Lausunnonpyytäjän Nissan Sunny GTI –henkilöauto (vm. 1989) anastettiin 9.8.2003. Auto löytyi purettuna eräältä metsätieltä 29.10.2003. Siitä oli viety moottori ja renkaat alumiinivanteineen sekä muita osia. Asiassa syntyi riitaa mm. ajoneuvon käyvästä arvosta.

 

Lainvoimaiseksi tulleessa tuomiossaan käräjäoikeus piti auton vahinkohetkisenä käypänä arvona 900 euroa, kuten vakuutusyhtiökin oli korvauspäätöksessään katsonut. Vakuutusyhtiö oli myöntänyt lausunnonpyytäjälle oikeusturvaedun. Oikeus velvoitti asiansa hävinneen lausunnonpyytäjän korvaamaan vakuutusyhtiölle oikeudenkäyntikuluja runsaat 4.000 euroa. Näitä ei korvattu oikeusturvavakuutuksesta.

 

Lausunnonpyytäjä kertoo, että kun hän tiedusteli vakuutusta ottaessaan vuonna 2002, mitä ja kuinka paljon vakuutus korvaa, hänelle sanottiin että korvaus maksetaan käyvän arvon mukaan tai auto kunnostetaan vahinkoa edeltävään kuntoon. Puhetta ei ollut siitä, että vakuutusyhtiö saisi määrätä auton lunastushinnan tai korvaustavan.

 

Ensisijaisesti lausunnonpyytäjä on alusta pitäen vaatinut sitä, että auto korjataan vahinkoa edeltävään kuntoon, mutta vakuutusyhtiö ei ole tähän useista yrityksistä huolimatta suostunut. Lausunnonpyytäjä katsoo myös, että auton käypä arvo on arvioitu liian alhaiseksi. Jos auton arvo on niin alhainen, vakuutusmaksujenkin olisi pitänyt laskea, mutta ne ovat päinvastoin nousseet.

 

Vakuutusyhtiö on vähentänyt maksettavasta 900 euron korvauksesta mm. vakuutusmaksut, jotka olivat aiheutuneet sinä aikana, kun auto on vahingon jälkeen seisonut vakuutusyhtiön varastossa. Vakuutuksenottaja kertoo käyneensä vakuutusyhtiön konttorilla lukuisia kertoja vakuutuksia katkaisemassa, mutta tämä ei ollut onnistunut, vaikka auto oli poistettu AKE:n rekisteristä jo syksyllä 2003.

 

Lausunnonpyytäjän mukaan oikeusturva-asiassa hänelle ei koskaan sanottu, että vakuutusyhtiö korvaisi oikeudenkäyntikulut vain osittain. Lausunnonpyytäjä paljoksuu vakuutusyhtiön oikeudenkäyntikulujen määrää.

 

 

Ajoneuvon käyvän arvon suuruus on vahvistettu lainvoimaisella tuomiolla. Yhtiön mukaan lausunnonpyytäjä on vakuutusta tehdessään saanut vakuutusehdot ja tuote-esitteen, joista käy ilmi, että korjauskulujen korvaaminen tulee kyseeseen vain niissä tapauksissa, joissa korjaus voi tapahtua kohtuullisin kustannuksin. Tässä tapauksessa arvioitujen korjauskulujen määrä ylittää kohteen vahinkoa edeltävän käyvän arvon, eikä korjaus siten ole ollut mahdollinen kohtuullisin kustannuksin.

 

Vakuutusyhtiö on maksanut autosta kertakorvauksena sen vahinkoa edeltävän käyvän arvon (900 eur) ja vahingonjälkeisen arvon (0 eur) erotuksen vähennettynä omavastuuosuudella ja vakuutuksenottajan maksamatta olleilla vakuutusmaksuilla. Vakuutussopimuslain 12 §:n mukaan vakuutuksenottaja voi irtisanoa vakuutuksen kirjallisesti. Vakuutusyhtiö ei kuitenkaan missään vaiheessa ole saanut kirjallista irtisanomisilmoitusta, eikä yhtiön asiakastietojärjestelmästä löydy merkintöjä siitä, että asiakkaan kanssa olisi missään vaiheessa keskusteltu irtisanomisesta. Koska vakuutusta ei ole irtisanottu, lausunnonpyytäjä on ollut velvollinen suorittamaan siitä vakuutusmaksut, ja kun näitä ei ole suoritettu, vakuutusyhtiö on kuitannut avoimena olleet maksut lausunnonpyytäjälle tulevasta vakuutuskorvauksesta.

