.2013 lukien. Vakuutusyhtiön maksettua vakuutuskorvauksen pankille vasta 9.10.2014 sen tulee näin ollen maksaa tälle korvausmäärälle pankin vaatimaa korkolain 4 §:n mukaista viivästyskorkoa ajalta 14.1.2013 - 8.10.2014.

Koska pankin määrältään 1 210 322,34 euron vaatimus oli muodostunut vakuutustapahtuman ajankohtana 28.5.2012 olleesta Kiinteistö Oy T:n lainapääomasta ja lainapääomalle siihen mennessä kertyneen vielä erääntymättömän lainakoron määrästä, lautakunta katsoo, ettei Kiinteistö Oy T:n pankille tämän jälkeiseltä ajalta maksamilla lainakoroilla ole vaikutusta vakuutusyhtiön velvollisuuteen maksaa viivästyskorkoa sen suorittavaksi kuuluvalle osuudelle pankin saatavasta.

Lopputulos

Lautakunta katsoo, että vakuutusyhtiön tulee maksaa korkolain mukaista viivästyskorkoa pankille 9.10.2014 maksamalleen 1 210 322,34 euron vakuutuskorvaukselle ajalta 14.1.2013 - 8.10.2014.

Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Raulos

Sihteeri Isokoski

Jäsenet:

Löppönen

Makkula

Nyyssölä

Sarpakunnas

Sjögren