Korvauspäätöksessään 10.11.2003 vakuutusyhtiö kertaa tapahtumatiedot ja toteaa, että yritysturvaan sisältyvä vastuuvakuutus korvaa vakuutuskirjassa mainitussa toiminnassa toiselle aiheutetut henkilö- ja esinevahingot, jotka todetaan vakuutuskauden aikana vakuutuksen voimassaoloalueella ja joista vakuutuksenottaja on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa.

 

Vahingonkorvausvelvollisuus edellyttää vakuutuksenottajan tuottamuksellista tekoa tai laiminlyöntiä, ja tämän tuottamuksen ja sen seuraamuksen syy-yhteyttä.

 

Tieliikennelain mukaan moottoriajoneuvon kuljettajan on hallittava ajoneuvo kaikissa olosuhteissa. Ajoneuvon nopeus on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen muun ohella tien kunto, sää, keli, näkyvyys ym. liikenneolosuhteet.

 

Käytettävissä olevien selvitysten mukaan H.M:n ajaman auton kylki osui kadunvarteen pysäköidyn nostimen ajoradan puolella olleeseen tukijalkaan. Huomioiden lainsäätäjän moottoriajoneuvon kuljettajalle asettamat velvollisuudet ei voida katsoa, että H.M:n auton vaurioituminen olisi johtunut mistään sellaisesta vakuutuksenottajan syyksi luettavasta seikasta tai olosuhteesta, jonka perusteella tätä voitaisiin pitää korvausvastuussa tapahtuneesta. Kyseessä on ollut H.M:n oman ajovirheen seurauksena syntynyt vahinko. Siten korvausperusteen puuttuessa auton korjauskuluja ei voida korvata S Oy:n vastuuvakuutuksen perusteella.

 

Valituksessaan 13.11.2003 H.M. toteaa törmänneensä autollaan nosturin tukijalkaan, ei nosturiin. Tukijalka ulottui lähes kaistojen katkoviivaan saakka. Nosturi oli asetettu vinottain jalkakäytävälle; parkkihallin puoleinen pää / tukijalka ulottui pidemmälle kuin edestä. Koska H.M. tuli ulos parkkihallista ja edessä oli jalkakäytävä ja suojatie, ajoi hän erittäin hiljaa. Tukijalkaa oli mahdoton huomata, koska se menee maata pitkin.

 

H.M:n soitettua 20.10.2003 tapahtuneesta S Oy:hyn, oli sieltä myönnetty, että nosturia ei olisi missään nimessä saanut jättää yöksi siten kuin se oli. Rakennusviraston katuosaston mukaan paikalla olisi pitänyt olla varoitusmerkit. Siellä ei ollut minkäänlaisia. Laitteelle ei myöskään ollut haettu asianmukaista lupaa Paimionkujalla pitämiseen. Koska paikalta puuttuivat varoitusmerkit, ei tapahtuma H.M:n mielestä johtunut hänen virheestään.

 

Uudelleenkäsittelypyynnön johdosta 20.11.2003 antamassaan korvauspäätöksessä vakuutusyhtiö toteaa H.M:n kertoneen nosturin tukijalan olleen maata vasten ja siten sitä oli hänen mielestään mahdotonta huomata. Näin ollen H.M:n mainitsemasta varoitusmerkistä ei olisi ollut hyötyä. Mitä tulee siihen, ettei nosturille oltu haettu asianmukaista lupaa Paimionkujalla pitämiseen, vakuutusyhtiö toteaa sen olevan puhtaasti hallinnollinen kysymys, jolla ei ole vaikutusta vahingonkorvausvelvollisuuden arvioinnissa. Lausutun perusteella vakuutusyhtiö uudistaa korvauspäätöksensä 10.11.2003 ja toteaa, ettei esille ole tullut mitään sellaista, joka antaisi aiheen muuttaa päätöstä.

 

Lausuntopyynnössään 13.11.2003 H.M. kertaa tapahtumatiedot ja katsoo S Oy:n korvausvelvolliseksi, koska varoitusmerkit ja –valot puuttuivat.

 

Vastineessaan 22.1.2004 vakuutusyhtiö kertaa tapahtuman ja vakuutusehdot.

 

Vahingonkorvausvelvollisuuden syntyminen edellyttää tuottamuksellista tekoa tai laiminlyöntiä vakuutuksenottajan taholta sekä syy-yhteyttä kyseisen laiminlyönnin ja seuraamusten välillä. Tieliikennelain 3 §:n mukaan tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä muutoinkin olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi.

 

Tieliikennelain 23 §:n mukaan ajoneuvon nopeus on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen muun ohella tien kunto, sää, keli, näkyvyys, ajoneuvon kuormitus, kuorman laatu sekä liikenneolosuhteet. Nopeus on pidettävä sellaisena, että kuljettaja säilyttää ajoneuvonsa hallinnan.