 

Lausunnonpyytäjän ajoneuvon vakuutukset on sittemmin päätetty vahinkopäivään, ja vahinkopäivän jälkeiseltä ajalta suoritetut vakuutusmaksut on, siltä osin kuin ne ovat koskeneet tämän ajoneuvon vakuutuksia, palautettu lausunnonpyytäjälle lain ja vakuutusehtojen mukaisesti. Asian käsittely oli mm. oikeudenkäynnin takia kesken korvauksia maksettaessa, eikä lausunnonpyytäjältä ollut tullut kirjallista irtisanomisilmoitusta, joten vakuutusyhtiö ei voinut päättää vakuutuksia aiemmin.

 

Lausunnonpyytäjälle on myönnetty oikeusturvaetu hänen ajoneuvonsa vakuutuksesta. Myöntökirjeessä (29.6.2005) on ilmoitettu vakuutetun omavastuuosuudesta ja siitä, ettei vakuutus korvaa vastapuolen oikeudenkäyntikuluja. Kulujen määrän osalta yhtiö toteaa, että lausunnon­pyytäjän olisi pitänyt riitauttaa yhtiön oikeudenkäyntikuluvaatimus oikeudenkäynnissä.

 

 

Vakuutuslautakunta tiedusteli vakuutusyhtiöltä, pystyykö se esittämään näyttöä sen väitteen tueksi, että vakuutuksenottajalle on vakuutusta otettaessa annettu vakuutussopimuslain 5 §:n mukaiset tiedot vakuutuksesta.

 

Lisäkirjelmässään vakuutusyhtiö toteaa mm., että sen käytäntönä on antaa asiakkaille tuote-esite ennen sopimuksen päättämistä, ja vakuutusehdot lähetetään vakuutuskirjan mukana. Tässä tapauksessa vakuutusyhtiö ei ole edellyttänyt asiakkaalta allekirjoitettua vahvistuskirjettä, jossa asiakas ilmoittaisi vastaanottaneensa vakuutuksen myyntimateriaalin. Kyseistä ajoneuvoa koskeva vakuutussopimus on tehty katsastusasemalla, eikä siksi voida varmasti selvittää, että lausunnonpyytäjä olisi saanut tuote-esitteen.

 

Yhtiö toteaa, että vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuuden laiminlyöntitilanteissa vakuutussopimuksen katsotaan syntyneen sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla saamiensa tietojen perusteella oli aihetta käsittää. Tämän aiheellisen käsityksen tulee perustua objektiivisiin näkökohtiin ja lähtökohtana on sen arviointi, mihin käsitykseen tavallinen vakuutuksen hakija kyseisessä tilanteessa perustellusti voi päätyä. Ainoastaan vakuutuksenottajan ns. normaaliodotuksia suojataan, eikä vakuutuksenottaja mahdollisen tiedonantovirheen johdosta voi päästä tätä parempaan asemaan.

 

Se, että vakuutuksenottajalla tässä tapauksessa katsottaisiin olleen perusteltu aihe käsittää, että hänellä oli oikeus valita korvausvaihtoehto, ei saa johtaa ns. rikastumiskiellon vastaiseen ja siis ns. normaaliodotuksista poikkeavaan lopputulokseen. Vakuutuksenantaja ei siis voi ilman erillistä välipuhetta olla velvollinen korvaamaan enempää kuin aiheutuneen vahingon määrän.

