Diaarinumero: 6/80
Ratkaisu annettu: 23.10.1980
Vakuutusyhtiö A on pyytänyt Tiekuljetusvakuutuksen vahinkolautakunnan lausuntoa siitä, onko rahdinkuljettajan toimesta rahtikirjaan tehtyä varaumaa pidettävä tiekuljetussopimuslain 40 §:n 1 momentissa tarkoitettuna muistutuksena. Lautakunta on asiakirjoista saanut tietää seuraavaa:
B Oy on ottanut vakuutusyhtiö A:sta tavaravakuutuksen Turusta lähettämälleen Pöytyälle kuljetettavalle vaatekaappierälle. Kuljetuksen on suorittanut 10.12.1979 rahdinkuljettajana toiminut kuljetusliike C ja lähetyksen vastaanottajana on ollut rakennusliike D. Lähetystä vastaanotettaessa määräpaikassa todettiin tarkastuksessa yhdessä kaapissa raapaleita, joiden olemassaolosta rahdinkuljettaja teki merkinnän rahtikirjaan. Vakuutusyhtiö A on 6.5.1980 päivätyllä kirjeellään esittänyt takaisinhakuvaatimuksen kuljetusliike C:lle. Vakuutusyhtiö E, josta kuljetusliike C:llä on ollut kuljetusvastuuvakuutus, on kieltäytynyt suorittamasta korvausta. Vakuutusyhtiö A on katsonut, että tiekuljetussopimuslain 40 §:n tarkoitus ei ole se, että rahtikirjamerkinnästä riippumatta olisi lisäksi tehtävä kohtuullisen ajan kuluessa ilmoitus siitä, että tullaan hakemaan korvausta vaurioista. Vakuutusyhtiö E on todennut, ettei sille toimitetuista asiakirjoista voi todeta, että ko. lähetyksestä olisi tehty tiekuljetussopimuslain 40 §:n mukainen muistutus kuljetuksen suorittajalle, minkä vuoksi kannevalta rahdinkuljettajaa vastaan on menetetty. Kuljetusliike C on todennut, että vakuutusyhtiö A on esittänyt regressivaatimuksen lähes viisi kuukautta kuljetusajankohdan jälkeen, eikä kuitenkaan kukaan ole esittänyt mitään muistutusta siitä, että joku tulee hakemaan korvausta kyseisestä kaapista. Kuljetusliike katsoo, että jos se nyt joutuu maksamaan kyseisen kaapin, niin se ei ole päässyt valvomaan etujaan asiassa. Koska tiekuljetussopimuslain 40 §:n mukaista ilmoitusta ei ole tullut, kuljetusliike C katsoo kannevallan itseään kohtaan asiassa menetetyksi. LAUTAKUNNAN LAUSUNTO Lautakunta toteaa, että tiekuljetussopimuslain 40 §:n 1 momentin mukaan kotimaisessa kuljetuksessa on sen, joka tahtoo vaatia korvausta tavaran vahingoittumisesta, ilmoitettava siitä kohtuullisen ajan kuluessa rahdinkuljettajalle. Säännös poikkeaa muista reklamaatiosäännöistä siinä, että sen mukaan ei ole ilmoitettava vain vahingosta, vaan myös aikomuksesta vaatia korvausta. Lain esitöistä ei ilmene, onko tällä tarkoitettu muuta kuin reklamaatiosäännöksissä yleensä, siis luoda reklamaation vastaanottajalle tilaisuus varmistaa näyttöä vahinkoon liittyvistä seikoista mahdollista riitaa varten. Rahtikirjaan tavaraa vastaanotettaessa tehty merkintä täyttää viimeksi sanotun tehtävän. Toisaalta tavaran vastaanottaja merkitsee usein vasta tällaisen rahtikirjamerkinnän tehtyään, onko aiheellista vaatia korvausta. Tapauksessa harkittavana on kysymys, tulisiko tästä ilmoittaa erikseen. Lautakunta katsoo lain sanamuodon vaativan ilmoitusta aikomuksesta vaatia korvausta. Lautakunta toteaa edelleen, että tavaran vastaanottaja, rakennusliike D ei ole asiakirjojen mukaan missään vaiheessa ilmoittanut rahdinkuljettajalle vaativansa korvausta. Sen vuoksi ja koska vakuutusyhtiö A on esittänyt vaatimuksensa kuljetusliike C:lle vasta lähes viiden kuukauden kuluttua vahingon havaitsemisesta, lautakunta katsoo, että lainkohdassa tarkoitettua ilmoitusta ei ole tehty kohtuullisen ajan kuluessa. Tämän vuoksi lautakunta tiekuljetussopimuslain 40 §:n 1 momentin nojalla katsoo, että rakennusliike D on menettänyt oikeutensa saada vahingon johdosta korvausta kuljetusliike C:ltä, eikä vakuutusyhtiö A:lla näin ollen ole takautumisoikeutta kuljetusliike C:n vakuutusyhtiöön E nähden. Päätös oli yksimielinen. TIEKULJETUSVAKUUTUKSEN VAHINKOLAUTAKUNTA