 

Saatujen selvitysten mukaan H.M:n ajaman auton kylki osui kadunvarteen jalkakäytävälle pysäköidyn henkilönosturin tukijalkaan. Vakuutusyhtiö katsoo huomioiden tieliikennelaissa moottoriajoneuvon kuljettajalle asetetut velvoitteet kyseessä olevan H.M:n omasta ajovirheestä aiheutunut vahinko.

 

Mitä tulee asianmukaisiin lupiin henkilönostimen pitämiseksi Paimionkujalla vakuutusyhtiö toteaa, että S Oy:n mukaan nosturille oli saatu lupa Paimionkujalla pitämiseen VVO:lta. Kaupungilta lupaa ei oltu haettu, koska sitä ei nosturin sijainnin vuoksi katsottu tarvittavan. Vakuutusyhtiö toteaa kuitenkin, että lupa-asia on hallinnollinen kysymys, eikä sillä ole merkitystä vahingonkorvausvastuun arvioinnissa. Oleellista asiassa on se, että H.M. on ajanut hiljaisella nopeudella kiinteään esteeseen. Päiväsaikaan varoitusmerkkinä olivat lippusiimat, mutta öisin nosturin ollessa parkissa, ei paikalla ollut varoitusmerkkejä.

 

Edellä esitetyn perusteella vakuutusyhtiö toteaa, ettei H.M:n ajaman auton vaurioitumisen voida katsoa olleen aiheutunut mistään sellaisesta S Oy:n syyksi luettavasta seikasta tai olosuhteesta, jonka perusteella se voisi olla korvausvastuussa tapahtuneesta. Siten korvausperusteen puuttuessa auton korjauskuluja ei voida myöskään korvata S Oy:n vastuuvakuutuksesta.

 

Lautakunnan käytettävissä on Helsingin rakennusviraston selvitys tilapäisistä liikennejärjestelyistä pidettäessä vaihtolavaa tai nostolaitetta kadulla.

 

Kun tiellä tai tienosalla tehdään työtä, joka saattaa vaarantaa liikennettä, on tällainen tie tai tienosa varustettava asianmukaisin liikennemerkein. Työntekijän on tällöin käytettävä varusteita, joissa on selvästi erottuvia värejä, ja milloin työtä tehdään pimeässä tai hämärässä, heijastavaa materiaalia. Milloin olosuhteet sitä edellyttävät, on tällainen tie tienosa pidettävä kokonaan tai osittain suljettuna. Työn suorittajan on lisäksi varustettava tällainen tie tai tienosa säännösten ja määräysten mukaisin sulkulaittein ja merkkivaloin.

 

Kunnallislaissa tarkoitetuilla järjestyssäännöillä voidaan antaa paikallisia määräyksiä toimenpiteistä, joihin on ryhdyttävä liikenteen turvaamiseksi tiellä, jos kiinteistöstä tai siinä suoritettavasta työstä voi aiheutua haittaa tai vaaraa liikenteelle.

 

 

Esillä olevassa tapauksessa on kyse siitä, onko auton vaurioituminen tapahtunut vahingonkärsijän omasta syystä vai tilapäisten liikennejärjestelyjen laiminlyönnistä.

 

Vahingonkärsineen H.M:n auton oikea kylki on vaurioitunut sen osuttua suojatien kohdalla osittain ajoradalle pysäköidyn henkilönostimen tukijalkaan. Lautakunta pitää uskottavana, että H.M. on edessä oleva jalkakäytävä huomioon ottaen ajanut ulos parkkihallista hiljaisella nopeudella. Koska suojatie on ollut välittömästi ulosajon vieressä, ja ulkona on ollut pimeää sekä vain normaali katuvalaistus, lautakunta katsoo, että oikealle kääntyvällä H.M:llä on ollut huonot mahdollisuudet havaita nosturin tukijalka. Lisäksi hän ei ole voinut ennakoida suojatiellä olevaa kiinteää estettä.

 

Tieliikenneasetuksen 50 § velvoittaa tiellä työtä suorittavan varustamaan tien tai tien osan asianmukaisin sulkulaittein ja merkkivaloin. Helsingin rakennusvirasto on osaltaan antanut ohjeet suojauksesta ja varoitusvilkusta pidettäessä mm. nostolavaa kadulla. Lautakunta katsoo vahingon aiheutuneen siitä, että osittain ajoradalla suojatiellä ollutta nosturia ei ollut asianmukaisesti suojattu eikä siitä ollut varoitettu. Lautakunta katsoo myös, ettei H.M. omalla menettelyllään ole myötävaikuttanut vahinkoon, joka näin ollen tulee korvata S Oy:n vastuuvakuutuksesta.

 

Tämän lausunnon antamiseen osallistuivat yksimielisesti puheenjohtaja

Sisula-Tulokas, jäsenet Hentunen, Koskenvuo ja Rusanen sekä varajäsen

Ilveskoski. Sihteerinä toimi Savonen.

 

 

VAKUUTUSLAUTAKUNTA