 

Vakuutuksenottajan ajoneuvon käyväksi arvoksi on lainvoimaisella tuomiolla katsottu 900,00 euroa. Vaikka vakuutuksenottajalla katsottaisiin olleen oikeus valita korjausvaihtoehto, korjauskulujen korvaaminen 900,00 euroa ylittävältä osalta johtaisi rikastumiskiellon vastaiseen lopputulokseen ja siten vakuutuksenottajan objektiivisesti perustellun käsityksen ylittävään korvaukseen. Yhtiö katsoo, että mahdollisesta tiedonantovirheestä huolimatta vakuutuksenottaja on korvauksen maksamisen jälkeen päässyt siihen taloudelliseen asemaan, johon hänellä oli perusteltua aihetta käsittää pääsevänsä.

 

Vakuutusyhtiö toimitti lisäksi eritellyn selvityksen vakuutuksenottajalle palautetuista vakuutusmaksuista.

 

Vakuutuksenottaja toimitti asiassa vielä lisäkirjelmän, jossa hän toteaa mm., että tiedustellessaan myyntitilanteessa mitä ehtoja vakuutuksessa on, hänelle sanottiin, että vakuutus käsittää esim. palon, varkauden tai oikeudenkäynnin osalta täysimääräisenä kaiken korvattavan. Kun asioimistossa ei kuulemma tilapäisesti ollut painettuja ehtoja, sopimus tehtiin suusanallisten ehtojen pohjalta, jotka olivat aivan toiset kuin mitä myöhemmin on ilmennyt. Miksi vakuutusyhtiö antaa päätöksissään kuusi eri korvausvaihtoehtoa (korvauksen maksaminen tositteiden mukaan tai kertakorvauksena, kohteen käyvän arvon maksaminen tai lunastaminen, samanlaisen tai samanarvoisen ajoneuvon hankkiminen tai osan tai lisävarusteen hankkiminen) kun kuitenkin yhtiö toteuttaa sen minkä on itse päättänyt tehdä?

 

Vakuutuslautakunta tiedusteli vielä vakuutusyhtiön kantaa siihen kysymykseen, onko oikeusturvavakuutusehtoihin sisältyvä vastapuolen oikeudenkäyntikuluja koskeva rajoitus vakuutussopimuslain 5 §:n mukainen vakuutusturvan olennainen rajoitus ja onko se tullut tässä tapauksessa solmitun vakuutussopimuksen osaksi.

 

Vastauksessaan vakuutusyhtiö toteaa, että vakuutuksenottaja on vakuuttanut tässä vakuutusyhtiössä kaksi muuta ajoneuvoa v. 2000 alkaneilla vakuutuksilla, ja näille ajoneuvoille oli otettu vastaavat osakaskovakuutukset kuin nyt kyseessä olevalle Nissan Sunnylle. Vuoden 2000 vakuutushakemuksista ilmenee, että vakuutuksenottaja on tuolloin vastaanottanut hakemiaan vakuutuksia koskevan materiaalin eli mm. 15.4.1999 voimaan tulleen tuote-esitteen. Tämä tuote-esite on oikeusturvavakuutuksen vastapuolen kulujen korvaamista koskevin osin identtinen sen tuote-esitteen kanssa, joka vakuutuksenottajalle olisi pitänyt luovuttaa vakuutusta tehtäessä v. 2002.

 

Vakuutusyhtiö katsoo, että vakuutuksenottaja on jo aiemmin saamansa materiaalin perusteella tullut tietoiseksi oikeusturvavakuutuksen vastapuolen kulujen korvaamista koskevasta rajoituksesta, joten hänellä ei v. 2002 Nissan Sunnyn vakuutusta ottaessaan ole voinut olla perusteltua aihetta käsittää muuta. Vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan yhdelläkään vakuutusyhtiöllä ei v. 2002 ole ollut tarjolla oikeusturvavakuutusta, joka olisi korvannut vastapuolen oikeudenkäyntikuluja. Tämänkin vuoksi on katsottava, ettei vakuutuksenottajalle ole voinut syntyä perusteltua käsitystä siitä, että vastapuolen kulut tästä vakuutuksesta korvattaisiin.

