Tapahtumatiedot

Vahingonkärsineen J.V:n poika M.V. oli kuljettanut J.V:n omistamaa ajoneuvoa 16.2.2014, kun ajoneuvo oli suistunut tieltä A kaupungin X kadulla. M.V:n mukaan ajoneuvon tieltä suistumisen oli aiheuttanut ajokaistan hiekoittamattomuus. Ajoneuvo ja aita, johon ajoneuvolla törmättiin, vaurioituivat ulosajossa. J.V. haki korvauksia ajoneuvolle aiheutuneista vaurioista A kaupungin vastuuvakuutuksesta sillä perusteella, että vahinko oli johtunut kaupungin laiminlyötyä asianmukaisen liukkaudentorjunnan.

Vakuutusyhtiö antoi asiassa päätöksen, jossa se toteaa tienhoitovelvollisella olevan laaja vastuu tienkäyttäjiin nähden tien puutteellisen kunnon aiheuttamista vahingoista. Tienpitäjän on vastuusta vapautuakseen näytettävä toimineensa huolellisesti.

Päätöksen mukaan kunnossapidosta vastaavalle työnjohtajalle ilmoitettiin puhelimitse aiheutuneesta vahingosta auton omistajan toimesta noin tunti vahingon tapahtumiseen jälkeen, jolloin tämä lähti välittömästi tarkastamaan vahinkopaikkaa. Paikan päällä työnjohtaja totesi, että hiekkaa oli ollut risteysalueella ja kadun molemmilla kaistoilla. Katu ei työnjohtajan mukaan ollut poikkeavan liukas, vaan paikalla vallitsi normaali talvinen ajokeli, mikä ilmenee myös paikalta otetuista valokuvista. Yhtiön saamien selvitysten mukaan vahinkopaikalla tie oli hiekoitettu edellisen kerran ennen vahingon tapahtumista 14.2.2014 eikä paikan kunnosta tai liukkaudesta ollut tehty kau­pungille huomautusta ennen tätä kyseisestä vahinkoa eikä vastaavia va­hinkoja ole aiemmin tapahtunut. Ilmatieteenlaitoksen tietojen mu­kaan lämpötilat ovat paikkakunnalla ajalla 14 - 16.2.2014 vaihdelleet +1,7 asteesta -2 asteeseen. Lisäksi yhtiö toteaa, ettei J.V. ole itse ollut paikalla vahingon tapahtuessa.

Päätöksessään yhtiö viittaa tieliikennelain 23 §:ään, jonka mukaan ajoneuvon nopeus on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen muun ohella tien kunto. Yhtiön näkemyksen mukaan nyt käsillä olevassa tapauksessa A:n kaupunki on osoittanut toimineensa asianmukaisesti tien kunnossapidossa. Näin ollen korvausta vastuuvakuutuksen perusteella ei voida suorittaa.

Päätöksen saamisen jälkeen J.V. on esittänyt todistajien lausuman siitä, että tieosuus on ollut hiekoittamaton. Hänen näkemyksensä mukaan työnjohtajan kertomaa on pidettävä perättömänä ja se tulisi jättää huomioimatta, koska lausunto koskee nimenomaan häneen omaa työsuoristustaan.

Uudelleenkäsittelyssään vakuutusyhtiö katsoi aikaisemman päätöksensä olleen asianmukainen eikä sen muuttamiselle ollut perusteitä. Aiemmassa päätöksessä lausutun lisäksi vakuutusyhtiö viittaa korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO 1998:147, jonka mukaan on ratkaistava tapauskohtaisesti, ovatko liukkaudentorjunnan toimenpiteet olleet riittävät, oikea-aikaiset sekä oikein suoritetut. Lisäksi huomioidaan, miten tienkäyttäjä on itse myötävaikuttanut vahingon syntymiseen. Liukkaudentorjuntatyön luonteesta johtuen hyväksytään kuitenkin se tosiasia, ettei sellaista tilaa voida saavuttaa, että tiet eivät koskaan olisi liukkaat. Niin ikään yhtiö toteaa, ettei sillä ole perusteita kyseenalaistaa asiassa esitettyjä selvityksiä.