 

 

Vakuutussopimuslain 5 §:n mukaan ennen vakuutussopimuksen päättämistä vakuutuksenantajan on annettava vakuutuksen hakijalle vakuutustarpeen arvioimiseksi ja vakuutuksen valitsemiseksi tarpeelliset tiedot, kuten tietoja vakuutusmuodoistaan, vakuutusmaksuistaan ja vakuutusehdoistaan. Tietoja annettaessa tulee kiinnittää huomiota myös vakuutusturvan olennaisiin rajoituksiin.

 

Tietoja ei tarvitse antaa, jos vakuutuksen hakija ei halua tietoja tai niiden antaminen tuottaisi kohtuutonta hankaluutta.

 

Lain 9 §:n mukaan jos vakuutuksenantaja tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

 

Mitä 1 momentissa säädetään, on vastaavasti voimassa, jos vakuutuksesta sen voimassaoloaikana on annettu puutteellisia, virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, joiden voidaan katsoa vaikuttaneen vakuutuksenottajan menettelyyn. Tämä ei kuitenkaan koske tietoja, jotka vakuutuksenantaja tai sen edustaja on vakuutustapahtuman sattumisen jälkeen antanut tulevasta korvauksesta.

 

Vakuutussopimuslain 12 §:n mukaan vakuutuksenottajalla on oikeus milloin tahansa irtisanoa vakuutus päättymään vakuutuskauden aikana. Irtisanominen on suoritettava kirjallisesti. Muu irtisanominen on mitätön. Jos vakuutuksenottaja ei ole määrännyt vakuutuksen päättymisaikaa, vakuutus päättyy, kun irtisanomista koskeva ilmoitus on annettu tai lähetetty vakuutuksenantajalle. Irtisanomisoikeutta ei kuitenkaan ole, jos vakuutussopimuksen sovittu voimassaoloaika on lyhyempi kuin 30 päivää.

 

Lain 45 §:n mukaan jos vahinkovakuutus tai sellainen henkilövakuutus, jossa vakuutuksenottajalla ei ole oikeutta saada 13 §:n 1 momentissa tarkoitettua takaisinostoarvoa, päättyy sovittua ajankohtaa aikaisemmin, vakuutuksen­antajalla on oikeus vakuutusmaksuun vain siltä ajalta, jonka sen vastuu on ollut voimassa, jollei 23 §:n 1 momentista tai 24 §:n 1 momentista muuta johdu. Muu osa jo suoritetusta vakuutusmaksusta on palautettava vakuutuksenottajalle. Vakuutusehdoissa on määrättävä, miten palautettava vakuutusmaksu lasketaan. Eläkevakuutuksen ehdoissa voidaan kuitenkin määrätä, ettei maksua palauteta.

 

Jos palautettava maksu on vähemmän kuin 8 euroa, sitä ei tarvitse erikseen palauttaa. Rahamäärää voidaan tarkistaa valtioneuvoston asetuksella rahan­arvon muutosta vastaavasti.

 

Käsillä olevassa tapauksessa vakuutuksen kohteena olevasta Nissan Sunny GTI –henkilöautosta maksettavasta vakuutuskorvauksesta on annettu lainvoimainen tuomio. Tämän tuomion ns. oikeusvoimavaikutuksen vuoksi asiassa ei enää voisi nostaa uutta kannetta auton vaurioista maksettavan korvauksen osalta. Vakuutuslautakunnan käsityksen mukaan tämä tuomion sitova vaikutus ulottuu kaikkiin sellaisiin seikkoihin, jotka vakuutuksenottaja tuossa oikeudenkäynnissä olisi voinut esittää kanteensa tueksi. Vaatimus auton korjauskustannusten korvaamisesta vakuutuksenantajan tiedonantovirheen perusteella olisi siis lautakunnan käsityksen mukaan tullut esittää ja käsitellä kyseisessä oikeudenkäynnissä. Annetun tuomion sito­van vaikutuksen vuoksi Vakuutuslautakunta katsoo, ettei lautakunnankaan ole tarkoituksenmukaista enää käsitellä kysymystä auton lunastussumman suuruudesta taikka siitä, tuleeko vakuutusyhtiön lunastamisen sijaan korvata auton korjauskustannukset. Näiden kysymysten osalta Vakuutuslautakunta päättää olla antamatta lausuntoa.

 

Vakuutuksenottajan maksettavaksi tuomittujen oikeudenkäyntikulujen määrä on vahvistettu lainvoimaisella tuomiolla, eikä lautakunta edellä todetun perusteella enää käsittele myöskään kysymystä oikeudenkäyntikulujen määrästä. Käytettävissään olevan selvityksen perusteella lautakunta ei ole voinut todeta vakuutusmaksujen palauttamisessa virhettä.

 

Tapauksen oikeudenkäynnissä ei käsitelty kysymystä siitä, onko vakuutusyhtiö velvollinen korvaamaan vakuutuksenottajan maksettavaksi tuomittuja vastapuolen oikeudenkäyntikuluja kaskovakuutukseen sisältyvän oikeusturvavakuutuksen perusteella. Tätä kysymystä Vakuutuslautakunta katsoo voivansa tapauksessa käsitellä.

 

Tapaukseen sovellettavien kaskovakuutuksen oikeusturvavakuutusehtojen kohdan 11.7.5 mukaan vastapuolen oikeudenkäyntikuluja ei vakuutuksesta korvata. Tapauksen varsinainen riitakysymys Vakuutuslautakunnan näkemyksen mukaan koskeekin sitä, onko vakuutuksenantaja täyttänyt vakuutussopimuslain 5 §:n mukaisen tiedonantovelvollisuutensa vai onko tämä laiminlyöty, ja minkä sisältöisenä vakuutuksenottajan ja vakuutusyhtiön välinen vakuutussopimus on tässä tapauksessa syntynyt.

 

Vakuutussopimuslain esitöissä (HE 114/1993) on todettu mm., että tietoja annettaessa on kiinnitettävä huomiota myös vakuutusturvan olennaisiin rajoituksiin. Olennaisuutta arvioidaan sen mukaan, mitä tavallisen vakuutusta harkitsevan henkilön voidaan olettaa pitävän kyseisessä vakuutuksessa tärkeänä. Esitöihin otetun esimerkin mukaan olennainen rajoitus on oikeusturvavakuutuksen ehto, jonka mukaan vakuutetun ansiotoimintaan liittyvät asiat jäävät korvauspiirin ulkopuolelle. Jos vakuutuksenottajalle ei anneta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai jos annetut tiedot ovat puutteellisia, virheellisiä tai harhaanjohtavia, katsotaan vakuutussopimuksen olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää. Tämän aiheellisen käsityksen arvioinnin tulee perustua objektiivisiin näkökohtiin. Lähtökohtana on sen arviointi, mihin käsitykseen tavallinen vakuutuksenhakija kyseisessä tilanteessa perustellusti voi päätyä. Jos vakuutuksenottajalle syntynyt väärä käsitys johtuu esim. siitä, ettei hän ollut kohtuullisen huolellisesti perehtynyt saamiinsa tietoihin, hän ei voi vedota säännökseen. Vakuutuksenottaja ei myöskään voi vedota markkinointitietoon, jonka hän tiesi virheelliseksi.

 

Vakuutuslautakunta toteaa, että vakuutusyhtiöllä on näyttövelvollisuus siitä, että vakuutuksenottajalle on ennen sopimuksen päättämistä annettu vakuutussopimuslain 5 §:n mukaiset tiedot vakuutuksesta.

 

Vakuutuksenottaja on kertonut, että hänelle oli vakuutuksen myyntitilanteessa v. 2002 annettu vakuutuksesta toisenlaista tietoa kuin mitä vakioehdoista ilmenee. Vakuutuksenottajan mukaan katsastuskonttorilla ei ollut saatavilla vakuutuksesta painettua materiaalia, vaan tiedot vakuutuksesta annettiin suullisesti. Hänelle kerrottiin, että vakuutus kattaa mm. palon, varkauden tai oikeudenkäynnin osalta täysimääräisenä kaiken korvattavan. Lausunnonpyytäjän mukaan oikeusturva-asiassa hänelle ei koskaan sanottu, että vakuutusyhtiö korvaisi oikeudenkäyntikulut vain osittain.