Asiakkaan valitus

J.V. oli tyytymätön vakuutusyhtiön päätökseen ja pyysi asiassaan ratkaisusuositusta Vakuutuslautakunnalta. Valituksessaan J.V. toistaa vaatimuksensa perusteineen.

J.V. painottaa edelleen, ettei tapahtumapaikkaa ollut hiekoitettu ennen vahinkotapahtumaa useaan päivään. J.V. toteaa myös vakuutusyhtiön jättäneen huomioimatta kokonaan hänen esittämänsä aineiston, kuten ulkopuolisten silminnäkijöiden todistajanlausunnot. Sen sijaan yhtiö on perustanut päätöksensä yksin vakuutuksenottajan edustajan lausuntoon, joka J.V:n näkemyksen on jätettävä huomioimatta tämän ollessa asiassa jäävi.

Valituksen mukaan asiassa esitetyistä valokuvistakin ilmenee, ettei alasmenokaistaa ollut hiekoitettu. Lisäksi valituksessa esitetään, että kaupungin edustajien lausunnot ovat olleet ristiriitaisia ja epämääräisiä. Näillä perusteilla J.V. vaatii edelleen vakuutusyhtiön päätöstä muutettavaksi

Vakuutusyhtiön vastine

Vastineessaan vakuutusyhtiö toistaa asian tapahtumatiedot sekä aiemmissaan päätöksissään lausutun. Tämän lisäksi yhtiö viittaa asiassa sovellettaviin lainkohtiin ja vakuutusehtoihin.

Vastineessaan yhtiö korostaa vielä, että teiden mahdollinen liukkaus talviolosuhteissa Suomessa on tosiasia, joka ajoneuvoa kuljettavan on huomioitava. Vaikka voidaan pitää riidattomana sitä, että tie oli liukas, pelkästään sillä perusteella ei tien kunnossapitäjälle kuitenkaan synny korvausvelvollisuutta mahdollisista vahingoista. Yhtiö katsookin edelleen, että A:n kaupunki on pystynyt näyttämään, että se on huolehtinut katualueen kunnossapidosta lain edellyttämällä tavalla. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan tie oli hiekoitettu kaksi päivää ennen vahinkotapahtumaa ja heti vahingon sattumisen jälkeen paikalla otetuista valokuvista on havaittavissa, että hiekoitusta on molemmilla kaistoilla. Tätä tukee paitsi työnjohtajan kertomus, niin myös ajoneuvojen työraportti ja saadut valokuvat. Saadun selvityksen mukaan kyseisen tien liukkaudesta ei ollut tullut kaupungille ilmoituksia ennen käsitel­tävänä olevaa onnettomuutta.

Vastineessa yhtiö toteaa, että ulosajo tapahtui mutkassa alamäessä eli tilanteessa, johon kuljettajan tulee erityisesti varautua vauhdin sovittamisella asianmukaiseksi. Yhtiö katsoo, että vahinko on todennäköisimmin aiheutunut J.V:n pojan tuottamuksesta hänen laiminlyötyään tieliikennelain 3.1 §:n ja 23 §:n mukaiset velvollisuu­tensa.

Vakuutusyhtiö katsoo edelleen, ettei A:n kaupungin ei voida katsoa laiminlyöneen velvollisuutensa pitää tie tyydyttävässä kunnossa eikä ky­seisen vahingon voida katsoa johtuneen kaupungin tuottamuksesta. Pelkäs­tään se seikka, että vahinko on sattunut kaupungin kunnossapitovelvollisuuden alai­sella tieosuudella, ei tee kaupungista korvausvelvollista.

Vakuutuksenottajan kuuleminen

Asiassa vakuutuksenottajana olleelle A:n kaupungille on annettu tilaisuus antaa asiassa kommenttinsa.