 

Vakuutusyhtiö on puolestaan todennut, ettei se voi tapauksessa osoittaa, että vakuutuksenottajalle olisi myyntitilanteessa katsastuskonttorilla v. 2002 annettu vakuutuksen tuote-esite, jossa mm. oikeusturvavakuutuksen sisältöä on lähemmin käsitelty. Yhtiö ei ilmoituksensa mukaan voi esittää lähempää selvitystä vakuutuksenottamistilanteessa käytyjen keskustelujen sisällöstä.

 

Vakuutusyhtiö on katsonut vakuutuksenottajan tulleen tietoiseksi oikeusturvavakuutuksen sisällöstä sen perusteella, että hän on v. 2000 ottanut kaksi samankaltaista osakaskovakuutusta kuin mistä nyt on kyse, ja hänelle on vakuutushakemusten mukaan tuolloin luovutettu vakuutusta koskeva materiaali. Vakuutuslautakunta toteaa, että esitetyistä vakuutushakemuksista ei lähemmin ilmene, mitä niissä tarkoitetaan vakuutusta koskevalla materiaalilla, eikä lautakunta siis ole näiden hakemusten perusteella voinut muodostaa selvää käsitystä siitä, mitä materiaalia vakuutuksenottajalle tuolloin luovutettiin. Joka tapauksessa Vakuutus­lauta­kunta on käytännössään katsonut, että ehdottomana lähtökohtana tulee olla se, että uuden vakuutuksen ottamista harkitsevalle asiakkaalle on aina annettava kyseisestä vakuutuksesta riittävät ja ajantasaiset tiedot.

 

Vakuutuslautakunnan käsityksen mukaan markkinoilla on vielä joitakin oikeusturvavakuutuksia, joista vastapuolenkin kuluja korvataan. Tästä riippumatta lautakunnan näkemys on se, että tavalliselle vakuutuksenottajalle on kuluriskinsä arvioimiseksi tärkeää saada tieto siitä, että hänen harkitsemastaan oikeusturvavakuutuksesta ei korvata vastapuolen kuluja. Tämän vuoksi Vakuutuslautakunta katsoo, että nyt kyseessä oleva vastapuolen kuluja koskeva rajoitus on vakuutussopimuslain 5 §:n mukainen vakuutusturvan olennainen rajoitus, johon vakuutusyhtiö on ollut velvollinen asiakkaansa huomiota kiinnittämään. Lautakunta katsoo, että tämän tiedonantovelvollisuuden täyttämiseksi ei riitä se, että vakuutuksenottaja on joitakin vuosia aiemmin ostanut samankaltaisen vakuutuksen ja on tuolloin saanut vakuutusta koskevaa materiaalia.

 

Vakuutuksen myyntitilanteesta v. 2002 esitetyn selvityksen perusteella vakuutusyhtiö ei ole voinut näyttää antaneensa vakuutuksesta vakuutuksenottajalle tarpeelliset tiedot tai kiinnittäneensä vakuutuksenottajan huomiota kyseiseen rajoitukseen. Vakuutuksenottajan kuvauksen mukaan rajoituksesta ei ollut mitään puhetta vaan oikeusturvavakuutuksen kerrottiin korvaavan kulut täysimääräisesti. Kun vakuutusyhtiö ei ole näyttänyt kiinnittäneensä asiakkaansa huomiota vastapuolen oikeudenkäyntikuluja koskevaan rajoitukseen, Vakuutuslautakunta katsoo, että vakuutuksenottajalla on tapauksessa ollut vakuutussopimuslain 9 §:n mukaisesti aihetta käsittää, että oikeusturvavakuutuksesta korvataan myös vastapuolen kuluja.

 

Näillä perusteilla Vakuutuslautakunta suosittaa, että vakuutusyhtiö korvaa vakuutuksenottajan vaatimat oikeudenkäyntikulut osakovakuutukseen sisältyvän oikeusturvavakuutuksen perusteella.

 

Tämän lausunnon antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja Taipale ja jäsenet Laapotti, Sario, Tuomela ja Uimonen. Sihteerinä toimi Raulos.