Kirjelmässään kaupunki katsoo, ettei M.V:n ulosajo 16.2.2014 johtunut kadun poikkeuksellisesta liukkaudesta, vaan nuoren kuljettajan ajovirheestä. Kaupunki myös kiistää J.V:n väitteen siitä, ettei katua olisi ollut hiekoitettu taikka että asiassa esitetyt valokuvat eivät tosiasiassa olisi vahinkopaikalta. Kaupunki myös kyseenalaistaa J.V:n esittämien todistajanlausuntojen luotettavuuden. Lopuksi kaupunki toteaa, vielä ettei tapauksessa heti paikalla käynyttä ja siitä selvityksen laatinutta työnjohtajaa voida pitää jäävinä asiassa. Kaupungin mukaan pian työnjohtaja on ollut tienpidon ammattilaisena pätevin henkilö arvioimaan kadun kuntoa vahinkotapahtuman jälkeen. Kommentin mukaan tapauksessa olennaista on se, että talvikelillä on aina enemmän tai vähemmän liukasta ja että ajoneuvoa kuljettavan on tähän varauduttava.

Ratkaisusuositus

Kysymyksenasettelu

Käsillä olevassa tapauksessa on riitaa siitä, onko tien kunnossapitovelvollinen A:n kaupunki laiminlyönyt velvollisuutensa huolehtia ajotien liukkaudentorjunnasta seurauksin, että J.V:n pojan kuljettama ajoneuvo on suistunut tieltä ja vaurioitunut.

Sovellettavat lainkohdat ja vakuutusehdot

Kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossapidosta annetun lain (jälj. katulaki) 3 §:n mukaan kadun kunnossapito käsittää ne toimenpiteet, joiden tarkoituksena on pitää katu liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokauden aika ja eri liikennemuotojen, kuten moottoriajoneuvoliikenteen, jalankulun ja polkupyöräilyn, tarpeet sekä terveellisyys, liikenneturvallisuus ja liikenteen esteettömyys.

Kadun kunnossapito käsittää myös ne toimenpiteet, jotka talvella ovat tarpeellisia kadun pysyttämiseksi 1 momentin mukaisessa kunnossa, kuten lumen ja jään poistamisen, kadun pinnan pitämisen tasaisena, liukkauden torjumisen, liukkauden torjumiseen käytetyn kiviaineksen poistamisen sekä katuojien, sadevesikourujen ja -kaivojen avoinna pitämisen.

Lain 4 §:n mukaan kadun kunnossapito kuuluu kunnalle.

Tieliikennelain 3 §:n mukaan tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä muutenkin olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi.

Tieliikennelain 23 §:n mukaan ajoneuvon nopeus on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen muun ohella tien kunto, sää, keli, näkyvyys, ajoneuvon kuormitus ja kuorman laatu sekä liikenne-olosuhteet. Nopeus on pidettävä sellaisena, että kuljettaja säilyttää ajoneuvon hallinnan. Ajoneuvo on voitava pysäyttää edessä olevan ajoradan näkyvällä osalla ja kaikissa ennalta arvattavissa tilanteissa.

Tapaukseen sovellettavien vakuutusehtojen kohdan 3.1. mukaan vakuutuksesta korvataan vakuutetussa toiminnassa vakuutuksen voimassaoloalueella toiselle aiheutettu henkilö- ja esinevahinko, joka todetaan vakuutuskauden aikana ja josta vakuutuksenottaja on voimassaolevan oikeuden mukaan korvausvastuussa.

Asian arviointi

Kadun kunnossapitovelvollisella on korostunut velvollisuus huolehtia siitä, että katu on liikennettä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapitovelvollisella on myös näyttötaakka siitä, että se on huolehtinut katualueen kunnossapidosta katulain edellyttämällä tavalla. Jos velvollisuus pitää katu liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa on laiminlyöty, seurauksena voi olla vahingonkorvausvastuu. Vastuun syntyminen edellyttää kuitenkin tuottamusta eli sitä, että kadun kunnossapidossa on syyllistytty johonkin laiminlyöntiin tai muuhun virheeseen.

Vahingonkärsinyt J.V:n mukaan hänen ajoneuvollensa on aiheutunut ulosajovahinko sen seurauksena, että A:n kaupunki on laiminlyönyt velvollisuutensa huolehtia ajoradan liukkaudentorjunnasta. Vakuutusyhtiö on viitannut käytettävissä olevaan selvitykseen ja pitää asiassa näytettynä, ettei käsillä oleva vahinko ole aiheutunut A:n kaupungin laiminlyönnistä, vaan siitä ettei tienkäyttäjä ole noudattanut tilanteen edellyttämää huolellisuutta. Näkemyksensä tueksi yhtiö viittaa myös korkeimman oikeuden ratkaisuihin KKO 1998:146 ja KKO 1998:147.

Tapauksessa KKO 1998:146 tielaitos määrättiin korvausvelvolliseksi tapauksessa, jossa tie oli muuttunut äkillisesti hyvin hiekoitetusta erittäin jäiseksi ja liukkaaksi. Korkein oikeus piti tällaista muutosta kuljettajan kannalta niin ennalta arvaamattomana, ettei siihen ole voinut asianmukaisesti varautua. Tapauksessa KKO 1998:147 korkein oikeus vapautti tielaitoksen korvausvelvollisuudesta tilanteessa, jossa tielaitos ei ollut tietoinen tien liukkaudesta. Kuljettaja oli sen sijaan ajanut liukkaaksi havaitsemaansa tietä usean kilometrin ajan ennen ulosajoa. Korkeimman oikeuden mukaan kuljettajalla olisi tällöin ollut mahdollisuus sovittaa ajoneuvon nopeus kelin ja tien kunnon mukaiseksi.

Vakuutuslautakunta toteaa, että A:n kaupunki on esittänyt paikalla käyneen työnjohtajan antaman selvityksen, jonka mukaan kadulla oli hiekkaa molemmilla kaistoilla vahingon sattuessa. Työnjohtajan mukaan paikalla ei myöskään ollut erityisen liukasta. Lisäksi kaupunki on todennut, ettei tieosuuden liukkaudesta ole ennen vahinkotapahtumaa tullut yhteydenottoja. Käytettävissä olevan selvityksen mukaan ennen vahinkopäivää 16.2.2014 oli säätila pysynyt muuttumattomana useita päiviä. Hiekoituspäiväkirjan mukaan tieosuus oli hiekoitettu viimeksi 14.2.2014. Kyseisellä tiealueella oli nopeusrajoituksena 30 km/h.

Vakuutuslautakunnan näkemyksen mukaan edellä mainittujen selvitysten perusteella voidaan katsoa vahinkopäivänä vallinneen tavanomainen talvikeli. Lautakunta toteaa myös, että Suomen talviolosuhteissa on ajoneuvolla liikkuvan tienkäyttäjän varauduttava mahdolliseen liukkauteen, jota ei voida myöskään liukkauden estotoimin saada täysin torjuttua.

Vakuutuslautakunta katsoo, että vaikka kaupungille kadun kunnossapitäjänä asetetaan korostettu huolellisuusvelvoite, on nyt käsillä olevassa tapauksessa selvitetty, että kaupunki on ryhtynyt riittäviin toimiin liukkaudentorjunnassa.  Tieliikennelain 3 §:ssä säädetään myös, että tienkäyttäjän on noudatettava liikenne-sääntöjä sekä muutenkin olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi. Vakuutuslautakunnan näkemyksen mukaan kaupunki ei ole laiminlyönyt velvollisuuttansa pitää tietä liikenteen tarpeiden edellyttämässä kunnossa.

Lopputulos

Edellä selostetuin perustein ja käytettävissään olevan selvityksen perusteella Vakuutuslautakunta pitää vakuutusyhtiön päätöstä asianmukaisena eikä suosita sitä muutettavaksi.

Vakuutuslautakunta oli yksimielinen.

VAKUUTUSLAUTAKUNTA

Puheenjohtaja Norros
Sihteeri Hanén

Jäsenet:
Eskuri
Korpiola
Karimäki
Rusanen